Synnin sylkijöitä

Saarna, Juupajoen kirkko Harjoittelu. 13. sunnuntai Helluntaista. Jeesus, parantajamme, 3.9.2017

1. lukukappale: Snl. 18:4–8, 21

Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde. Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa. Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa. Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan. Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.

2. lukukappale: Jaak. 3:2–12

Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

Evankeliumi: Matt. 12:33–37

Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono: hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi

Saarna

Maailma on täynnä puhetta. Puheella on valtava merkitys. Donald Trumpin twiittauksia ja lausuntoja kuunnelessa välillä haukkoo henkeään ja maailmanpolitiikka natisee liitoksistaan. Iltalehtien ja Seiskojen kohuotsikot ja ”katso kuvat” -klikkiotsikot tuovat meidän eteemme varsin perverssiltä näyttävän maailman. Julkkikset rypevät kohuissaan, normaalit ihmisetkin.

Facebook ja muu sosiaalinen media, some, on synnyttänyt vihapuheen aallon, jota on yritetty suitsia korekaltakin taholta. Turun ikävän jälkeen jälkeen media ja Suomen kansa velloi syvissä vesissä. Ihmiset jakoivat somessa tuoreeltaan juttuja, jotka myöhemmin paljastuivat valheelliseksi. Erityisesti muut maahanmuuttajat saivat kokea sen nahoissaan asti. Muutaman päivän päästä uutisoitiin jo pizzerian ikkunoiden rikkoutumisesta ja tappouhkauksista. Ilja Janitskin on Interpolin listalla etsintäkuulutettuna rikollisena ja MV-lehti ratsastaa väärillä todistuksilla ja huhupuheilla. Valheellisella tiedolla, jolla tuhotaan ihmisten maine.

Kielellä siis voimme tehdä paljon hyvää, mutta vieläkin enemmän taidamme tehdä pahaa. Erityisen suuri vastuu on niillä, jotka ovat vaikutusvaltaisessa asemassa. Opettajan puheet ohjaavat oppilaita. Hyvän opettajan ja hänen kehuvat sanansa oppilas muistaa pitkään. Huonon opettajan sättimiset ja haukkumiset taas painautuvat syvälle muistin syövereihin. Kirkon paimenet eli papit taas julistavat Jumalan Sanaa, ja siksi Jeesuksen veli Jaakob jaetta aiemmin kuulemaamme pätkää sanookin, että seurakunnan opettajaksi ei kannata kauhean äkkiä ja heppoisesti ryhtyä, sillä heidät koetellaan ja tuomitaan kahta kovemmin. Julistatko oikein, vai väärin. Se laittaa tämänkin piipittäjän pienelle paikalle.

Toimittajat taas tehdessään uutisia, artikkeleita ja haastatteluja ovat myös suuressa vastuussa. Millaisessa näkökulmassa minä kirjoitan tästä haastateltavasta? Onko itselläni antipatioita hänen mielipiteitään kohtaan, jotka vaikuttavat tapaani kirjoittaa hänestä ja hänen ajatuksistaan? Nykypäivänä voi niittää mainetta helposti, mutta sen voi myös menettää äkkiä, kun jostakin vahingossa lausutusta sanasta revitellään otsikot ja sen jälkeen maine on siinä. Toisaalta: ”Jokaisesta turhasta sanasta sinun on tehtävä tili.”

Mutta aina me voimme ulkoistaa tämän kielen paljastaman pahuuden koskemaan muita kuin itseämme. Me voimme osoittaa syyttävällä sormella Seiskan toimittajia, jotka saavat kuitenkin rahansa siitä, että me ihmiset janoamme niitä kohuotsikoita ja niitä luemme. Kysynnän ja tarjonnan laki.

Me voimme syyttää somemaailmaa, me voimme kauhistella Trumpin twiittejä loputtomiin, mutta silloin saattaa jäädä huomaamatta, että lopulta itsekin painimme täysin saman ongelman kanssa. Jaakob sanoo, että kukaan ihminen ei ole kyennyt kieltä kesyttämään. Oletko sinä? Mieti hetken aikaa.

Mietintämyssyyn kannattaa heittää lisää kierroksia uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanoista. Reformaation merkkivuonna on hyvä häntäkin hieman kerrata, ja näissä sanoissa paistaa viisaus, joka ei ole viidessä sadassa vuodessa kuihtunut tai hävinnyt yhtään mihinkään.

Jumalan kahdeksas käsky menee seuraavasti: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Luther selittää sitä Vähässä Katekismuksessa seuraavasti:

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä häntä luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Isossa Katekismuksessa Luther jatkaa paljon värikkäämmin. Hän sanoo:

”Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön, olipa sitten kysymys valhesaarnaajien kieroista opeista, väärien tuomareiden ja todistajien aikaansaamista tuomioista tai muista, oikeusistuimen ulkopuolella lausutuista valheista ja parjauksista. Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe, johon Perkele meidät riivaa. Siitä olisi paljon puhumista, sillä se on yleinen ja tuhoisa vitsaus. Jokainen kuulee lähimmäisestään mieluummin pahaa kuin hyvää. Ja vaikka me itse pahuuteen piintyneinä emme voi sietää kenenkään kertovan meistä hitustakaan epäedullista, vaan jokainen haluaisi, että koko maailma puhuisi hänestä pelkkää hyvää, me emme kuitenkaan kestä kuulla, että toista oikein kehutaan.

Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät. Tuollainen menettely merkitsee suoraa puuttumista Jumalan tuomiovaltaan, tuomitsemista ja rankaisemista ankarimman mitan mukaan. Eihän kukaan tuomari voi rangaista kovemmin ja mennä pitemmälle kuin sanoa: tämä on varas, murhaaja ja pettäjä. Siksi jokainen, joka rohkenee sanoa lähimmäisestään tuollaista, ulottaa valtansa yhtä pitkälle kuin keisari ja koko esivalta. Sillä vaikka et kannakaan miekkaa, käytät kuitenkin myrkyllistä kieltäsi lähimmäisesi häpeäksi ja vahingoksi.

Siksi Jumala on tahtonut kieltää kaikilta panettelun. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen, saati kun ei tiedä asiasta mitään muuta kuin korviin kantautunutta kuulopuhetta.”

Näin Luther. Pahan puhumisen sijaan pitäisi puhua hyvää. Tehtävä sinulle ja minulle ensi viikkoon. Älä puhu pahaa selän takana. Puhu vain hyvää.

Mutta käsi sydämelle? Kuinka hyvin tämä on sinulta onnistunut? Rehellisesti? Minun on itse todettava, että olen epäonnistunut ja epäonnistun, jopa päivittäin. Kieli on tosiaan mahtava elin, mutta syntiä taitaa sekin minussa sylkeä.

Miksi näin? Jeesus ja hänen veljensä Jaakob antavat tähän järisyttävän diagnoosin. Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Sitä mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.

Jeesuksen sanat siitä, että me ihmiset niin helposti olemme kyykäärmeitten sikiöitä, siis suustamme myrkkyä suoltavia olentoja, ei olekaan niin kaukaa haettu.

Joskus kun tauti on vakava, niin täytyy herätellä, että tajuaa hakeutua hoitoon, kun ei jääräpäinen ihminen sitä muuten tajua. Tai taudin pitää äityä tosi pahaksi, ennen kuin kehtaa mennä lääkäriä häiritsemään. Nyt Jeesus ja Jaakob herättelevät meitä toden teolla. ”Kuinka on sun sydämesi laita?” on heidän kysymyksensä.

Mutta ymmärrä rakas kristitty myös mennä lääkärille! Ymmärrä se, että juuri sairaita Jeesus tuli parantamaan. Eiväthän terveet hänen sanojensa mukaan mitään parannusta kaipaakaan.

Lääkäriin saa mennä juuri sairaana, ei tarvitse parannella itseään sitä ennen, siitä voi korkeintaan tulla vain lisäkomplikaatioita ja ongelmia. Olennaista on vain myöntää, että kyllä. Minulla on sairaus ja tarvitsen apua. Sille Jeesus on jo antanut diagnoosin: synti, joka meissä ihmisissä asuu ja vaikuttaa. Vaikka tahtoisimmekin tehdä hyvää, emme tee, sillä luontomme on heikko, sanoi Paavalikin.

Tähän Jeesus tahtoo antaa tänään meille parantavaa lääkettä. Sitä hän antoi jo Mikan suun kautta jumalanpalveluksen alussa, kun saimme synninpäästön. Sinun syntisi on annettu anteeksi, myös ne kielen synnit, joihin olet syyllistynyt. Ne kielen sivallukset ovat kerran iskeneet Jumalan Ainoaan Poikaan ristillä, Jeesukseen. Hän on ottanut ne kannettavakseen, hän on kärsinyt niistä jokaisesta sivalluksesta, niin paljon Jumala maailmaa ja sinua rakastaa. Jotta sinun ei tarvitsisi niistä kantaa synnin seurausta, kun sinun on tehtävä jokaisesta sanastasi tili Jumalan edessä, koska Jumala rakastaa meitä niin paljon, että hän välittää meidän maineestamme ja siitä mitä meistä puhutaan. Jokaisesta. Kristus on kantanut rangaistuksen niistä puolestasi.

Sitä lääkettä saat maistaa myös hetken päästä ehtoollisella. Jeesus sanoo synnin vaivaamille sairaille, ”Tulkaa minun luokseni, minä annan levon.” Ja sen jälkeen: ”Mene, äläkä enää syntiä tee.” Siihen Jumala antaa voimaa, kun me häneltä rukoilemme apua. Mutta taivaspaikkaa ei kieltä hallitsemalla ansaita. Vain Jeesuksen kautta käy tie Jumalan luo.

