Kiirastorstaina pohdimme ehtoollista ja sen vanhatestamentillisia juuria. Tänään, päivä myöhässä, eli pääsiäismaanantaina käsittelemme taas kastetta. Pääsiäissunnuntai oli vanhan kirkon aikaan suurin kastepäivä, jolloin kristityiksi haluavat otettiin pyhässä kasteessa Jumalan perheen jäseniksi. Kasteen merkitys avautuukin erityisellä tavalla pääsiäisenä ja liittyy pääsiäisen sanomaan.
Kaste puhdistaa synnistä ja antaa Pyhän Hengen
Kasteen sakramentti on ennustettu jo Vanhassa testamentissa. Tärkein teksti löytyy Hesekielin kirjasta:
”Minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes. 36:24–26)
Tässä ennustuksessa Jumala lupaa vielä muuttaa Israelin kansan kohtalon, puhdistaa veden kautta heidän syntinsä ja antaa heille Henkensä, joka ohjaa heitä oikeaan elämäntapaan. Tämä teksti on sitten lukuisissa kohdissa läsnä Uudessa testamentissa. Jeesus toteaa Nikodemukselle: ”Jos ihminen ei synny vedestä ja hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan” (Joh. 3:5). Paavali rinnastaa veden ja Hengen 1. Korinttilaiskirjeessä: ”[N]yt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” (1. Kor. 6:11). Tämän tähden kristitty on Pyhän Hengen temppeli eikä saa elää miten sattuu (1. Kor 6:1–20). Heprealaiskirjeen kirjoittaja toteaa, että kasteessa saadun Kristus-uhrin osallisuuden kautta saamme lähestyä turvallisesti kaikkein pyhintä:
”Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.” (Hepr. 10:19–23)
Tiituksen kirjeestä löytyy vielä sama yhteys Hesekielin kirjaan:
”Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme.” (Tit. 3:5–7)
Toinen taustalla oleva Vanhan testamentin kohta on Sak. 12:10–13:1. Siinä Jumala vuodattaa Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin hengen. He näkevät Jumalan, jonka ovat lävistäneet, mutta lopulta ”Daavidin suvulle ja Jerusalemin asukkaille puhkeaa lähde, joka puhdistaa synnistä ja saastaisuudesta.” Tämä Sakarjan kirjan kohta on taustalla Pietarin helluntaisaarnassa:
”’Tästä siis saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi – tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.’ Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ’Veljet, mitä meidän pitää tehdä?’ Pietari vastasi: ’Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä – ketä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu.” (Apt. 2:36–39)
Johanneksen kaste oli vain parannuksen kaste. Hän itse toteaa, että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä. Kasteen ja Hengen saamisen yhteydestä voidaan vielä nähdä esimerkkitapaus Apostolien teoissa. Luvussa 19 Paavali saapuu Efesokseen, jossa hän tapaa Johannes Kastajan opetuslapsia. Hän kysyy heiltä, saivatko he Pyhän Hengen. He eivät olleet kuulleetkaan Pyhästä Hengestä. Paavalin ensimmäinen kysymys oli: ”Millä kasteella teidät sitten on kastettu?” He vastasivat, että Johanneksen kasteella. Tämän jälkeen heidät kastettiin Jeesuksen nimessä ja he saivat Pyhän Hengen kätten päällepanon kautta. Kohta auttaa meitä ymmärtämään, että Paavali liitti kasteen ja Pyhän Hengen saamisen yhteen. Jos jollakulla ei ollut Pyhää Henkeä, niin häntä todennäköisesti ei ollut kastettu!
Kaste liittää Kristukseen
Kuten jo torstain tekstissä tuli mainittua, kaste liittää meidät osallisuuteen Kristuksen uhrista. Taustalla on siis vanhatestamentillinen uhrikäytäntö. Jos uhrista ei ollut osallinen, ei siitä ollut ihmiselle hyötyä. Paavali opettaa asiasta niin kirjeissään roomalaisille, galatalaisille kuin korinttilaisillekin:
”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. – – te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” (Room. 6:3–6, 11)
Kasteessa kristitty siis tulee osalliseksi Jeesuksen uhrista ja hänen syntinsä pyyhitään pois, jotta hän alkaisi elää uutta elämää Kristuksessa.
