Kolme kirjaa Jeesuksesta

Tuossa viime keväänä luin kolme erilaista ja eritasoista popularisoivaa kirjaa Jeesuksesta tai ”historian Jeesuksesta”. Ensimmäisenä intouduin lukemaan Craig A. Evansin tänä vuonna suomeksi ilmestyneen kirjan Jeesus-huijaus paljastuu (336 s., Perussanoma 2015). Evans on yksi maailman johtavista Jeesus-tutkijoista, ja hän oli luennoimassa Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä tammikuussa. Luennoista vaikuttuneena intouduin ostamaan itse kirjan. Teos käsittelee Jeesus-tutkimusta ja sen ylilyöntejä, popularisoi Jeesus-tutkimuksen löytöjä ja purkaa historian Jeesukseen ja evankeliumitutkimukseen liittyviä myyttejä, joita esiintyy erityisesti mediassa aina joulun ja pääsiäisen alla.

Toinen hieman erilaisempi kirja, joka on jo pitkään ollut lukulistalla (ja jota vaimoni on useasti kehunut), on Lee Strobelin Tapaus Kristus (399 s., Aikamedia 2005). Kirjassa Strobel haastattelee lukuisia, pääasiassa evankelikaalisia tutkijoita todistaakseen, että Uuden testamentin kuvaukset Jeesuksesta ovat luotettavia ja historiallisia. Historian Jeesus on tavallaan oikeudenkäynnissä ja erilaisia todisteita Jeesuksen olemassaolosta, ajatuksista, luonteesta, kuolemasta ja ylösnousemuksesta esitetään ja perustellaan. Johtopäätös: Jeesukseen kannattaa uskoa.

Kolmas kirja on Philip Yanceyn kirja Tuntematon Jeesus (353 s., Aika Oy 1996), jota vaimoni oli myös jo pitkään suositellut, mutta mihin meikäläinen suhtautui varauksella. Yancey pyrkii kirjassaan irti kirkon traditiosta ja ”pölykerroksista” kohti sitä niin monelle tuntematonta Jeesusta, joka paljastuu kun evankeliumeita luetaan niiden historiallisesta asiayhteydestä käsin.

Jeesus-huijaus paljastuu

Jeesus-huijaus paljastuu ei ehkä kuitenkaan ole niin shokeeraava kirja kuin nimi antaa ymmärtää. Kyllähän huijaus paljastuu siten, että kirjan avulla voi huomata monien populaarimedian toistamien Jeesusta koskevien historiallisten väitteiden olevan vanhentuneita ja yltiöradikaaleja tutkimuksen kentällä. Toisaalta kirja on varsin raskassoutuinen. Olen huomannut, että vaimoni on aika hyvä mittari kirjan luettavuudelle maallikon näkökulmasta. Jos hän ei jaksa jotakin kirjaa lukea, niin todennäköisesti se ei ole tarpeeksi kiinnostavasti kirjoitettu. Itsehän teologian opiskelijana pystyn lukemaan vaikka mitä kirjaa, oli se kuinka kuiva tahansa. Siksi omat silmälasini ovat tässä mielessä värittyneet. Evansin kirja ei läpäissyt vaimotestiä vaan puolimatkassa uuvuttiin.

Mutta kyllä kirja kattava on. Se kuvaa tieteen kenttää totuudenmukaisesti ja kertoo jalat maassa mitä akateeminen tutkimus voi oikeasti sanoa Jeesuksesta, millä perusteilla ja miten pitkälle asiat ovat todennäköisiä. Jeesus-tutkimuksen historiaakin käydään hieman läpi. Äärifundamentalistit saavat Evansilta kyytiä molempiin suuntiin – on kyseessä sitten konservatiivifundamentalismi (Chigagon julkilausumineen) tai liberaalifundamentalismi. Viimeisenä Evans käsittelee Bart Ehrmania, entistä baptistia ja nykyistä ateistia, joka on tunnettu kaveri Amerikan mantereella. Ehrmanin omin sanoin hän oli tiukan sanainspiraation kannattaja mutta menetti uskonsa opintojensa aikana. Evansin näkökulmasta Ehrmanin ongelma oli alusta asti liiallinen fundamentalismi. Sen jälkeen fundamentalismi vain muutti suuntaansa. Koska ääritiukka sanainspiraatio ei näytä olevan totuudenmukaista, ei uskolle jää enää mitään perusteita. Fundamentalistin mukaan Raamattu on joko läpeensä jumalallinen tai sitten läpeensä inhimillinen ja ei-jumalallinen. Ehrmann kallistui puolelta toiselle. Näkemättä jää, että Raamattu on sekä läpeensä jumalallinen että läpeensä inhimillinen.