Nouskaamme siksi ylistämään tätä rakastavaa Jumalaa, joka haluaa antaa lääkettä meille, jotka kamppailemme tämän synnin kanssa, apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

Advertisement

Jeesus täytti rakkauden lain

Saarna 12.7.2015 Messukylän vanhassa kivikirkossa 7. sunnuntai helluntaista, Rakkauden laki.

1. lukukappale

”Kansa vastasi Joosualle: ’Me tahdomme palvella Herraa!’ Silloin Joosua sanoi kansalle: ’Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä. Te olette itse tämän todistajia.’ Israelilaiset vastasivat: ’Niin olemme.’ Joosua sanoi: ’Hylätkää ja hävittäkää siis vieraat jumalanne ja antakaa sydämenne kääntyä Herran, Israelin Jumalan puoleen.’ Kansa sanoi Joosualle: ’Me tahdomme palvella Herraa, Jumalaamme. Häntä me tahdomme totella.’ Joosua vahvisti Sikemissä kansan päätöksen palvella Herraa ja julisti kansalle tämän liiton lait ja säädökset. Joosua kirjoitti ne kaikki Jumalan lain kirjaan ja pystytti suuren kiven Herran pyhässä paikassa kasvavan suuren puun juurelle. Sitten Joosua sanoi kansalle: ’Katsokaa, tämä kivi on oleva todistajana, sillä se on kuullut ne sanat, jotka Herra on puhunut teidän kanssanne. Se on todistava teitä vastaan, jos kiellätte Jumalanne.’” Joos. 24:21–27

2. lukukappale

”Varokaa torjumasta häntä, joka puhuu! Kun isät Siinailla torjuivat hänet, joka ilmoitti tahtonsa maan päällä, he eivät päässeet rangaistuksetta. Vielä huonommin käy meidän, jos käännämme selkämme hänelle, jonka sanat tulevat taivaasta. Hänen äänensä pani silloin maan järisemään, ja nyt hän on luvannut:
– Vielä viimeisen kerran minä panen maan järkkymään, enkä vain sitä, vaan myös taivaan.
Sanat ”vielä viimeisen kerran” tarkoittavat sitä, että kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan. Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tuntein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” Hepr. 12:25–29

Evankeliumi

”Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Luuk. 6:27–31

Saarna

Tämän päivän teemana on rakkauden laki, ja siitä saimme maistiaisen jo messun alussa. Jeesuksen käskyt ovat ihan oikeasti, jos käytämme sitä muotitermiä vielä uudestaan – ihan aikuisten oikeesti – järkyttävät. Kun niitä luen ja niiden mukaan pyrin elämään, niin ei tule mitään. Ei yhtikäs mitään. Minä horjun niitä täyttäessäni ja järkyn.

Yleinen vitsini monessa tapauksessa, jossa jokin henkilö ärsyttää tai on tehnyt väärin, on että ”tekis mieli vetää sitä turpiin!” Alkukantainen reaktio siis. No, oikeasti en ole vetänyt ketään turpiin elämäni aikana, ellei capoeiraharjoituksia lasketa tai sitten ala-asteen puolivälissä iskemääni alakoukkua ärsyttävän luokkakaverin vatsaan. Mutta turpaan ei sekään osunut. Tai muistan myös junnuvuosina pelatessani jääkiekkoa Kooveessa maalivahtina, että kerran taisin hutmasta vastustajan ärsyttävää hyökkääjää pattarilla, siis mailakäden kilvellä päähän, kun tuli sorkkimaan irtokiekkoa. Se osui ihan heduun. Kerran olen siis vetänyt ihan turpiin. En kääntänyt toista poskeani, eikä sitä taideta kaukaloissa muutenkaan kauheasti kääntää, paitsi ehkä ärsytysmielessä. Jarkko Ruutu osaa kertoa tästä sitten enemmän, jos asiasta on kysyttävää.

Mutta vaikka fyysistä hutmimista ei ole tullut pahemmin harrastettua, niin henkistä sitäkin enemmän. Se tapahtuu joskus tarkoituksella, mutta joskus ihan huomaamatta. Etenkin täällä Mansen seudulla. Asun nykyisin Turussa. Siellä ei ymmärretä ihan samalla tapaa sellaista pirkanmaalaista yleistä tapaa kuin hyväntahtoinen kettuilu. Tarkoituksena on iskeä läppää, läbändeerusta, toisesta niin, että koko yhteen kokoontunut seurakunta voi sitten nauraa yhdessä, myös se, josta läppää on heitetty. Mutta joskus se läpän kohde ei naurakaan. Ja joskus ei itseäkään naurata, jos on joutunut läpän kohteeksi. Ja joskus se kettuilu ei olekaan niin hyväntahtoista, kuin miksi se on naamioitu.

