Kristinusko + ekologisuus = mahdottomuus? (Osa 1/3)

Olen viime aikoina pyrkinyt elämään aiempaa ekologisemmin. Johan luomiskertomuskin asettaa meidät ihmiset velvollisiksi pitämään huolen luonnosta; meidät on asetettu taloudenhoitajiksi, ei ryövääjiksi. Kuitenkin kristinusko on osaltaan ollut sortamassa maapalloamme, riistämässä siltä luonnonvaroja ja tuhoamassa sitä. Muutama vuosi sitten käyty keskustelu ilmastonmuutoksesta on jo jäänyt mediassa unholaan, mutta eipä kirkkomme silloinkaan tehnyt näkyviä aloitteita tai järjestänyt kampanjoita, joissa olisi kerrottu, että kristittyinä meillä on velvollisuus huolehtia myös maapallostamme. Tai jos niin teki, ei sitä kukaan huomannut. Mutta miksi kristityt eivät ole aikanaan puolustaneet eivätkä yhäkään suuremmin puolusta kuumeista Tellusta?
Onko ongelmana kenties meille jo muutaman sataa vuotta luutunut käsitys siitä, mitä tapahtuu aikojen lopuilla? Jumala iskee tulta ja tulikiveä ylhäältä taivaasta alas tänne maahan, Jeesus tulee takaisin ja tempaa meidät oikeauskoiset täältä ylös naureskelemaan kurjille jumalattomille, jotka jäivät kiristelemään hampaitaan maan kamaralle. Sitten me vietämme lokoista (tai tylsää, jos se on vain harpunnäpyttelyä pilven reunalla siivet selässä) elämää taivaassa iankaikkisesti. Miksi suojella ympäristöä – poroksihan se palaa kuitenkin!
Mutta entä jos Raamattu ja Jeesus eivät opetakaan näin? Entä jos Jeesuksen sanoma olikin, että Jumalan valtakunta on tullut maan päälle, se on jo meissä kristityissä Pyhän Hengen voimasta täällä maan päällä, ja aikojen lopussa tapahtuu kuten me rukoilemme: Isän tahto tapahtuu niin maan päällä kuin taivaissa. Taivas ei olekaan mikään toinen planeetta jossain toisessa aurinkokunnassa tai jokin taivasfääri statos- ja tetosfäärin välissä. Taivas onkin toinen ulottuvuus, Jumalan ulottuvuus, joka menee lomittain ja limittäin sen kanssa, jota me kutsumme maaksi.
Juutalaiset uskoivat, että taivas ja maa yhdistyvät temppelin kaikkein pyhimmässä. Siinä mielessä Jumala asui siellä. Jeesus osoitti omilla puheillaan ja toiminnallaan, että asiaan tulee muutos: Jeesus rakentaa uuden temppelin, joka toimii taivaan siirtomaana tai suurlähettiläänä maan kamaralla. Ja sen tehtävä on julistaa, että jonain päivänä uusi Jerusalem saapuu maahan; taivas ja maa yhdistyvät, kuten Jumala on alunperinkin tarkoittanut ja Jumala on Kuningas niin maassa kuin taivaassa.
Entäpä jos 1. Tess 4:n kohta tempaamisesta tarkoittaakin samaa kuin mikä jokaiselle 1. vuosisadan asukkaalle oli selvää: Kun keisari (tai kuningas) saapuu kaupunkiinsa, kaupunkilaiset eivät jää odottelemaan keisarin saapumista muurien sisäpuolelle. Se olisi epäkohteliasta. Sen sijaan kaupunkilaiset tulevat keisaria vastaan ja saattavat juhlien ja riemuiten keisarin kaupunkiinsa; onhan se keisarin oma. Samalla tavoin kristityt temmataan Kuningasta vastaan saattamaan Kuninkaan valtakuntaansa. Tämä tapahtuu, ei mutruhuuli harjaantuneena ja vireänä, vaan ilolla ja riemulla!
Tämän uuden temppelin, Kristuksen ruumiin, kuuluisi julistaa rohkeasti, että Jeesus on Kuningas, taivasten valtakunta on jo täällä! Valtakunta on jotain, joka toisaalta on, mutta toisaalta on vasta tuloillaan.
Mitä se tarkoittaa meille? Eikö meidän pitäisi siis huolehtia siitä omaisuudesta, jonka Kuningas on jättänyt meidän huomaamme? Eikö meidän pitäisi myös siten julistaa omalla toiminnallamme sitä, että Jumalan valtakunta on oikeasti täällä? Eikö meidän tämän valtakunnan siirtomaana kuuluisi toimia kuten valtakunnalta edellytetään: huolehtimaan luomakunnasta, auttamaan köyhiä ja sorrettuja. Eikö meidän kuuluisi parantaa heitä kokonaisvaltaisesti, kuten Jeesus teki. Se ei tarkoita vain jonkin henkisen, yksityisen “ilosanoman” tuomista ihmisille (tämähän olisi ruumiin väheksymistä. Ei UT:ssa ole sellaiseen ohjetta) Se tarkoittaa niin taloudellista, sosiaalista, hengellistä, henkistä kuin fyysistäkin parantamista. Sen voi antaa vain Jeesuksen Kristuksen rakkaus, joka tulee näkyviin siinä ilosanomassa, joka meille on suotu ja jonka eteenpäin viemiseen niin Apostolien teot kuin alkuseurakuntakin kehottavat esimerkillään . Se ei jää ihmisen yksityiseksi pohdinnaksi tai epäilyksi, vaan valtaa koko elämän ja kaikki sen osa-alueet, myös luonnon ja ympäristön. Ja Jumala antaa myös voiman siihen.
Advertisements

One thought on “Kristinusko + ekologisuus = mahdottomuus? (Osa 1/3)

  1. Hyvää pohdintaa. Oon itse tuttavapiirissäni kohdannut halveksuntaa asian tiimoilta. Jotkut pitää jotenkin toisarvoisena ekologisia elämäntapoja, ikäänkuin ne veisi evankeliumilta kallista aikaa tai voimavaroja. Ite kuitenkin uskon että kristitty voi miettiä mitä suuhunsa laittaa ja mihin roskansa heittää, ilman että se piiruakaan vähentäisi evankeliumin painoarvoa tai haittaisi keskittymistä ”taivasasioihin”.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s