Jeesus täytti rakkauden lain

Saarna 12.7.2015 Messukylän vanhassa kivikirkossa 7. sunnuntai helluntaista, Rakkauden laki.

1. lukukappale

”Kansa vastasi Joosualle: ’Me tahdomme palvella Herraa!’ Silloin Joosua sanoi kansalle: ’Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä. Te olette itse tämän todistajia.’ Israelilaiset vastasivat: ’Niin olemme.’ Joosua sanoi: ’Hylätkää ja hävittäkää siis vieraat jumalanne ja antakaa sydämenne kääntyä Herran, Israelin Jumalan puoleen.’ Kansa sanoi Joosualle: ’Me tahdomme palvella Herraa, Jumalaamme. Häntä me tahdomme totella.’ Joosua vahvisti Sikemissä kansan päätöksen palvella Herraa ja julisti kansalle tämän liiton lait ja säädökset. Joosua kirjoitti ne kaikki Jumalan lain kirjaan ja pystytti suuren kiven Herran pyhässä paikassa kasvavan suuren puun juurelle. Sitten Joosua sanoi kansalle: ’Katsokaa, tämä kivi on oleva todistajana, sillä se on kuullut ne sanat, jotka Herra on puhunut teidän kanssanne. Se on todistava teitä vastaan, jos kiellätte Jumalanne.’” Joos. 24:21–27

2. lukukappale

”Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! Kun isät Siinailla torjuivat hänet, joka ilmoitti tahtonsa maan päällä, he eivät päässeet rangaistuksetta. Vielä huonommin käy meidän, jos käännämme selkämme hänelle, jonka sanat tulevat taivaasta. Hänen äänensä pani silloin maan järisemään, ja nyt hän on luvannut:
– Vielä viimeisen kerran minä panen maan järkkymään, enkä vain sitä, vaan myös taivaan.
Sanat ”vielä viimeisen kerran” tarkoittavat sitä, että kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan. Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” Hepr. 12:25–29

Evankeliumi

”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Luuk. 6:27–31

Saarna

Tämän päivän teemana on rakkauden laki, ja siitä saimme maistiaisen jo messun alussa. Jeesuksen käskyt ovat ihan oikeasti, jos käytämme sitä muotitermiä vielä uudestaan – ihan aikuisten oikeesti – järkyttävät. Kun niitä luen ja niiden mukaan pyrin elämään, niin ei tule mitään. Ei yhtikäs mitään. Minä horjun niitä täyttäessäni ja järkyn.

Yleinen vitsini monessa tapauksessa, jossa jokin henkilö ärsyttää tai on tehnyt väärin, on että ”tekis mieli vetää sitä turpiin!” Alkukantainen reaktio siis. No, oikeasti en ole vetänyt ketään turpiin elämäni aikana, ellei capoeiraharjoituksia lasketa tai sitten ala-asteen puolivälissä iskemääni alakoukkua ärsyttävän luokkakaverin vatsaan. Mutta turpaan ei sekään osunut. Tai muistan myös junnuvuosina pelatessani jääkiekkoa Kooveessa maalivahtina, että kerran taisin hutmasta vastustajan ärsyttävää hyökkääjää pattarilla, siis mailakäden kilvellä päähän, kun tuli sorkkimaan irtokiekkoa. Se osui ihan heduun. Kerran olen siis vetänyt ihan turpiin. En kääntänyt toista poskeani, eikä sitä taideta kaukaloissa muutenkaan kauheasti kääntää, paitsi ehkä ärsytysmielessä. Jarkko Ruutu osaa kertoa tästä sitten enemmän, jos asiasta on kysyttävää.

Mutta vaikka fyysistä hutmimista ei ole tullut pahemmin harrastettua, niin henkistä sitäkin enemmän. Se tapahtuu joskus tarkoituksella, mutta joskus ihan huomaamatta. Etenkin täällä Mansen seudulla. Asun nykyisin Turussa. Siellä ei ymmärretä ihan samalla tapaa sellaista pirkanmaalaista yleistä tapaa kuin hyväntahtoinen kettuilu. Tarkoituksena on iskeä läppää, läbändeerusta, toisesta niin, että koko yhteen kokoontunut seurakunta voi sitten nauraa yhdessä, myös se, josta läppää on heitetty. Mutta joskus se läpän kohde ei naurakaan. Ja joskus ei itseäkään naurata, jos on joutunut läpän kohteeksi. Ja joskus se kettuilu ei olekaan niin hyväntahtoista, kuin miksi se on naamioitu.

Minä siis järkyn ja horjun yrittäessäni täyttää lakia, vaikka yritän olla järkkymättä ja horjumatta. En kykene noudattamaan Jeesuksen ohjeistusta hyvästä, rakkaudellisesta ja – sanotaan nyt sekin – kristillisestä elämästä. Ihan muutama kuukausi sitten edesmennyt professori Jukka Thurén onkin todennut tästä lukemastamme tekstipätkästä, että ”kristityt eivät ihmisinä ja yhteisön jäseninä pysty tätä käskyä edes aidosti opettamaan, saati sitten täyttämään, siinä on ero meidän ja Jeesuksen välillä.”