Minä siis järkyn ja horjun yrittäessäni täyttää lakia, vaikka yritän olla järkkymättä ja horjumatta. En kykene noudattamaan Jeesuksen ohjeistusta hyvästä, rakkaudellisesta ja – sanotaan nyt sekin – kristillisestä elämästä. Ihan muutama kuukausi sitten edesmennyt professori Jukka Thurén onkin todennut tästä lukemastamme tekstipätkästä, että ”kristityt eivät ihmisinä ja yhteisön jäseninä pysty tätä käskyä edes aidosti opettamaan, saati sitten täyttämään, siinä on ero meidän ja Jeesuksen välillä.”

Ensimmäinen osa Thurénin toteamuksesta voidaan nyt ainakin hyväksyä. Meistä ei ole lakia täyttämään. Jeesus tiivisti näihin sanoihin opetuksen oikeasta elämästä, Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, aidosta ihmisenä elämisestä. Näin siis ihmisen kuuluisi elää. Mutta kuten ainakin minun elämästäni huomaa, en pysty enemmän (tai usein paljonkin vähemmän) hyvistä pyrkimyksistäni huolimatta elämään, kuten minun kuuluisi. Ja vaikka tahtoakin olisi, niin luonto on jostain syystä niin heikko, niin heikko.

Joosuan kirjankin kohdassa, jossa israelilaiset luvatun maan porteilla pyhästi lupaavat palvella vain ja ainoastaan Herraansa ja hylätä kaikki epäjumalat, Baalit – tai pikemminkin Egyptistä tullessaan Osirikset ja Isikset ja Ramsekset, tai meidän aikanamme voitaisiin puhua Mammonasta, siis rahasta, Marsista, siis sodasta ja vallasta ja Afroditesta, siis seksistä – niin Raamattu kuvaa varsin totuudenmukaisesti sitä luopumusta, joka kuitenkin seurasi. Ja Joosua itsekin sanoo hieman ennen lukemaamme pätkää, kun kansa lupaa samaa jalosti, että ”ette te pysty palvelemaan Herraa! Herra on pyhä Jumala, hän on kiivas Jumala” (Joos. 24:19)

Israelilaiset järkkyivät ja mekin järkymme. Emme me osaa rakastaa Herraa, Jumalaamme yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Emme me osaa tehdä toisilemme vain hyvää. Ja Heprealaiskirjeestä saamme lukea, että vielä kerran kaikki luotu laitetaan järkkymään. Se, joka ei järky, jää, ja se joka järkkyy, hajoaa, tuhoutuu, kokee tuomion. Meidän Jumalamme, koko maailman Luoja on kiivas ja pyhä Jumala, hän on tuhkaksi polttava tuli, joka polttaa kaiken, mikä ei ole pyhää, täydellistä ja hyvää. Tuli polttaa kaiken, mikä järkkyy. Näillä mittareilla minä järkyn, järkyn todella paljon. Olemme siis tuomion alla. Mitä jos – ei, kun – minä ja sinä järkymme?

Jeesus ei järkkynyt. Siinä on se Thurénin toteama ero meidän ja Jeesuksen välillä. Rakkauden lakia harvoin opetetaan lantraamatta ja laimentamatta. Eikä meistä kristityistä ole myöskään sitä täyttämään. Jeesus korotti riman korkealle ja tiivisti tähän käskyyn rakkauden lain, koko rakkauden olemuksen. Kun me järkymme sen toteuttamisessa emmekä siihen täydellisesti pysty, emme pysty siihen sillä tavalla kuin pyhä kaikkivaltias Jumala meiltä vaatii ja viimeisenä päivänä vielä laittaa meidät tilille teoistamme, niin Jeesus täytti sen ja ylitti riman. Jeesus siis eli aidon ja oikean ihmiselämän, sellaisen, jollaiseksi Jumala on meidät kaikki tarkoittanut elämään, ja josta meidän kannattaa ottaa mallia joka päivä.

Jeesus myös kärsi rangaistuksen, hän koki tuhkaksi polttavan tulen ristillä, vaikka ei järkkynyt. Hän kuoli viattomana ja kärsi sen rangaistuksen, jonka me ansaitsemme. Hän teki sen rakkaudesta. Siksi me, vaikka järkymmekin, saamme omaksemme valtakunnan, joka ei järky, kun uskomme häneen ja meidät on kastettu. Pääsemme siis taivaaseen. Kasteessa sinutkin on liitetty Jeesukseen. Olet Jeesuksen kanssa, olet osa Kristuksen ruumista. Olet osa Kirkkoa. Meidät on ikään kuin liimattu Jeesukseen. Hänen järkähtämättömyytensä, hänen elämänsä luetaan meidän hyväksemme, ja meidän syntimme ja järkkymisemme luettiin hänen päällensä ristillä. Vaikka me hyppisimme ja järkkyisimme kuinka paljon tahansa täällä kirkossa juuri nyt, kirkko ei järky. Samalla tavalla, kun olemme Kristukseen kätketyt kasteen ja uskon kautta, niin mekään emme oikeastaan järky, vaikka Kristuksen sisällä järkkyisimmekin. Perusta kestää, kun perusta on meidän ulkopuolellamme. Ja pelastuksen perustus on Jeesus ja hänen työnsä, koska hän ei järkkynyt. Näin saamme osaksi valtakunnan, joka ei järky.

