Mikä ihmeen Vanha testamentti? osa 3/3: Onko Vanha testamentti fan fictionia?

Viimeiseksi vielä pieni apologia eli puolustuspuheenvuoro Vanhan testamentin historiallisuuden puolesta. Vanhan testamentin tekstit ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja ne tekstit, joista meidän Raamattumme on käännetty, on kirjoitettu ja kopioitu niissä kuvattuja tapahtumia myöhemmin. Mitä pitäisi sanoa sitten tekstien historiallisesta luotettavuudesta?

Suullinen perimätieto korjaa

Ensinnäkin Raamatun tekstien taustalla on pitkä suullinen perimätieto, niin kutsuttu suullinen tradeeraus. Tämä voi meidän aikanamme kuulostaa oudolta, sillä elämme sellaista aikaa, jolloin ei tarvitse osata paljoa mitään ulkoa. Google it noob, ja sillä selvitään. Aiemmin suullisen perimätiedon merkitys oli paljon suurempi, sillä kansa ei osannut samalla tavoin kirjoittaa tai lukea. Oikeastaan se oli tapa, millä tietoa säilytettiin – ja kontrolloitiin. Kun joku esitti kertomuksen tai tapahtuman suullisesti, hän samalla asetti sen toisten koeteltavaksi ja tarkistettavaksi. Kirjallisilla dokumenteilla sen sijaan ei ollut samanlaista yhteisön painetta pysyä niin sanotusti totuudessa.

Suullista perimätietoa on kyllä edelleen olemassa. Lisäksi se yhä korjaa itse itseään pitkälti samoin metodein. Esimerkiksi, jos sanon että Matti Nykänen sanoi, että se on fifty-seventy, niin ei kulu paljoa, kun joku kuulijoista toteaa, että höpö höpö, sehän on fifty-sixty! Tai joku korjaa äkkiä, että Nykäsen sanonta ei ollut ”elämä on haippii” vaan ”elämä on laiffii”.

Otetaan vielä yksi esimerkki. Jokainen osaa ulkoa Darth Vaderin kuuluisat sanat Luke Skywalkerille, riippumatta siitä, onko nähnyt alkuperäistä rainaa vai ei: ”Luke, I am your father.” Nyt tosin jollakin alkaa jo näppäimistö sauhuta, koska hän tietää, että siteerasin Pimeää Isukkia väärin. Sehän on ”No, I am your father!” Itselleni tämä valkeni kerran monien vuosien jälkeen, kun joku korjasi suullista perimätietoa. Näin se kavala kontrolli iskee vuosienkin jälkeen takavasemmalta!

Mitäs se Pimeä Isukki lausuikaan?

Ulkoa muistamista reenataan riparillakin. Ulkoläksyt tulee osata, ja hyvä niin. Ennen vedettiin Vähät Katekismuksetkin silmät ristissä ja ulkoa lukien.

Arkeologia todistaa Vanhan testamentin historiallisesta luotettavuudesta

Raamatun maassa on tehty varsin paljon arkeologisia kaivauksia. Seuraavassa esitän vain kolme esimerkkiä siitä, miten Raamatun ulkopuoliset löydöt avaavat alueen historiaa ja Raamatun luotettavuutta.

1) Egyptistä lähteminen ja luvatun maan valloittaminen. Meillä ei ole arkeologisia jälkiä siitä, että israelilaiset olisivat ikinä tulleet Egyptistä. Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä autiomaahan ei jää kauheasti jälkiä, eikä liikkuva paimentolaiskansa muutenkaan jätä jälkiä. Eiväthän paimentolaiset rakenna mitään autiomaahan, minkä tarkoitus olisi pysyä edes sataa vuotta, saati sitten muutamaa tuhatta vuotta.