”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.” (Gal. 3:26–29)
Kasteessa olemme pukeneet Kristuksen yllemme (mitä symboloi kastemekko eli/ja alba), eli olemme kirjaimellisesti Kristuksessa, Jeesuksessa. Hänen vanhurskautensa ja uhrinsa peittää meidän syntimme, ja Jumala näkee meidät hänen sovituskuolemansa kautta. Sen takia saamme kohdata Jumalan rohkein mielin.
”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” (1. Kor. 12:13)
Me kastetut olemme Kristuksen ruumis, siis seurakunta. Näin meidät liitetään myös yhteen.
Kasteen esikuvia Vanhassa testamentissa
Uudessa testamentissa kasteeseen on liitetty monia eri tapahtumia ja käytänteitä Vanhasta testamentista. Näitä ovat muun muassa ympärileikkaus (Kol. 2:6–15), vedenpaisumus (1. Piet. 3:20–21) ja Kaislameren ylittäminen (1. Kor. 10:2–3).
Kaste toimii kristillisen elämäntavan perustana
Yllä olevista Uuden testamentin kohdista voidaan nähdä, että melkein jokaiseen kasteesta puhuvaan kohtaan liittyy myös kehotus ja käsky elää uutta elämää Kristuksessa. Tituksen kirjeen kohtaa edeltää puhe siitä, millaisia kristityt olivat ennen kuin heidät otettiin armosta liittoon, ja kehotetaan säilyttämään oppi ja tunnustus ja elämään oikein (Tit. 3). 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali tuo ensin esille kasteopetukseen liittyvät paheiden luettelot ja vetoaa kristittyihin, että koska heissä asuu kasteen jälkeen Pyhä Henki ja he ovat Pyhän Hengen temppeli, heidän tulee elää sitä vastaavalla tavalla (1. Kor. 6). Roomalaiskirjeessä hän vetoaa kasteessa alkaneeseen uuteen elämään, jossa ruumista ei enää anneta synnin käyttöön eikä synnin orjuuteen enää palata takaisin, kun meidät on siitä kasteessa vapautettu (Room. 6). 1. Pietarin kirjeessä kehotetaan ensin elämään kristittynä ja sitten kerrotaan syy: koska olette kastettuja (1. Piet. 1–3). Samoin jo Hesekielin kirjan kohdassa puhutaan siitä, että Herra ohjaa henkensä kautta kristittyä elämään tahtonsa mukaan.
Näin kirkon liturgiaan on aina liittynyt myös vanhan elämän jättäminen. Kasteessa luovuttiin pois Perkeleestä, hänen teoistaan ja menoistaan. Tähän liittyvät kolme kysymystä esitettiin myös Lutherin kastekaavassa. Nykyäänkin kasteessa sekä pieni lapsi että aikuiskasteen kohdalla aikuinenkin otetaan pois Perkeleen valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Ja kun hallitsija vaihtuu, eletään uuden hallitsijan ehdoilla eikä vanhalla ole asiaan enää mitään sanottavaa. Sillä jokainen, joka tähän maailmaan syntyy, syntyy Jumalan ja ihmisen välisen synnistä johtuvan kuilun väärälle puolelle. Kasteen kautta lapsi siinä missä aikuinenkin otetaan kuilun oikealle puolelle.
Kaste siis tuo meidät Jumalan armoon, ja kaste pelastaa meidät, sillä kasteessa olemme päässeet osallisiksi Kristuksesta. Toisaalta kaste on lähtökohta ja perusta kristilliselle elämälle Pyhän Hengen ohjauksessa. Kristitty taistelee omaa lihaansa vastaan Hengen johdatuksessa, koska hänet on kastettu. ”Parannuksen tekeminen” on päivittäistä paluuta kasteeseen. Lutherin sanoin ”vanha aatami” täytyy upottaa ”kasteen hautaan” joka päivä.
Kasteella on siis kaksi merkitystä:
1) Kun sinut on kastettu, elä kristillisesti!
2) Kun huomaat syntisi ja synnillisyytesi, ymmärrä että kaste on yksinomaan Jumalan teko yksin armosta, ja siten sinut on otettu Jumalan huomaan ja pelastettu. Usko tämä.