Vanhan testamentin Joosua tiesi, että kansa järkkyi lupauksestaan huolimatta. Jumala tiesi tehdessään liiton Israelin kansan kanssa ja tuodessaan kansan pois Egyptistä kohti luvattua maata, että hänen kansansa tulisi järkkymään. Ja kaikkivaltias kaikennäkevä Jumala tietää, että mekin järkymme, joka päivä. Siksi hän lähetti Jeesuksen toteuttamaan ja täyttämään lain meidän puolestamme, sillä meistä itsestämme ei ole ollut, ei ole, eikä tule olemaan lakia kokonaan täyttämään. Ja Jeesus kärsi rangaistuksen, helvetin, meidän puolestamme, vaikka se rangaistus kuuluisi meille.

Siis, vielä kerran.

Kun sinä et pysty täyttämään lakia, niin katso Jeesusta. Jeesus täytti lain.
Kun sinä järkyt elämässäsi niin paljon, järkyt niin paljon, että ärsyttää, etkä osaa antaa itsellesikään anteeksi, niin katso Jeesusta. Jeesus ei järky.

”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16)

Jussi osoittaa kohti Jesseä

Saarna kesäkirkossa 17.6.2015, Pappilanpuiston palvelukeskuksessa. Juhannuspäivän teksti, Ap.t. 19:1–6.

Ap.t. 19:1–6

”Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ’Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?’ ’Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä’, nämä vastasivat. ’Millä kasteella teidät sitten on kastettu?’ kysyi Paavali. He vastasivat: ’Johanneksen kasteella.’ Silloin Paavali sanoi: ’Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.’ Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.”

Saarna

Tänään ennakoidaan jo tulevaa juhannusta, tuota valon suurta juhlaa. Paitsi, että juhannuksena on paljon valoa ja sitä juhlitaan, muistellaan silloin myös Johannes Kastajaa, josta eri evankeliumeissa kerrotaan. Hän oli Malakian kirjan lupaama Elia: ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen.” (Mal 3:23–24) Hän oli se, joka oli tutkinut tarkkaan Jesajan kirjan luvun 40 kehoitusta raivata Herralle tie autiomaahan, valmistaa kansa kohtaamaan hänet, joka tulee Elian jälkeen. Hän rikkoi ihmisten arjen, kuten juhannuskin rikkoo, ja julisti vakavaa ja raskasta sanomaa: jollette käänny pahoilta teiltänne, teitä kohtaa tuho! Mutta hän ohjasi myös eteenpäin. Kenen puoleen me sitten käännymme? Messiaan, siis Jumalan Vanhassa testamentissa lupaaman Kuninkaan puoleen, hänen, joka on tulossa pelastamaan Israelin kansan ja liittämään siihen koko ihmiskunnan. Matteuksen evankeliumin mukaan hän sanoikin, että ”minun jälkeeni tulee toinen … joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Matt. 3:11) Vanhassa testamentissa luvataan pelastus ja Johannes Kastaja valmisti kansan kohtamaan Pelastajansa.

Luetussa kohdassa opetuslapsi Paavali on matkannut Efesokseen, Kreikan puolelle. Hän tapaa siellä muutaman opetuslapsen, jotka ovat ilmeisesti kokeneet piston sydämessään kuultuaan Johanneksen saarnaa ja tahtoneet kääntyä pois vanhasta elämästään ja ottaneet sen merkiksi parannuksen tai kääntymyksen kasteen, kasteen, jolla Johannes kastoi israelilaisia Jordanin virrassa. He varmaankin olivat kuulleet Jeesuksesta jotain, jotain hänen ristiinnaulitsemisestaan ja huhupuheita ylösnousemuksesta, mutta eivät vielä käsittäneet kaikkea. He olivat kuin vanhan ja uuden aikakauden välimaastossa, kuten Johanneskin.

Mutta uusi aikakausi oli jo koittanut! Helluntaina Pyhä Henki oli vuodatettu ja kristillinen kirkko oli syntynyt. Jeesuksen nimessä kastetut saavat myös Vanhassa testamentissa luvatun Pyhän Hengen. Johannes valmisti tietä Jeesukselle ja Paavali opetti odottaville opetuslapsille Jeesuksesta, johon Johanneskin kehotti uskomaan. Ei teidän tarvitse enää odottaa. Odotus on jo täyttynyt! Messias on jo tullut ja hänet on kruunattu ja hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18–20)! Nyt hän on meidän keskellämme Pyhän Hengen kautta. Ja Pyhän Hengen me saamme kasteessa!

