Kieli ja identiteetti kulttuurinmurroksissa

Oheinen kirjoitelmani on yksi muutaman vuoden takainen essee, jossa pohdin erityisesti antiikin perinnön kautta kieltä ja identiteettiä. Löysin sen sattumoisin tietokoneeni uumenista, ja päätin sen samalla julkaista eetteriin.

Kieli luo identiteettiä

Kieli on iso osa ihmisen identiteettiä. Muun muassa siksi kristinuskossakin on eri aikoina korostettu mahdollisuutta lukea Raamattua, Jumalan ilmoitusta, omalla äidinkielellään, ei ainoastaan reformaation aikana. Heprealainen Raamattu käännettiin äidinkielenään kreikkaa puhuvien hellenistijuutalaisten vaikutuksesta vähitellen kreikaksi alkaen 200-luvulta eKr. Uusi testamentti kirjoitettiin koineekreikaksi, joka sai seemiläisiä vaikutteita. Olisivatko he attikalaista proosaa osanneetkaan? Toisaalta myöhemmät kirkkoisät joutuivat puolustelemaan “saviastiakreikkaa” (“Aarre on meillä saviastioissa” sanoo Paavali 2. Kor. 4:7). Latinaa ciceromaisella taituruudella osannut Hieronymus hylkäsi kirjalliset konventionsa kääntäessään Raamattua “kansankielelle” 400- luvulla jKr. Samaan aikaan alkoi tai oli jo päättynyt käännöstyö koptiksi Egyptissä, ge’eziksi Aksumin kuingaskunnassa Etiopiassa ja syyriaksi Lähi-idässä ja Mesopotamiassa. 300-luvulla visigootit viettivät jumalanpalvelusta omalla kansankielellään, kun piispa Wulfila oli kääntänyt Raamatun heidän kielelleen. Pohjois-Afrikassa donatolaisuus sai jalansijaa puuninkielisten kristittyjen parissa. Käytettiinkö latinaa pitkälti vain kaupungeissa Pohjois-Afrikassa? Liekö yksi osasyy kristinuskon pikaiseen katoamiseen muslimien valloitettua alueet juuri se, että latina ei ollut äidinkieli (ja donatolaiset oli pakkotoimin tuhottu)? Syyrialaiset kristityt ainakin selvisivät muslimivallan alla huomattavasti kauemmin, aina tähän päivään saakka. Tietenkin tilanne vaihteli valtavasti eri aikakausina ja eri hallitsijoiden alaisuudessa.

Paitsi että kieli oli ja on yhä tärkeä identiteetin säilyttäjä kulttuuria kantavien taloudellisten ja yhteiskunnallisten tukijoiden sortuessa, se toimi myös rajoittajana ja tärkeänä identiteetin ylläpitäjänä omaksuttaessa uusia vaikutteita muualta. Yksi esimerkki on roomalaisten suhtautuminen kreikkalaiseen kulttuuriin. Toisaalta kreikkalaisten suhtautumista roomalaiseen kulttuuriin ei juurikaan käsitelty.

Rooma ja Kreikka

Rooma nousi suurempaan valta-asemaan myöhemmin kuin Kreikka. Latinankielinen kirjallisuus sai alkunsa vasta 200-luvuilla eKr. tasavallan aikana. Suurena tekijänä tässä oli nimenomaan kreikankielinen kirjallisuus. Toisen puunilaissodan jälkeen Rooma sai hegemonia-aseman ja toi sotasaaliina paljon kreikankielistä kirjallisuutta. Samaan aikaan suhtautuminen kreikkalaiseen kulttuuriin ja siihen, miten se vaikuttaa roomalaiseen identiteettiin vaihteli. Marcus Porcius Cato (vanhempi), itse kreikkalaisesta kulttuurista vaikutteita ottanut virkamies, muun muassa vastusti sitä ideologista muutosta ja “periroomalaisten hyveitten” kariutumista, jonka kreikkalainen kulttuuri hänen mukaansa aiheutti. Kreikkalaiset nähtiin lepsuina ja hieman saamattomina verrattuna vanhaan kunnon jämptiin roomalaiseen tai latinalaiseen. Toisaalta kreikan kieli ei tainnut Catolla olla se vahva vastustettava tekijä, enemmänkin kielen välityksellä Roomaan saapuneet klassikot.

