Kenen näköinen kirkko?

Seurakuntavaalit2014_mainos

Seurakuntavaalit ovat jälleen ovella. Ne ovat tärkeät vaalit, joilla tulee olemaan todennäköisesti pitkä seurannaisvaikutus. Paitsi, että seurakuntavaaleissa äänestetään paikallisia päättäjiä, jokaisen seurakunnan luottamushenkilöt tulevat olemaan äänioikeutettuja tulevissa kirkolliskokousvaaleissa. Ja seuraavalla kirkolliskokouksella tulee olemaan iso vastuu monen tärkeän kysymyksen käsittelyssä – jotka mielestäni liittyvät elimellisesti nimenomaan kirkon oppiin, vaikka siitä ei juuri puhuta.

Vaalimainonta on herättänyt paljon kritiikkiä. Yksi suuri kriitikko on ollut ekumeniikan dosentti Sammeli Juntunen. Viime kevään kirkolliskokouksen kyselytunnilla Juntunen muun muassa totesi seuraavaa seurakuntavaalien suuresta sloganista “Usko hyvän tekemiseen”:

“sitä en ymmärrä, että kun tavoitellaan ohuesti kirkkoon kuuluvia ihmisiä, se on täysin oikein, mutta en ymmärrä sitä, että minkä takia heille pitää sitten edustaa erilaista sanomaa kuin muille. Emme me kirkkona usko hyvän tekemiseen. Me teemme hyvää, mutta me uskomme Jumalaan ja Jeesukseen ja pelastustyöhön. En tarkoita, että sitä tällä tavalla tarvitsisi sanoittaa, mutta jollain muulla tavalla, koska ei kenenkään kristityn elämä, oli hän sitten ohuesti kirkkoon kuuluva tai vahvasti kirkkoon kuuluva, niin ei se toimi sillä tavalla, että uskotaan hyvän tekemiseen. Omaan hyvän tekemiseen tai kirkon hyvän tekemiseen. Vaan uskon kohteena on joku muu.”

Yksi suuri kysymysmerkki, ainakin itselleni, on nimenomaan ollut kyseinen vaalislogan. Toinen samanmoinen on kehoitus tehdä kirkosta omannäköinen. Ylöjärveläisen kirkkovaltuutetun, Matti Hernesahon toteamus pysäytti meikäläisen:

“Luin koulutyönä vuonna 2002 julkaistua Seurakunnan luottamushenkilön perustieto -kirjaa. Kirjassa painotetaan, että seurakunnan luottamushenkilö ei edusta itseään, vaan uskonyhteisöä – seurakuntaa, ja yhteisön yhteistä uskoa. … Jotain on kyllä 12 vuodessa tapahtunut. Jotain ei niin kovin hyvää, kun tämän syksyn vaaleissa kirkko mainostaa näin…”

Kahdessatoista vuodessa jotain on tosiaan muuttunut. Mutta muutos ei ole mitenkään mennyt hyvään suuntaan. Entisestä kirkkoon sitoutumisesta onkin tullut kirkon muuttamista omannäköiseksi. Ei näin.

Mihin kirkon usko kohdistuu? Minkä näköinen kirkon pitäisi olla? Vastauksen pitäisi olla vähänkään kristinuskon sisältöä ymmärtävälle tuttu jeesustelu: Jeesus. Kirkon usko kohdistuu Jeesukseen. Kirkon pitäisi olla Jeesuksen näköinen. Mutta entä, jos niitä Kristuksia onkin niin monia.

Kristuksen näköinen kirkko

Ei, Kristuksia on lopulta vain yksi, tai yksi merkittävä Kristus, joka on jotain muuta kuin meidän kuvitelmamme hänestä. Kristus ei ole mikään ihmisen projektio, vaikka toki ihmisten käsitys Kristuksesta saattaa vaihdella. Lopulta kuitenkin kyse on siitä, että Kristus on subjekti, ei objekti tai projektio.

Minä uskon Jeesuksen hyvyyteen, ja tahdon olla omalla paikallani kirkossa tekemässä siitä Jeesuksen näköistä. Mutta kuten ylhäällä pohdittiin, entä jos Kristuksia on monia? Minä tahdon pitäytyä jossain suuremmassa, kuin omassa henkilökohtaisessa kuvassani Kristuksesta. Raamatussa on oikea kuva Jeesuksesta. Raamatun Jeesuksen näköinen kirkonkin pitäisi olla.

Mutta entä sitten, kun niin moni näkee tämän Raamatun Jeesuksenkin eri tavalla? Tuhat ja yksi tulkintaa, vai kuinka? Vastaus on ei. Kirkolla on oma tulkintahorisonttinsa, joka perustuu niinkin pelottavaan asiaan, kuin tulkintatraditioon, siihen “uskon sääntöön”, josta kirkkoisä Irenaeus todistaa ja uskontunnustukset jatkavat, tai siihen uskoon, joka on pyhille kertakaikkisesti annettu ja jonka puolesta meitä kehoitetaan taistelemaan (Juud. 3). Meillä on uskontunnustukset, jotka antavat meille oikean horisontin. Meillä on luterilaisina myös tunnustuskirjat, jotka eivät lopulta ole mitään muuta kuin tämän saman toteamista. Omat Jeesus-projektiot ovat lopulta haisevia kettuja, kuten Irenaeus on todennut:

”On kuin jollakin ihmisellä olisi edessään kaunis kuningasta esittävä mosaiikkikuva, jonka joku hyvä taiteilija on huolellisesti pannut kokoon arvokkaista kivistä. Ja sitten tulee joku toinen ja särkee kuvan ihmishahmon ääriviivat, muuttaa ja sekoittaa mosaiikkikivet ja tekee niistä koiran tai ketun kuvan ja senkin vielä huonosti. Sitten hän väittää, että ”siinä on nyt se kaunis kuninkaan kuva” ja viittaa mosaiikkikiviin, jotka ensimmäinen taiteilija oli yhdistänyt kuninkaan kuvaksi, mutta jotka toinen on viskellyt surkeaksi koiran hahmoksi. Ja niin hän pettää mosaiikkikuvallaan ne kokemattomat, joilla ei ole mitään käsitystä kuninkaan muodosta ja saa heidät ylipuhuttua siihen käsitykseen, että haisevan ketun hahmo on kaunis kuninkaan kuva.”