Saammeko vai, kysyivät johanneslaiset. Emme ole kuulleetkaan sellaisesta. Mutta niin Paavali opetti ja Efeson opetuslapset kastettiin Jeesuksen nimessä. Samalla Pyhä Henki osoitti heille konkreettisella tavalla, että uusi aikakausi on todella koittanut ja vanhaan ei ole paluuta. He puhuivat kielillä ja profetoivat.

Mutta nyt herää kysymys, mitä sitten? Mitä tämä kohta puhuu meille tänä päivänä, Herran vuonna 2015 kaukaisessa Suomessa, siirtyessämme kohta juhannuksen viettoon? Ensiksikin, Jeesus on jo tullut ja sovittanut sinunkin syntisi. Saat uskoa ne sovitetuiksi. Kaikki, mitä ne ikinä ovatkaan. Olet armon alla. Vanha saa poistua ja uusi tulla tilalle.

Toiseksi, kasteessa sinut on otettu Jumalan lapseksi ja olet saanut Pyhän Hengen asumaan sydämeesi. Pyhä Henki pitää sinusta huolta. Hän rukoilee sinun puolestasi silloinkin, kun et itse jaksa millään rukoilla. Kasteessa meidät on otettu Jumalan lapsiksi ja saamme virren sanoin olla Jumalan kämmenellä, jossa ei pelkää lintunen ja asua Herran kädellä, joka ei kohoa kostamaan, sillä Jeesus on jo kärsinyt rangaistuksen, kädellä, joka on rikas antamaan ja tuhlaamaan armoaan. Ja kun psalmissa 71 rukoillaan Jumalaa, että ”kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua”, Pyhä Henki vakuuttaa, että hän ei hylkää. Hän antaa meille myös lapseuden hengen, että saamme kuiskata sanan Abba, Isi.

Kolmanneksi, Jeesuksen kaste on liittänyt meidät häneen. Me olemme kätkettyinä Jeesuksessa. Aivan kuten hän on kuollut ja noussut ylös kuolleista, saamme mekin uskoa siihen, että viimeisenä päivänä Herra on herättävä meidät kuolleista ikuiseen elämään, jossa ei Ilmestyskirjan mukaan enää ole itkua, parkua eikä surua, sairautta eikä murhetta, sillä kaikki entinen on mennyt. Edelleen saamme yhtyä psalmin 71 sanoihin: ”Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.” Hän on tuleva kerran nostamaan meidät myös kuoleman syvyyksistä ja kuoleman varjon laaksosta. Et ole yksin. Me emme ole yksin. Jeesus on kanssamme. Kun meidät herätetään viimeiselle tuomiolle, olemme siis kätketyt Jeesuksen vanhurskauteen ja Jumala ei näe syntiämme, sillä kaikki on anteeksi annettu ja näin Herra tullessaan ei tuomitse meitä perikatoon vaan pelastaa meidät, kuten Malakian kirjassa luvataan.

Johannes oli kuin sormi ja tienviitta, joka osoitti Jeesukseen, suurimpaan Valon lähteeseen. Otetaan siis Johanneksesta vaari ja katsotaan häneen, joka meidät pelastaa synnin ja kuoleman vallasta! Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän!” (Joh. 3:16) Totisesti, toden totta, aamen.

Ylösnousseen todistajia

Saarna Kuljun Majakalla, Lempäälässä 12.4.2015 – 1. sunnuntai pääsiäisestä. Ylösnousseen todistajia – Usko ja epäilys, Luuk. 24:36–49

Luuk. 24:36–49

”Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: ’Rauha teille.’ He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ’Miksi olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan’

Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ’Onko teillä täällä mitään syötävää?’ He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.

Jeesus sanoi heille: ’Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.’ Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ’Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.’”

Saarna

Kristus on ylösnoussut!

Majakkamessun kierron aiheena on tänään usko ja epäilys. Kirkkovuodessa taas tälle pyhälle annetaan hieman erilainen nimi. Uskon ja epäilyksen sijaan kirkkovuodessa puhutaan ylösnousseen todistajista. Ja siitähän tässä päivän evankeliumissakin on kysymys, siis ylösnousseen todistajista. Mutta kyllä siihen epäilyksiäkin mahtuu. Opetuslapsethan olivat aivan äimän käkenä, eivätkä meinanneet millään uskoa. Miksi? Olivatko he vain niin järjettömän tyhmiä? Eikö Jeesus ollut puhunut tästä heille?

No itse asiassa, Jeesus puhui aika vähän omasta ylösnousemuksestaan. Hieman hän asiasta kyllä mainitsi. Esimerkiksi Mark. 8:31 kertoo, että ”Jeesus alkoi selittää opetuslapsille, että Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.” Mutta ei se riittänyt. Kyseessä oli jotain aivan käsittämätöntä. Kyseessä oli jotain uutta. Kyseessä oli jotain, jolle opetuslapsilla ei ollut sanoja kuvaamaan sitä. Kyseessä oli uusi tilanne koko maailmanhistoriassa.