Kaste on vähän kuin Taivaan valtakunnan passi. Uskossa pidät passin mukana. Ja kun taivaallinen turvatarkastus koittaa, passi osoittaa: sinä olet Jumalan lapsi.
Entäs lapsikaste?
Kaste aiheuttaa myös riitoja kristittyjen välillä. Osa kristillisistä kirkkokunnista ja ryhmittymistä liputtaa niin sanotun uskovien kasteen puolesta. Nimitys antaa jo itsessään ymmärtää: Lapsi ei usko ja siksi häntä ei voi kastaa. Lapsi pelastuu, koska hän on viaton. Kaste on silloin ulkonainen kuuliaisuuden merkki. Paino asetetaan tällöin järjestykselle. Ensin uskotaan, sitten kastetaan uskova.
Kastekeskustelussa useimmiten tunnustetaan se, että Raamatussa ei mainita kertaakaan suorin sanoin, että lapsi olisi kastettu. Epäselvänä tilanteena mainitaan usein Apostolien teoissa mainitut perhekunnat. Esimerkiksi Apostolien tekojen luvussa 10 mainittu Corneliuksen perhekunta kastettiin. Kuuluiko perhekuntaan antiikissa myös lapsia?
Nykyaikainen raamatuntutkimus ja antiikin tutkimus antaa ymmärtää, että kyllä. Perhekuntaan kuului niin sanottuja ymmärtämättömiä ja ymmärryksen iässä olevia lapsia.
Se, että lapset kastetaan vaikka heitä ei suoraan mainita, saa lisätukea seuraavista asioista:
1) Raamatullinen kielenkäyttö kun puhutaan joukoista. Kun Jeesus ruokkii 5000 miestä, kertoo Luukas (joka kirjoitti myös Apostolien teot!), että paikalla oli 5000 miestä, Luuk. 9:14. Matteus sen sijaan lisää, että paikalla oli myös naisia ja lapsia, Matt. 14:21. Onko Matteus väärässä? Ei, vaan kyllä paikalla oli myös lapsia ja naisia. Luukas vain mainitsee ainoastaan miehet. Onko silloin Apostolien teoissa perhekunnissa myös lapsia?
2) Kasteen esikuvat Vanhassa testamentissa. Kol. 2:6–15 rinnastaa kasteen ympärileikkaukseen. Vanhan liiton jäseneksi ja osalliseksi Abrahamille annetuista lupauksista päästiin ympärileikkauksen kautta, 8 päivän ikäisenä. Kasteen kautta päästään Uuden liiton jäseniksi ja osallisiksi Abrahamille annetuiden lupausten täyttymisestä Jeesuksen sovitustyössä ja ylösnousemuksessa. Varhainen kirkko myös antaa ymmärtää, että lapset kastettiin yleensä 8 (!) päivän kuluessa syntymästä.
Myös vedenpaisumus ja Kaislameren ylitys toimivat Pietarilla ja Paavalilla kasteen esikuvina Vanhassa testamentissa. Nooa olisi ottanut arkkiin lapsensa, vaikka he olisivat olleet vauvaikäisiä eikä jättänyt tuhotulvan omaksi. Kaislamerta ylitettäessä ja pilvessä saivat myös lapset ja imeväiset kasteen. Heitä ei jätetty Egyptin orjuuteen vaan myös he saivat pelastua. Eikä heille sanottu, että kiertäkää meri. Ja myös he tarvitsivat pelastuksen. Kun yllä mainitut Vanhan testamentin esikuvat otetaan huomioon, on ilmiselvää että jos Jeesus olisi halunnut kastettavan vain aikuisia, hänen olisi pitänyt aivan suorin sanoin kieltää kastamasta lapsia. Kuitenkin meillä on vain käsky kastaa kaikki. Ja kaikkiin kuuluu myös lapset. Ei Raamatussa tehdä lasten ja muiden välillä erottelua.
3) Varhaisen kirkon traditio. Traditiolla ei ole mitään merkitystä sille, joka hylkää kaiken muun, paitsi Raamatun. Mutta aivan samalla tavalla, kuin vanha hyvä tulkintaneuvo vaikeiden Raamatunkohtien ymmärtämiseen sanoo, että vaikeatulkintainen kohta on tulkittava helppojen samasta asiasta puhuvien kohtien avulla, niin kirkon traditio kertoo meille, miten varhaiset kristityt ymmärsivät asiat. Eli sekin voi auttaa meitä vaikeiden asioiden tulkinnassa.