Myös Da Vinci -koodi saa käsittelynsä. Tuomaan evankeliumi asetetaan takaisin omalle paikalleen, ja Evans kritisoi ankarasti tutkijoita, kuten John Dominic Crossania, jotka pyrkivät ajoittamaan Tuomaan evankeliumin tai osan siitä 50–60-luvulle ja siten historiallisesti luotettavammaksi kuin esimerkiksi synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas), jotka samat tutkijat ajoittavat myöhemmille vuosikymmenille. Evans antaa kirjassa samalla hyviä esimerkkejä siitä, miksi synoptikot ovat historiallisesti luotettavampia kuin myöhäisemmät ”evankeliumit” ja gnostilaiset tekstit: myöhemmistä puuttuu kaikki historiallinen tausta, kun taas synoptiset evankeliumit ovat täynnä maantiedettä, tapoja, käytöstä ynnä muuta sellaista hiljaista tietoa, joka on jatkuvasti arkeologienkin käytettävissä. Nämä pienet yksityiskohdat ovat usein trivial pursuit -tasoa, mutta ne antavat puheille ja muulle sellaiselle historiallisen kontekstin, joka on tunnettua muualta ja jota on vaikeaa ellei mahdotonta tahallisesti vääristää. Gnostilaiset tekstit sen sijaan ovat irrallaan historiasta. Ylipäänsä Evansin ajoitukset eri Raamatun teksteille yllätti meikäläisen ja varmasti monet muutkin. Tekstit ajoitetaan varhaisemmille ajanjaksoille kuin moni teologi on Helsingissä vuosien saatossa oppinut.

Tapaus Kristus

Lee Strobelin kirja on kattava ja populaaristi ja hyvin kirjoitettu. Se pitää otteessaan sivumäärästään huolimatta. Tosin omassa painoksessamme fonttikoko oli reilu ja sivut pieniä, joten kirja ei välttämättä ole niin pitkä kuin sivumäärästä voisi päätellä.

Tapaus Kristus etenee siis haastatteluperiaatteella. Strobel esittää jokaisen kappaleen alussa analogian amerikkalaisesta oikeussalista ja rikosoikeudesta. Hän on entiseltä ammatiltaan Chigago Tribunen rikostoimittaja. Sitten hän käsittelee ikään kuin samasta lähtökohdasta käsin historian Jeesusta ja asettaa hänet oikeusistunnon eteen. Miten käy tapaus Kristuksen?

Analogioiden jälkeen käydään haastattelemassa asiantuntijoita. Ovatko evankeliumit silminnäkijäkertomuksia? Onko niillä historiallista luotettavuutta? Mitä Jeesus ajatteli itsestään? Miksi hän kuoli? Kuoliko hän oikeasti? Oliko hauta tyhjä, vai varastivatko opetuslapset ruumiin? Olivatko ylösnousemusilmestykset pelkkiä opetuslasten hallusinaatioita? Eri alojen asiantuntijoita haastatellaan jokaisesta kysymyksestä, ja vastaväitteitä esitellään. Perustelut ovat asianmukaisia ja edelleen nykykeskustelussakin relevantteja.