Raamatun ilmoittama määrä vaikuttaa tosin varsin isolta uskottavaksi (toisaalta se on myös tulkintakysymys. Heprean elef, joka on käännetty tuhantena voi tarkoittaa myös esimerkiksi sotilasosastoa). Ulkopuolisista lähteistä tiedämme kuitenkin esimerkiksi seuraavaa:

a) Egyptin ja Assyrian valta oli heikentynyt Kanaanin maassa 1200-luvulla (Amarna-kirjeet).
b) Ramses II rakennutti Pi-Ramsesta orjilla. Tämä kaupunki mainitaan Raamatussa, mutta se tuhoutui myöhemmin, joten tiedon tulee olla varhaista perua (2. Moos. 1:11). Myöhempi fan fictionin kirjoittaja ei osaisi puhua tästä kaupungista.
c) Lisäksi Egyptistä karkaili orjia. Näistä kertovat esimerkiksi egyptiläisten kirjureiden harjoituspapyrukset (Anastasi-papyrukset), joissa kerrotaan, todennäköisesti todenperäisiä kertomuksia mukaillen, esimerkiksi kahden orjan karkaamisesta (Papyrus Anastasi V).

Näin ollen vaikka Egyptistä lähdöstä ei olisi suoraa Raamatun ulkopuolista kuvausta, tai siitä ei ole jäänyt jälkiä, niin se on ainakin historiallisesti mahdollinen skenaario.

2) Daavid. Kuningas Daavidin olemassaoloa ehdittiin epäillä jo pitkän aikaa, kunnes löydettiin niin sanottu Tell Danin piirtokirjoitus. Kyseinen 800-luvulta e.Kr. peräisin oleva piirtokirjoitus puhuu Daavidin dynastiasta/huoneesta puhuessaan Juudan kuningaskunnasta. Toisin sanoen kuningaskunnan perustajana pidettiin kuningas Daavidia. Daavid oli historiallinen henkilö.

3) Vessajuttuja. Teksti on hyvä päättää pieneen vessajuttuun. Viime syksynä uutisoitiin Israelissa suoritetuista Lakisin kaupungin kaivauksista. Muinaisen kaupungin portista löytyi Baalin temppelin jäännökset. Se oli häpäisty ja turmeltu. Kivisen uhrialttarin sarvet oli murskattu ja temppelin ”kaikkein pyhimpään” eli takahuoneeseen oli tehty vessa. Portista löydetyt esineet on ajoitettu kuningas Hiskian aikaan (715–696 eKr.). Hiskian kerrottiin suorittaneen uskonnollisia puhdistuksia ja uudistuksia: ”Hän hajotti uhrikukkuloiden alttarit, murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera-tarhat.” (2. Kun. 18:4).

Pyhäkön muuttaminen vessaksi oli tyypillinen tapa häpäistä sakraalitila. Kuningas Jehun aikana (845–818 eKr.) Samariassa häpäistiin Baalin temppeli samalla tavalla.

”He kaatoivat maahan myös Baalin kivipatsaan ja hajottivat koko temppelin. Temppelistä tehtiin käymälöitä, ja siinä käytössä se on ollut tähän päivään saakka.” (2. Kun. 10:27)

Tämä pieni löytö on vain yksi monista eri löydöistä, jotka sopivat yhteen Vanhan testamentin historiankerronnan kanssa. Toki Vanhassa testamentissa jätetään myös paljon kertomatta ja keskitytään vain joihinkin asioihin isolla aikavälillä, ja vieläpä tietystä näkökulmasta katsottuna. Toisin sanoen Vanhan testamentin kirjoitus on valikoivaa. Tietenkin joidenkin löytöjen kanssa joudutaan myös pohtimaan tekstien ja löytöjen välistä suhdetta hieman tarkemmin. Arkeologit kiistelevät esimerkiksi siitä, oliko Daavidin valtakunta niin suuri ja mahtava, kuin Raamattu kertoo. Tähän ei Tell Danin piirtokirjoitus anna minkäänlaista vastausta. Mutta sen sijaan, että arkeologia kumoaisi Vanhan testamentin historian, niin se itse asiassa pääsääntöisesti tukee sen historiankirjoitusta.