Varhaisten kirkkoisien ajalta emme tunne yhtäkään kirkkoisän kirjoitusta ennen 200-luvun alussa toiminutta latinankielistä Tertullianusta, joka asettaisi lapsikasteen kyseenalaiseksi. Tertullianus on ensimmäinen, ja hänkin olettaa sen olleen silloin yleinen käytäntö. Tästä meille todistaa samalla vuosisadalla myös kreikkalainen kirkkoisä Origenes, joka sanoo että tapa kastaa lapsia on saatu apostoleilta. Tertullianuskin pitää lapsikastetta pätevänä, ja juuri siksi hän sitä vastustaakin. Nimittäin Tertullianuksen aikaan varhaisen kirkon piirissä eli tulkinta, jonka mukaan se, joka kasteensa jälkeen hylkää uskonsa ei enää voi palata kasteen armoon. Sen takia moni panttasi omaa kastettaan kuolinvuoteelle asti, ettei tekisi syntiä ja hylkäisi uskoaan. Tertullianus pelkäsi, että lapsi, joka ei järjellään ymmärrä mitä kasteessa tapahtuu, hylkäisi kevytmielisesti sen pyhän uskon, joka hänellä on, eikä voisi enää sen hylättyään palata kristityksi.
1800-luvun lopussa löydettiin lisäksi varhainen kristillinen teksti, Didakhe, joka sisältää seurakuntaopetusta myös kasteesta. Didakhe on ajoitettu 90-luvulle. Siellä mainitaan, että lapsetkin on kastettu.
4) Yllä mainitusta voidaan siis päätellä näin: kasteen esikuvat Vanhassa testamentissa ovat sellaisia, jotka koskevat myös lapsia. Uuden testamentin ajan jälkeen on itsestään selvää, että lapset kastetaan. Uuden testamentin sisällä meillä taas ei ole aivan suoraa mainintaa lapsista, mutta meillä on hyvät syyt olettaa, että myös lapsia on kastettu. Olisi jatkumon kannalta outoa, että alkuseurakunta olisi jokin outo möykky, oma saarekkeensa, jossa käytäntö ilman selvää kieltoa olisi ollut täysin erilainen kuin juutalaisilla ennen Apostolien tekoja ja kristityillä Apostolien tekojen jälkeen. Alkuseurakunta ei ollut outo lintu. Täytyy löytyä historiallista jatkuvuutta.
Yllä esitetty argumentaatio tuskin vakuuttaa kaikkia. Loppujen lopuksi lapsikastekeskustelun olennaiset kuumat perunat ovatkin muualla, nimittäin kasteeseen liittyvässä teologiassa:
1) Tarvitseeko lapsikin pelastuksen synneistään, vaikka on vielä ymmärtämätön? Roomalaiskirjeen kolme ensimmäistä lukua eivät erottele lapsia ja aikuisia, vaan kaikki ovat kadotustuomion alla ja tarvitsevat pelastuksen.
2) Onko Jumala asettanut kasteen pelastuksen tieksi ja välttämättömäksi pelastukselle? Näin asia näyttäisi olevan. Mitä tapahtuu sitten kastamattomalle? Voimme ymmärtää, että Jumala on antanut meille käskyn kastaa kaikki, mutta hän itse ei ole sidottu siihen. Augustinus sanoikin hyvin: Kastamattomuus ei kadota, vaan kasteen halveksiminen. Meidän on noudatettava sitä, mitä on ilmoitettu ja mitä Jumala on käskenyt.
3) Onko Kristus läsnä kasteessa ja saadaanko siinä synnit anteeksi vai ei? Jos ei, niin silloin kaste on uskovan oma teko. Jos kyllä, niin se on vain Jumalan teko. Yllä on argumentoitu sen puolesta, että se on Jumalan teko.