Mutta ehkä Strobel on vähän vetänyt kotiinpäin, siltä ainakin tuntuu. Toki haastateltavat on valikoitu konservatiivisiiveltä, ihan luonnollisesti. Strobelin kirjan ideana onkin esittää, että vakavasti otettavat tutkijat uskovat Jeesukseen pelastajanaan ja samalla voivat akateemisessa keskustelussa mukana ollen todistaa, että on ihan historiallisestikin perusteltua uskoa Jeesukseen Jumalan Poikana, joka kuoli ja haudattiin, ja joka nousi ylös kuolleista. Tämä näkyy myös siinä, että jokainen haastateltava esitetään lukujen alussa todella ylistävästi, jopa niin ylistävästi että suomalaista lukijaa, tai ainakin minua, jäi ärsyttämään. Eikö vähempi riittäisi? Ehkä tämä on sitä amerikkalaista kulttuuria.

Tarkkanäköinen lukija saattaa huomata muitakin ongelmia yllämainittujen lisäksi. Strobel esittää, että kirja kuvaa myös hänen etsintäänsä. Hän sanoo käsitelleensä todistusmateriaalia puolueettomasti, siis objektiivisesti. Kuitenkin lähes poikkeuksetta, kun hän lainaa jotakuta tutkijaa, joka on esittänyt argumentteja hänen haastattelemiaan tutkijoita vastaan, lähdeviitteissä paljastetaan, että lainaukset ovat konservatiivitutkijoiden kirjoista. Ainakin itselleni heräsi kysymys, että vedättääkö Strobel. Onko hän oikeasti tutustunut myös ”vastapuolen” kirjoituksiin, vai käsitteleekö hän kirjassa vain konservatiivien muodostamia olkinukkeja?

Joka tapauksessa, tästä pienestä varauksesta ja orastavasta epäilyksestä huolimatta kirja oli mielenkiintoinen, ja siinä on oikeasti paljon asiaa hyvin popularisoituna. Haastateltavat akateemikot ovat oikeasti arvostettuja tutkijoita, joiden argumentit on hyödyllistä tuntea. Kirja antaa helposti peruskattauksen niistä loogisista ja historiallisista argumenteista, jotka tukevat klassista kristillistä uskoa.

Tuntematon Jeesus

Yanceyn Tuntematon Jeesus taas menee hieman vanhemmalla tutkimuskirjallisuudella. Kirjassa yhdistyy Yanceyn Jeesus-etsintä ja pyrkimys pyhäkoulu-Jeesusten, hollywood-Jeesusten ja saarna-Jeesusten taakse sekä hänen omat pohdintansa historian Jeesuksen merkityksestä nykypäivän kristityille. Siinä mielessä kirja kuitenkin loppupeleissä käsittelee ehkä enemmän Yanceyn omia pohdiskeluja kuin historian Jeesusta. Lukijan päätettäväksi jää se, onko se hyvä vai huono juttu. Mielestäni se on sekä että.

Syy siihen on, että Yanceyn pohdinnat ovat todella mielenkiintoisia, joskin ne ovat joskus liian pitkiä ja lukujen punainen lanka tuntuu katoavan aina silloin tällöin pohdinnan pyörteisiin. Kirja poukkoilee vuosisadasta ja -tuhannesta toiseen, Yanceyn omasta elämänhistoriasta Galilean ylängölle ja takaisin Martin Luther Kingiin ja Äiti Teresaan, palaten taas lähes vuosituhannen takaisinpäin Välimerelle, Fransiskus Assisilaisen elämään. Samaan aikaan kun kirja kuvaa Galileassa tallustellutta Jeesusta ja sitä hätkähdyttävää sanomaa, joka hänellä oli, se peilaa sitä sekä sen ajan odotuksiin ja historialliseen kontekstiin eli asiayhteyteen, että myös 1900-luvun lopun amerikkalaiseen (ääri)protestantismiin ja sen Jeesus-kuviin. Tässä mielessä kirja on välillä todella mielenkiintoinen, sillä se on samalla ajankuvaa. Toisaalta, koska amerikkalainen kristillisyys poikkeaa suomalaisesta, ei kirja välttämättä puhuttele samalla tavalla suomalaista lukijaa kuin amerikkalaista kollegaa.