Nimittäin kukaan ei odottanut Messiaan kärsivän häpeällisen ja tuskallisen kuoleman Jumalan kiroamana ristinpuussa. Niinhän 5. Moos. 21:23 sanoo, että jokainen puuhun ripustettu on Jumalan kiroama. Messiasliikkeitä oli ennen Jeesusta ja Jeesuksen jälkeenkin ja keskiajaltakin löytyy muutama kandidaatti, mutta säännönmukaisesti liikkeet nitistettiin, kun sen johtaja tapettiin, mahdollisimman julkisesti ja häpeällisesti tietenkin. Ristille ripustaminen oli siihen ehkä kaikkein parhain keino. Laitetaan kaveri ristille alasti ihmisten syljettäväksi yleiselle kulkutielle. Siellä se sitten saa rypeä tuskassa ja häpeässä. Ja lisäksi Mooseksen lakikin sanoo, että hän on Jumalan kiroama! Ei hän voi silloin olla oikea Messias, luvattu kansan vapauttaja. Liikkeen jäsenillä on taas messiasehdokkaan häpeällisen kuoleman jälkeen kaksi vaihtoehtoa: luovutaan koko hankkeesta tai hankitaan uusi messias, mielellään entisen johtajan lähipiiristä. Kumpaakaan ei tapahtunut Jeesuksen kohdalla.

Mutta tällaisessa murheessa ne Emmauksen tienkin kaksi kulkijaa olivat, joista kerrotaan Luukkaan evankeliumissa juuri ennen tätä kohtausta. He kertovat ylösnousseelle Jeesukselle, jota he jostain syystä eivät tunnista, heidän murheistaan ja odotuksistaan ja hämmentävistä uusista uutisista. Odotus löytyy jakeesta 21: ”Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin.” (Luuk. 24:21)

Oliko hän? Hämmentävää! Emme me odottaneet tällaista! Me odotimme voitokasta Messiasta, emme häpeällisesti ristillä kuolevaa Jumalan kiroamaa miestä. Ei sen näin pitänyt mennä!

Mutta että hän olisi vielä ylösnoussut, kuten naisten huhupuheet kertoivat. Hauta oli tyhjä ja ruumis kadonnut. Käärinliinat olivat jäljellä, mutta nekin olivat ikään kuin tyhjä kuori, avaamattomina. Ruumis oli vain kadonnut sisältä. Mihin Jeesuksen ruumis on mennyt? Ei ollut vastauksia. Oli hämmennystä, odotusta, ahdistusta, pelkoa, surua ja pettymystä.

Kukaan juutalainen ei nimittäin odottanut ylösnousemusta. Ei kukaan. Eikä kukaan muukaan, ei varsinkaan kreikkalaiset ja roomalaiset, joille sellainen oli pelkkää hulluutta. Ylösnousemukseen kyllä uskottiin juutalaisten parissa, paitsi ehkä saddukeukset. Mutta se liittyi lopun aikoihin, viimeiseen tuomioon, jolloin jyvät erotetaan akanoista. Se liittyi siihen, että oikeudenmukaisuus viimein tapahtuu. Juutalaiset, liiton kansa pääsee pälkähästä ja pakanakoirat saatetaan Jumalan eteen. Oikeus tapahtuu! Tätä tuomiota varten kaikki kyllä nousevat ylös kuolleista, kun Jumala perustaa valtakuntansa. Mutta keskellä historiaa ei odotettu ylösnousemusta, ei kenenkään ylösnousemusta!

Ja nyt on tärkeää tehdä ero ylösnousemuksen ja kuolleista herättämisen välille. Jeesuksenkin sanottiin herättäneen kuolleita. Johanneksen evankeliumissa kerrotaan riipaisevasti Lasaruksen herättämisestä. Mutta nyt onkin kyseessä jotain muuta. Jeesuksen ruumis oli kadonnut haudasta. Ja se ilmestys, jonka he näkivät evankeliumissa, oli jotenkin erilainen. He luulivat sitä aaveeksi.

Jeesuksen ylösnousemus ei ollut nimittäin paluu elämään, kuten Lasaruksen. Sen sijaan Jeesuksen ylösnousemus oli uuden ajan merkki, se oli esimakua ajasta kuoleman jälkeen. Ei siis niin, että mennään ensin kuolemaan ja palataan tähän elämään – vaan kuollaan tästä ajasta pois – uuteen elämään, kuoleman toiselle puolelle. Lasarus kuoli varmasti myöhemmin. Hänen ruumiinsa oli sama vanha ruumis. Jeesus taas voitti kuoleman kuolemalla, kuolemalla syyttömästi, kantaakseen meidän synnit ja siksi kärsi rangaistuksen, joka meille kuuluisi. Hänen ylösnousemusruumiinsa oli samanlainen, mutta kuitenkin jotenkin erilainen.