Voiko lapsi sitten uskoa? Raamatun mukaan kyllä. Ainakin Johannes Kastaja on esimerkki lapsesta, joka hypähti Pyhän Hengen vaikutuksesta jo äitinsä kohdussa ennen kuin oli syntynytkään, Luuk. 1:39–45. Sellaista Jeesuksen läsnäolo saa aikaan. Lapsi on lisäksi annettu meille uskon esikuvaksi. Taivasten valtakunta pitää ottaa vastaan niin kuin lapsi, ja heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Lapsi on siis esimerkkinä avoimuudesta Jumalaa kohtaan. Vanhempana meille tulee enemmän tekosyitä olla vastaanottamatta Jumalan armoa, sen sijaan uskosta tehdään teko. Sen takia meidän täytyy tulla lasten kaltaisiksi.
Yleinen tilanne Suomessa saattaa olla se, että henkilö on kastettu lapsena, mutta hänen vanhempansa ja kumminsa eivät ole kasvattaneet häntä kristillisesti. Sen jälkeen ”maailma on vienyt mukanaan” ja usko on kuollut, tai jos käytetään rajumpia ilmaisuja, tapettu. Vanhempana kyseinen henkilö herää ja tulee uskoon jonkun muun liikkeen piirissä. Koska ”valtionkirkossa” ei tullut uskottua aikaisemmin ja siihen ollaan pettyneitä, ja toisaalta uudessa ryhmässä, jonka piirissä on tultu uskoon, liputetaan uskovien kasteen puolesta, niin näkyvän uskoontulon seurauksena käydään (meikäläisen näkökulmasta) uudestaan kasteella. Yleensä silloin kaivataan selkeää kokemusta ja irtiottoa entisestä elämästä. Samalla ikävä kyllä sanoudutaan irti jo lapsena vastaanotetusta Jumalan teosta ja kutsusta, jota ei vain kuunneltu.
Toivoisin, että luterilainen kirkkomme osaisi ottaa huomioon tällaiset tapaukset ja pystyisi tarjoamaan jonkinlaisen rituaalin, ehkäpä kirkkoon ottamisen kaavan kautta, jolla samanlainen kokemus entisen elämän jättämisestä voisi välittyä ilman, että lasta heitetään pois pesuveden mukana. Silloin ei tarvitsisi kastaa uudestaan ja ajatella Jumalan työn olleen ihmisen takia epävarma tai epäonnistunut ensimmäisellä kerralla. Se kun on kokonaan Jumalan työtä ja armoa. Siksi meikäläisen näkökulmasta niin suurta asiaa kuin kastetta ei saa eikä pidä altistaa ihmisen oman kokemuskaipuun alle. Kaikki kristilliset kirkot kuitenkin tunnustavat toistensa kasteet (tietenkin uusien kirkkokuntien osalta lapsikasteen pätevyyttä lukuun ottamatta), ja Paavali Efesolaiskirjeessä puhuu yhdestä kasteesta, Ef. 4:5.
Lapsikaste taas vakuuttaa hienolla tavalla aikuiselle, että hän pelastuu, ei sen takia mitä hän on tai on tehnyt, vaan siksi, että Jumala on kutsunut hänet omakseen ja pelastanut hänet jo kasteen hetkellä.
Kirjallisuutta
Näitä kahta tekstiä kirjoittaessani ja opetusta varten olen lukenut seuraavanlaista kirjallisuutta, tietenkin Raamatun ohella.
Eskola, Timo: Uuden testamentin narratiivinen teologia. Perussanoma 2011.
Giertz, Bo: Kalliopohja. SLEY-kirjat 1985.
Koskenniemi, Erkki: Mitä Raamattu opettaa kasteesta?
Laato, Antti: Emmauksen tiellä. Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia? Åbo Akademi 2006.
Laato, Antti: Kaste kirkon alkuaikoina. Åbo Akademi 2007.
Laato, Antti: Risti, sydän ja ruusu. Augsburgin tunnustus ja kymmenen käskysanaa Raamatun avulla selitettynä. Turku 2006.
Laato, Antti: Se on siinä! Kristinusko iki- ja nykynuorille. Perussanoma 2012.
Santala, Risto: Messiaan ateria. Ehtoollisen hengellinen sanoma ja historialliset juuret. Juuret IV. Kuva ja sana 1999.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat.
Aamunvaloa, luottamusta, janoa 