Mielestäni ehkä mielenkiintoisin asia oli se, että amerikkalaiselle Yanceylle Vuorisaarnan paradoksi aukesi venäläisten klassikkokirjailijoiden Leo Tolstoin ja Fjodor Dostojevskin välityksellä! Tolstoin kirjojen ja elämän avulla Yancey ymmärsi Vuorisaarnan eettisen vaatimuksen ja oman syntisyydensä. Luterilaisena voidaan puhua ihan reilusti laista. Tolstoi jäi itse lain alle eikä ikinä löytänyt evankeliumia. Jeesus oli vain eettinen mestari. Dostojevski taas näki evankeliumin ja hänen kirjojensa henkilöiden avulla myös Yanceylle aukeni Vuorisaarnan toinen puoli: armo. Näin Yancey päätyi venäläisten klassikkokirjailijoiden välityksellä varsin luterilaiseen vuorisaarnan ymmärtämiseen! Olen jo pitkään miettinyt, että venäläiseen kaunokirjallisuuteen pitäisi ehdottomasti tutustua. Yanceyn kirjasta sain tähän pyrkimykseen lisäpotkua!

Lue ihmeessä!

Yhteenvedoksi voisi todeta seuraavaa: Evansin kirjaa Jeesus-huijaus paljastuu voin suositella erityisesti niille, jotka haluavat paneutua hieman Strobelia ja Yanceytä syvemmin itse tutkimukseen, historialliseen kontekstiin ja perusteellisempaan keskusteluun. Se on arvokas kirja ja kestää kulutusta, mutta se olisi ehkä voitu kirjoittaa hieman kevyemmin. Erityisesti toivoisin, että sanomalehtien joulu- ja pääsiäisuutisten toimittajat lukisivat kirjan antaumuksella, niin päästäisiin vanhoista myyteistä eroon populaarimediassakin. Harmi vain, että uusin Jeesus-tutkimus ei olekaan enää yhtä kaukana kirkon Jeesuksesta kuin vielä muutama vuosikymmen sitten.

Strobelin kirjaa Tapaus Kristus voin suositella myös lämpimästi. Puutteistaan huolimatta se on kattava ja antaa varsin kevyesti ja hyvin kirjoitettuna hyvän kokonaiskuvan evankeliumeista, Jeesuksen historiallisesta kontekstista ja historiallisen uskon perusteista.

Yanceyn kirjaa Tuntematon Jeesus voin suositella pienin varauksin. Se ei ollut yhtä mielenkiintoinen kuin Strobelin kirja, eikä se vastaa aivan täysin suomalaista kontekstia mutta myös se antaa hyviä välineitä heittää mielikuvista siloposkinen vaaleatukkainen Jeesus paimensauvoineen. Samalla se ravistelee kristittyä pohtimaan omaa suhdettaan tähän mystiseen mieheen kahden tuhannen vuoden takaa sekä sitä, miten häntä on seurattava tänä päivänä. Jos kaipaa enemmän pohdintaa ja pyörittelyä ja vähemmän historiallista taustaa, kannattaa tarttua Yanceyn tuotokseen.

Jokainen näistä kirjoista ravistelee ihan mukavasti luutuneita Jeesus-käsityksiä ja vie ajatukset elämän tärkeimpiin kysymyksiin. Oliko Jeesus kylähullu vai Messias, Jumalan Poika ja itse Jumala, joka tuli ihmiseksi pelastamaan meidät synnin ja kuoleman ja perkeleen vallasta ja antamaan meille iankaikkisen elämän? Miten minä ja miten sinä suhtaudumme tähän sanomaan? Ota itse selvää Jeesuksesta! Tässä on kolme hyvää kirjaa omaan etsintään. Ennen kaikkea suosittelen kuitenkin avaamaan Raamatun ja lukemaan itse evankeliumeita.

Advertisement