Ensimmäinen osa Thurénin toteamuksesta voidaan nyt ainakin hyväksyä. Meistä ei ole lakia täyttämään. Jeesus tiivisti näihin sanoihin opetuksen oikeasta elämästä, Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, aidosta ihmisenä elämisestä. Näin siis ihmisen kuuluisi elää. Mutta kuten ainakin minun elämästäni huomaa, en pysty enemmän (tai usein paljonkin vähemmän) hyvistä pyrkimyksistäni huolimatta elämään, kuten minun kuuluisi. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin luonto on jostain syystä niin heikko, niin heikko.

Joosuan kirjankin kohdassa, jossa israelilaiset luvatun maan porteilla pyhästi lupaavat palvella vain ja ainoastaan Herraansa ja hylätä kaikki epäjumalat, Baalit – tai pikemminkin Egyptistä tullessaan Osirikset ja Isikset ja Ramsekset, tai meidän aikanamme voitaisiin puhua Mammonasta, siis rahasta, Marsista, siis sodasta ja vallasta ja Afroditesta, siis seksistä – niin Raamattu kuvaa varsin totuudenmukaisesti sitä luopumusta, joka kuitenkin seurasi. Ja Joosua itsekin sanoo hieman ennen lukemaamme pätkää, kun kansa lupaa samaa jalosti, että ”ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala” (Joos. 24:19)

Israelilaiset järkkyivät ja mekin järkymme. Emme me osaa rakastaa Herraa, Jumalaamme yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Emme me osaa tehdä toisilemme vain hyvää. Ja Heprealaiskirjeestä saamme lukea, että vielä kerran kaikki luotu laitetaan järkkymään. Se, joka ei järky, jää, ja se joka järkkyy, hajoaa, tuhoutuu, kokee tuomion. Meidän Jumalamme, koko maailman Luoja on kiivas ja pyhä Jumala, hän on tuhkaksi polttava tuli, joka polttaa kaiken, mikä ei ole pyhää, täydellistä ja hyvää. Tuli polttaa kaiken, mikä järkkyy. Näillä mittareilla minä järkyn, järkyn todella paljon. Olemme siis tuomion alla. Mitä jos – ei, kun – minä ja sinä järkymme?

Jeesus ei järkkynyt. Siinä on se Thurénin toteama ero meidän ja Jeesuksen välillä. Rakkauden lakia harvoin opetetaan lantraamatta ja laimentamatta. Eikä meistä kristityistä ole myöskään sitä täyttämään. Jeesus korotti riman korkealle ja tiivisti tähän käskyyn rakkauden lain, koko rakkauden olemuksen. Kun me järkymme sen toteuttamisessa emmekä siihen täydellisesti pysty, emme pysty siihen sillä tavalla kuin pyhä kaikkivaltias Jumala meiltä vaatii ja viimeisenä päivänä vielä laittaa meidät tilille teoistamme, niin Jeesus täytti sen ja ylitti riman. Jeesus siis eli aidon ja oikean ihmiselämän, sellaisen, jollaiseksi Jumala on meidät kaikki tarkoittanut elämään, ja josta meidän kannattaa ottaa mallia joka päivä.

Jeesus myös kärsi rangaistuksen, hän koki tuhkaksi polttavan tulen ristillä, vaikka ei järkkynyt. Hän kuoli viattomana ja kärsi sen rangaistuksen, jonka me ansaitsemme. Hän teki sen rakkaudesta. Siksi me, vaikka järkymmekin, saamme omaksemme valtakunnan, joka ei järky, kun uskomme häneen ja meidät on kastettu. Pääsemme siis taivaaseen. Kasteessa sinutkin on liitetty Jeesukseen. Olet Jeesuksen kanssa, olet osa Kristuksen ruumista. Olet osa Kirkkoa. Meidät on ikään kuin liimattu Jeesukseen. Hänen järkähtämättömyytensä, hänen elämänsä luetaan meidän hyväksemme, ja meidän syntimme ja järkkymisemme luettiin hänen päällensä ristillä. Vaikka me hyppisimme ja järkkyisimme kuinka paljon tahansa täällä kirkossa juuri nyt, kirkko ei järky. Samalla tavalla, kun olemme Kristukseen kätketyt kasteen ja uskon kautta, niin mekään emme oikeastaan järky, vaikka Kristuksen sisällä järkkyisimmekin. Perusta kestää, kun perusta on meidän ulkopuolellamme. Ja pelastuksen perustus on Jeesus ja hänen työnsä, koska hän ei järkkynyt. Näin saamme osaksi valtakunnan, joka ei järky.

Vanhan testamentin Joosua tiesi, että kansa järkkyi lupauksestaan huolimatta. Jumala tiesi tehdessään liiton Israelin kansan kanssa ja tuodessaan kansan pois Egyptistä kohti luvattua maata, että hänen kansansa tulisi järkkymään. Ja kaikkivaltias kaikennäkevä Jumala tietää, että mekin järkymme, joka päivä. Siksi hän lähetti Jeesuksen toteuttamaan ja täyttämään lain meidän puolestamme, sillä meistä itsestämme ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan lakia kokonaan täyttämään. Ja Jeesus kärsi rangaistuksen, helvetin, meidän puolestamme, vaikka se rangaistus kuuluisi meille.

Siis, vielä kerran.

Kun sinä et pysty täyttämään lakia, niin katso Jeesusta. Jeesus täytti lain.
Kun sinä järkyt elämässäsi niin paljon, järkyt niin paljon, että ärsyttää, etkä osaa antaa itsellesikään anteeksi, niin katso Jeesusta. Jeesus ei järky.

”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16)

Advertisement