Ei meillä ole oikeutta ruveta sooloilemaan. Ei meillä ole oikeutta tehdä kirkosta “omannäköistämme”, etenkään sen opista ja opetuksesta.

Kirkko ei nimittäin ole meidän kirkkomme. Se on myös meidän isiemme kirkko. Se on meidän esi-isiemme kirkko. Se on reformaattoreiden kirkko. Se on kirkkoisien kirkko. Se on apostolien kirkko. Se on Kristuksen kirkko.

Emme me voi lähteä sooloilemaan. Kirkko on Kristuksen kirkko, ja Kristuksen näköinen kirkon pitää oleman, näin wanhalla soomella sanottuna.

Kirkkoa rakentamassa

Päätin itse asettua ehdolle rakentamaan kirkkoa Turun Maarian seurakunnassa. Aiemmalla valtuustokaudella olen ollut kirkkovaltuutettuna ja nuorisopajan puheenjohtajana vuoden ajan Lempäälän ev.lut. seurakunnassa, ennen kuin jouduin vaihtamaan kirjat Helsinkiin. Toki rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että minulla on omat näkemykseni siitä, mihin suuntaan kirkkoa rakennetaan. Niinkuin meillä kaikilla. Siinä mielessä minäkin tahdon tehdä kirkosta oman näköiseni. Mutta en tahdo sooloilla. Tahdon ottaa todesta sen laajan historian, joka meillä on käytettävissämme, sen rikkaan perinnön ja tradition, joka meille on jätetty. En tahdo heittää sitä hukkaan. Haluan sitouttaa oman näkemykseni kirkosta siihen suureen virtaan, joka on virrannut vuosituhansien ajan.

Tahdon tehdä kirkosta Kristuksen näköisen. Erityisesti tahdon, että kirkossa kuuluisi selkeästi julistus Jumalan laista ja hänen evankeliumistaan. Tämä Pyhän Hengen työ tapahtuu erityisesti Sanan ja sakramenttien välityksellä. Toisin sanoen painopiste on jumalanpalveluksessa. Juuri sitä tahdon olla rakentamassa ja kehittämässä.

Haluan vaikuttaa niin, että Maarian seurakunnassa jumalanpalvelus olisi seurakunnan keskiö, jonne jokainen saa tulla omana itsenään, mutta josta ei lähdetä pois samanlaisina. Haluan vaikuttaa siihen, että papeilla on tarpeeksi aikaa valmistaa saarnoja, jotka ravitsevat seurakuntalaisia. Haluan vaikuttaa siihen, että jumalanpalvelusmusiikki olisi vaikuttavaa, opettavaa ja koskettavaa. Haluan vaikuttaa siihen, että maallikkoja käytetään aktiivisesti jumalanpalveluksissa monissa eri palvelutehtävissä. Haluan, että messun jälkeen on tarjolla myös sitä “sosiaalista sakramenttia”, eli kirkkokahvia. Olen aiemmin kirjoittanut messusta seurakunnan keuhkoina sekä muutamista teeseistä seurakuntatyöhön. Näitä haluaisin olla valtuutettuna toteuttamassa.

Samalla haluan vaikuttaa kirkkoon myös pitemmällä aikavälillä. Mikäli tulen valituksi luottamushenkilöksi, haluan olla äänestämässä myös tulevissa kirkolliskokousvaaleissa sellaista ehdokasta, joka haluaa sitoutua samaan kirkkoon ja samaan Raamattuun (ja myös sen tulkintaan, jonka tunnustuskirjat ja kirkon traditio antavat).

Äänestä seurakuntavaaleissa. Ne ovat tärkeät vaalit, joilla on pitkät seurannaisvaikutukset. Mikäli näet minut hyväksi ehdokkaaksi, äänestä minua. Mikäli näet jonkun toisen, äänestä häntä. Tai vielä ehdit itsekin asettua ehdolle. Ainut, mitä pyydän, on että ole rakentamassa Suomen ev.lut. kirkosta ja sen paikallisseurakunnasta – älä itsesi vaan – Kristuksen näköistä.

Kirjoituksiani liittyen kirkkoon ja seurakuntatyöhön:

Haastetun kirkon haastetut työntekijät (2012)
Haastettu messu (2013)
Neljä teesiä seurakuntatyöhön (2013)
Nuoren aikuisen mentävä aukko (2014)

Och på svenska:

Rätt förkunnelse behövs (2013)
Hur skulle vi förmedla tro till unga idag? (2014)

Advertisements

One thought on “Kenen näköinen kirkko?

  1. Taas mahtavaa tekstiä! Jos sun kaltaiset ehdokkaat voittaa niin teidän kirkko menee kyllä tosi hyvään suuntaan. Joku vois kyllä tuikata, että mitä ulkomailla asuva helluntailainen välittää Suomen Evankelisluterilaisen kirkon kohtalosta, mutta minä uskonkin yhteen pyhäin yhteisöön ja olisin vaan mielissäni jos vanha valtion kirkko uudelleen löytäis/säilyttäis vanhan hyvän perustansa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s