Samaan aikaan toiset, kuten Scipion piiriläiset, suhtautuivat varsin ihaillen hellenistiseen kulttuuriin 100-luvulla eKr. Ylempi korkeakoulututkinto käytiin tasavallan ja varhaisen keisariajan aikana hakemassa Kreikasta, kreikkalaisten oppineiden luota. Kreikan kieli ja kulttuuri ja niiden hallitseminen oli siis olennainen osa roomalaisuutta ajanlaskun alkaessa, kuten myöhemminkin. Marcus Aureliuksenkin stoalainen Itselleni on kirjoitettu kreikaksi. Myös uusplatonisti Plotinos kirjoitti kreikaksi, vaikka hänen nimensä viitannee hänen olevan latinalainen (Plautinus; näin Castrén 2012:498).

Rooma valloitti Kreikan, mutta kreikkalainen kulttuuri valloitti “alkuperäisen” roomalaisen kulttuurin. Tämä kulttuuri oli tietenkin ollut jo pitkään kreikkalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä, kauan ennen puunilaissotia.

Roomalainen vai bysanttilainen identiteetti?

Kieli on vaikuttanut identiteettiin myös myöhemmässä vaiheessa. Länsimaissa on renesanssista lähtien kutsuttu myöhäissantiikin jälkeistä aikaa Itä-Roomassa bysanttilaiseksi ajaksi. Nimitys juontaa Konstantinuksen Byzantionin paikalle rakentamaan hallintokaupunkiin Konstantinopoliin. Mutta miksi renesanssin aikana sitä alettiin kutsua Bysantiksi? Kreikkalaiset kutsuivat itseään yhä roomalaisiksi. Arabiaksi “Rooma” viittaa nimenomaan Konstantinopoliin ja “roomalainen” Bysantin kansalaiseen tai valtakunnassa asuvaan henkilöön (Sergejeff). Näin on myös ge’ezin kielessä laita.

Syynä lienee idän ja lännen kahtiajako. Rooman “perillisiä” oli jo muitakin, muun muassa paavin johtama läntinen kirkon haara, jota reformaation jälkeen alettiin kutsua roomalais-katoliseksi. Kreikankielinen, pitkälti Konstantinopolin patriarkan johtamaa Bysantin kirkkoa taas on kutsuttu kreikkalais-katoliseksi tai kreikkalais-ortodoksiseksi, esimerkiksi Suomessa. Mutta onko suurin syy juuri kieli? Latina liitettiin Roomaan, kreikka (joka puhekielenä oli lisäksi kehittynyt kauemmaksi pois “klassisen” kreikan eli attikan murteesta) taas Bysanttiin. Valtakunnan ulkopuolella, nimittäin Aksumissa Etiopiassa, sassanidien Persiassa, ja myöhemmin vaikkapa abbasidi-kalifaatissa, Rooma oli Rooma, se voimakas byrokraattinen valtio, joka oli suora Rooman perillinen. Tämän Rooman valtaistuin sijaitsi Konstantinopolissa. Ehkä Italian renesanssinerot eivät halunneet luovuttaa Bysantille Rooman identiteettiä, osittain kielellisistä, osittain monista muista kulttuurisista syistä?

Manna Satama artikkelissaan “Antiikin perintö Bysantissa” korostaa sitä, että Bysantti toimi idän ja lännen välissä ja oli tärkeässä välittäjän roolissa näiden kahden suunnan välissä. Mutta olihan toisaalta jo Aleksanteri Suuri, tai pikemminkin hänen jälkeensä seleukidit ja ptolemaiokset yhdistäneet ja välittäneet toisaalta kreikkalaista (hellenististä) kulttuuria itään ja samaan aikaan omaksuneet (Lähi-)idän kulttuureista piirteitä omaan kulttuuriin. Eikö Makedonia/Kreikka siis välittänyt idän ja lännen välillä jo aiemmin? Missä on idän ja lännen väli?

Sama kysymys tulee esiin, kun pohditaan “itäistä” ja “läntistä” kristinuskoa. Suomalaisesta luterilaisuuden hapattamasta ja roomalais-katolisesta pohjavireestä nähtynä “länsi” viittaa roomalais-katoliseen kirkkoon ja sen perillisiin (protestantit), itä taas ortodoksisiin kirkkoihin (Venäjä ja Konstantinopoli). Syyrialaisesta perspektiivistä molemmat ovat selkeästi lännessä. Suomessa emme vain tunne mitään tästä kristinuskon haarasta, osittain kielellisistä syistä.

