Jussi osoittaa kohti Jesseä

Saarna kesäkirkossa 17.6.2015, Pappilanpuiston palvelukeskuksessa. Juhannuspäivän teksti, Ap.t. 19:1–6.

Ap.t. 19:1–6

”Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ’Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?’ ’Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä’, nämä vastasivat. ’Millä kasteella teidät sitten on kastettu?’ kysyi Paavali. He vastasivat: ’Johanneksen kasteella.’ Silloin Paavali sanoi: ’Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.’ Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.”

Saarna

Tänään ennakoidaan jo tulevaa juhannusta, tuota valon suurta juhlaa. Paitsi, että juhannuksena on paljon valoa ja sitä juhlitaan, muistellaan silloin myös Johannes Kastajaa, josta eri evankeliumeissa kerrotaan. Hän oli Malakian kirjan lupaama Elia: ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen.” (Mal 3:23–24) Hän oli se, joka oli tutkinut tarkkaan Jesajan kirjan luvun 40 kehoitusta raivata Herralle tie autiomaahan, valmistaa kansa kohtaamaan hänet, joka tulee Elian jälkeen. Hän rikkoi ihmisten arjen, kuten juhannuskin rikkoo, ja julisti vakavaa ja raskasta sanomaa: jollette käänny pahoilta teiltänne, teitä kohtaa tuho! Mutta hän ohjasi myös eteenpäin. Kenen puoleen me sitten käännymme? Messiaan, siis Jumalan Vanhassa testamentissa lupaaman Kuninkaan puoleen, hänen, joka on tulossa pelastamaan Israelin kansan ja liittämään siihen koko ihmiskunnan. Matteuksen evankeliumin mukaan hän sanoikin, että ”minun jälkeeni tulee toinen … joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Matt. 3:11) Vanhassa testamentissa luvataan pelastus ja Johannes Kastaja valmisti kansan kohtamaan Pelastajansa.

Luetussa kohdassa opetuslapsi Paavali on matkannut Efesokseen, Kreikan puolelle. Hän tapaa siellä muutaman opetuslapsen, jotka ovat ilmeisesti kokeneet piston sydämessään kuultuaan Johanneksen saarnaa ja tahtoneet kääntyä pois vanhasta elämästään ja ottaneet sen merkiksi parannuksen tai kääntymyksen kasteen, kasteen, jolla Johannes kastoi israelilaisia Jordanin virrassa. He varmaankin olivat kuulleet Jeesuksesta jotain, jotain hänen ristiinnaulitsemisestaan ja huhupuheita ylösnousemuksesta, mutta eivät vielä käsittäneet kaikkea. He olivat kuin vanhan ja uuden aikakauden välimaastossa, kuten Johanneskin.

Mutta uusi aikakausi oli jo koittanut! Helluntaina Pyhä Henki oli vuodatettu ja kristillinen kirkko oli syntynyt. Jeesuksen nimessä kastetut saavat myös Vanhassa testamentissa luvatun Pyhän Hengen. Johannes valmisti tietä Jeesukselle ja Paavali opetti odottaville opetuslapsille Jeesuksesta, johon Johanneskin kehotti uskomaan. Ei teidän tarvitse enää odottaa. Odotus on jo täyttynyt! Messias on jo tullut ja hänet on kruunattu ja hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18–20)! Nyt hän on meidän keskellämme Pyhän Hengen kautta. Ja Pyhän Hengen me saamme kasteessa!

Saammeko vai, kysyivät johanneslaiset. Emme ole kuulleetkaan sellaisesta. Mutta niin Paavali opetti ja Efeson opetuslapset kastettiin Jeesuksen nimessä. Samalla Pyhä Henki osoitti heille konkreettisella tavalla, että uusi aikakausi on todella koittanut ja vanhaan ei ole paluuta. He puhuivat kielillä ja profetoivat.

Mutta nyt herää kysymys, mitä sitten? Mitä tämä kohta puhuu meille tänä päivänä, Herran vuonna 2015 kaukaisessa Suomessa, siirtyessämme kohta juhannuksen viettoon? Ensiksikin, Jeesus on jo tullut ja sovittanut sinunkin syntisi. Saat uskoa ne sovitetuiksi. Kaikki, mitä ne ikinä ovatkaan. Olet armon alla. Vanha saa poistua ja uusi tulla tilalle.

Toiseksi, kasteessa sinut on otettu Jumalan lapseksi ja olet saanut Pyhän Hengen asumaan sydämeesi. Pyhä Henki pitää sinusta huolta. Hän rukoilee sinun puolestasi silloinkin, kun et itse jaksa millään rukoilla. Kasteessa meidät on otettu Jumalan lapsiksi ja saamme virren sanoin olla Jumalan kämmenellä, jossa ei pelkää lintunen ja asua Herran kädellä, joka ei kohoa kostamaan, sillä Jeesus on jo kärsinyt rangaistuksen, kädellä, joka on rikas antamaan ja tuhlaamaan armoaan. Ja kun psalmissa 71 rukoillaan Jumalaa, että ”kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua”, Pyhä Henki vakuuttaa, että hän ei hylkää. Hän antaa meille myös lapseuden hengen, että saamme kuiskata sanan Abba, Isi.

Kolmanneksi, Jeesuksen kaste on liittänyt meidät häneen. Me olemme kätkettyinä Jeesuksessa. Aivan kuten hän on kuollut ja noussut ylös kuolleista, saamme mekin uskoa siihen, että viimeisenä päivänä Herra on herättävä meidät kuolleista ikuiseen elämään, jossa ei Ilmestyskirjan mukaan enää ole itkua, parkua eikä surua, sairautta eikä murhetta, sillä kaikki entinen on mennyt. Edelleen saamme yhtyä psalmin 71 sanoihin: ”Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.” Hän on tuleva kerran nostamaan meidät myös kuoleman syvyyksistä ja kuoleman varjon laaksosta. Et ole yksin. Me emme ole yksin. Jeesus on kanssamme. Kun meidät herätetään viimeiselle tuomiolle, olemme siis kätketyt Jeesuksen vanhurskauteen ja Jumala ei näe syntiämme, sillä kaikki on anteeksi annettu ja näin Herra tullessaan ei tuomitse meitä perikatoon vaan pelastaa meidät, kuten Malakian kirjassa luvataan.

Johannes oli kuin sormi ja tienviitta, joka osoitti Jeesukseen, suurimpaan Valon lähteeseen. Otetaan siis Johanneksesta vaari ja katsotaan häneen, joka meidät pelastaa synnin ja kuoleman vallasta! Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän!” (Joh. 3:16) Totisesti, toden totta, aamen.

Advertisement

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s