Vanha testamentti ei ole fan fictionia. Se on totista totta. Ja siihen kristinusko pitäytyy.

Summa summarum

Vanha testamentti on kristityille tärkeä, koska se on Jeesuksen ja ensimmäisten kristittyjen Raamattu. Se ennustaa ja todistaa hänestä. Jeesus on Vanhan testamentin täyttymys. Kristuksessa yhdistyy ja punoutuu yhteen monet Vanhan testamentin eri langat. Lisäksi se on historiallisesti luotettavaa.

Kristityn kannattaa lukea Vanhaa testamenttia, jotta hän ymmärtäisi Raamatun tärkeimmän sanoman pyhästä, oikeudenmukaisesta ja rakastavasta Jumalasta, joka ilmoittaa itsensä syntiinlangenneelle maailmalle ja pelastaa tämän synnin vallasta iankaikkiseen elämään. Vanha testamentti todistaa Jumalan suurista teoista keskellä historiaa.

Ilman Vanhaa testamenttia ymmärrys tästä kaikesta jää auttamatta torsoksi. Kyllä limputtaen saatetaan maaliin asti mönkiä. Mutta parempi olisi nähdä koko kuva kirkkaasti kaikessa kauneudessaan.

Kirjallisuutta

Kirjoituksissani olen käyttänyt hyväksi muun muassa seuraavaa kirjallisuutta, tietenkin Raamatun lisäksi.

Eskola, Timo
2011
Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: Perussanoma.
2016 ’Daavidin Poika ja Jumalan kuninkuus korotuskristologiassa: kertomuksellisuus, metaforat ja kristologian synty’ –
Ylösnousemus – juutalaisen teologian tausta, evankeliumien todistus ja korotuskristologian synty. Toim. Ville Auvinen, Timo Eskola ja Timo Liiri. s. 136–175. Iustitia 32. Helsinki: Suomen teologinen instituutti.

Giertz, Bo
1981
Jumala puhuu Raamatussa. Helsinki: SLEY-kirjat.

Gärtner, Bertil
1976
Vanha testamentti elää. Raamatuntutkistelun opas. Helsinki: SLEY-kirjat.

Junkkaala, Eero
2006
Faktaa vai fiktiota? Mitä arkeologia kertoo Raamatun historiallisuudesta? Helsinki: Uusi tie.

Laato, Antti
2002
Uhri ja anteeksiantamus. Sovitus Vanhassa testamentissa, juutalaisuudessa ja Uudessa testamentissa. Iustitia 16. Helsinki: Suomen teologinen instituutti.
2004
Inledning till Gamla testamentet. Religionsvetenskapliga skrifter nr 54. Andra upplagan. Åbo: Åbo Akademi
2006
Emmauksen tiellä. Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia? Studier i exegetik och judaistik utgivna av teologiska fakulteten vid Åbo Akademi Nr 2. Åbo: Åbo Akademi.
2007
Vanha testamentti läpi yhdessä päivässä. Mitä moderni eksegetiikka voi opettaa meille Vanhasta testamentista? Turku.

Lindqvist, Pekka & Rahkonen, Pekka
2013
Totta Mouses! Mooses iki- ja nykynuorille. Kauniainen: Perussanoma

Nummela, Leif
2008
Alkaen Mooseksesta. Jeesus jokaisessa Vanhan testamentin kirjassa. Helsinki: Uusi tie.

Ollilainen, Vesa & Väisänen, Matti (toim.)
2013
Kristus Vanhassa testamentissa. Vanhan testamentin kristologia. EU: SLEY-Media Oy.

Sankamo, Juho
2016
Israelin kuninkaiden maailma. Kauniainen: Perussanoma.

Warker, Margaret (toim.)
2012  Ancient Israel in Egypt and the Exodus. Washington: Biblical Archaeology Society. E-Book.