Klassiset kielet identiteetin muodostajina

Kreikan ja latinan kielten jälkivaikutus on valtava Euroopassa. Latina oli oppineiden lingua franca keskiajalla ja uudella ajalla. Kreikka koki renesanssin renesanssin myötä ja etenkin Saksassa muinaiskreikkaa harrastettiin valtavalla innolla. Latina oli samaan aikaan toisaalta katolisen kirkon virallinen kieli ja siten pyhä kieli. Samaa voi sanoa kreikasta Uuden testamentin alkuperäisenä kirjoituskielenä.

Tua Korhonen on eräässä luennossaan tuonut hienosti esille kreikan kielen ikonisen merkkiluonteen. Kieli, sen käyttö ja hallinta monumenteissa viittaa ikonisesti sivistykseen, korkeaan kulttuuriin, filosofiaan. Samaa voi sanoa nykypäivänä yhä enemmän (verrattuna esimerkiksi 1800-lukuun) latinasta. Latinaa ja kreikkaa ei enää opiskella lukioissa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Yliopistotasollakin se on pitkälti klassisten filologien varassa. Teologian opiskelijat käyvät vielä siirtymäriittinä pakolliset peruskurssit läpi, mutta Erkki Koskenniemen vuosien takainen rinnastus teologien peruskursseista turisti-italiana on yhä osuvampi, kun vaatimuksia madalletaan jatkuvasti. Tämän yleisesti korkeakoulutusta sekä erityisesti teologien koulutusta koskevan kulttuurimurroksen jälkeen kreikan ja latinan kielten taidosta on tullut yhä ikonisempaa: periaatteessa sitä pitäisi osata, mutta käytännön todellisuus on usein toinen. Harva teologi lukee Novumia (saati Biblia Hebraicaa). Tällöin toisaalta teologin välttäväkin kielitaito luo jo prestiisiä, jos ei kaikkien teologien niin ainakin maallikoiden parissa. Se luo teologin identiteettiä, kuten humanistille klassisen kreikan osaaminen.

Kieleen yhdistetään monia piirteitä nykypäivänä. Miksi juuri kreikka ja latina? Mutta miksi Suomessa ei luettaisi myös enemmän arabiaa, saati sitten ensimmäisen vuosituhannen idän sivistyskieltä, syyriaa? Miksi latina ja kreikka viittaavat sivistykseen, mutta arabia tai syyria eivät?

Lopuksi

Kieli on tärkeä identiteettiä muovaama tekijä erilaisissa kulttuurinmurroksissa. Vahva kielen asema auttaa identiteetin säilyttämisessä. Samalla se voi olla rajaava tekijä mitä ulkoisiin vaikutuksiin tulee. Äidinkielinen Raamattu auttoi monia kristittyjä säilyttämään identiteettinsä. Roomassa Kreikkaa toisaalta ihannointiin, toisaalta se oli jotakin “toista”. Bysantti oli kreikankielinen ja Rooman ulkopuolella: renesanssin aikaan (Italiassa) se nähtiin selkeästi erillisenä Roomasta, mutta Bysantissa ja Rooman valtakunnan ulkopuolella Bysantti oli yhtä kuin Rooma, oli se sitten latinalaista vai kreikkalaista Roomaa. Nykypäivänä kreikka ja latina luovat humanistin ja teologin identiteettiä ja viittaavat sivistystasoon ja osaamiseen. Toisaalta klassiset kielet viittaavat sivistykseen ja koulutukseen, mutta samaan aikaan monet muut vanhat klassiset sivistyskielet kuten arabia ja syyria eivät johdata suomalaisten ajatuksia korkeaan koulutukseen ja sivistykseen.

Viitattua kirjallisuutta

Paavo Castrén: Uusi antiikin historia. Helsinki: Otava, 2012.

Erkki Koskenniemi: “Katoaako kirkostamme antiikin tuntemus?” – Kotimatkalla (1992): 17–22. Jyväskylä: SLEY-kirjat.

Manna Satama. “Antiikin perintö Bysantissa.” – Kulttuuri antiikin maailmassa. Toim. Mika Kajava, Sari Kivistö, H. K. Riikonen, Erja Salmenkivi, Raija Sarasti-Wilenius. Teos 2009. 609–622.

Andrei Sergejeff: Egyptin historia. Helsinki: Gaudeamus, 2019.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s