Lasarus: elämä <-> kuolema. Jeesus: elämä -> kuolema -> kuolemanjälkeinen elämä (tai kuolemanjälkeisen elämän jälkeinen elämä, ks. lisää täältä tai täältä (huonolla ruotsilla))

Tätä ei kukaan juutalainen ikinä osannut kuvitellakaan. Ja siksi opetuslasten epäilys on niin suuri. He ovat ihmeissään, samaan aikaan riemuissaan ja peloissaan, hämmentyneitä yllättävästä käänteestä, johon heillä ei ollut sanoja, saati teologiaa. Jeesus joutui rauhoittamaan heitä. Hän näytti ruumiistansa ja haavojansa; hän se on, ei aaveella ole ruumista! Vieläkin he olivat ihmeissään: ”Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat.” (Luuk. 24:41) Jeesus kysyy heiltä suoraan, onko heillä jotain syötävää. Pala paistettua kalaa saatiin kokoon jostakin kaapin perukoilta. Ja suora huono käännös suomeen alkukielestä oikein alleviivaa tilannetta: ”Ja hän otti ja söi heidän silmiensä edessä.” Voin kuvitella sen tuijotuksen. Jätkä mutustelee paistettua kalaa! Onko hän aave? Ei, ei aaveella ole ruumista. Ja ei, ei aave syö kalaa! Jeesus halusi osoittaa, että hän se on, ei mikään epämääräinen hallusinaatio tai näky. Ei sen ajan ihmiset tyhmiä olleet. Kyllä heillä oli käsitys siitä, että suru saa aikaan toiveita, että kuolemaa ei olisi tapahtunutkaan, että jotenkin rakas ihminen olisikin selvinnyt kuolemasta. Kaikki tiesivät, ettei ylösnousemusta tapahtuisi. Ei tällaista tapahdu.

Mutta Jeesus söi kalaa ihan tarkoituksella, hälventääkseen sitä epäilyksen suurta tulvaa, joka valtasi opetuslapset. Mikään aiemmin opetettu ei ollut valmistanut heitä tähän. Heillä ei ollut sanoja ylösnousemuksen ilmaisemiseksi. Jeesus oli sama Jeesus. Hänellä oli ruumis, jossa näkyi edelleen naulanjäljet. Mutta silti hän oli jotenkin erilainen, jotain, jota sanat eivät riitä kuvaamaan. Hän ei ollut palannut tähän elämään, vaan siirtynyt kuoleman jälkeiseen elämään, esikoisena ja ensimmäisenä, kuten Paavali myöhemmin kirjoittaa, kun lainaa varhaiskristillisen seurakunnan hymniä Kolossalaiskirjeen 1. luvussa.

Ei siis ihme, jos epäilyttää. Kumpaakaan ei osattu odottaa. Pääsiäisenä tapahtui jotain mullistavaa, jotain uutta. Juutalaisilta löytyi messiasusko ja messiasodotus, mutta Jeesus oli erilainen messias, kuin odotettiin. Hän ei perustanut kapinaliikettä ja yrittänyt vapauttaa Israelin kansaa, lunastaa sitä Rooman ikeen alta ja perustaa maanpäällistä valtakuntaa. Sen sijaan hän kukisti vielä suuremman mahdin, itse kuoleman mahdin ja synnin vallan, ei taistelemalla miekalla sitä vastaan, vaan ottamalla kaiken syntivelan kantaakseen, ottamalla Jumalan vihan maljan, josta Vanhassa testamentissa niin paljon puhutaan ja joka varataan erityisesti epäjumalanpalvelijoille ja pakanakansoille, ottamalla vihan maljan itsensä päälle, jotta koko maailma voisi vapautua syntitaakastansa Jumalan edessä, jotta meidän ei tarvitsisi kärsiä sitä, minkä Jeesus kärsi meidän puolestamme – helvetin eli itsensä Jumalan hylkäämisen, meidän syntiemme tähden.

Ja ylösnousemususkokin juutalaisilta löytyi. Mutta senkin Jeesus omalla ylösnousemuksellaan radikaalisti muokkasi. Jumalan valtakunta, taivasten valtakunta olikin jo murtautunut maan päälle! Historian keskellä Messias Jeesus, siis Kristus Jeesus, eli Kuningas Jeesus murskaa kuoleman vallan nousemalla ylös kuolleista ja aloittamalla jo kuoleman jälkeisen elämän. Ja sitä kautta jo tuleva valtakunta, taivasten valtakunta, siis taivas, on murtautunut maan päälle, aivan kuten Jeesus pyysi ja pyytää meitä rukoilemaan.

Ja hän opetti Emmauksen tien yksinäisille ja murheellisille kulkijoille, kuinka Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on hänestä kirjoitettu. Saman opetuksen hän piti varmasti myös opetuslapsille ilmestyessään. Todennäköisesti puhuttiin paljon muutakin, kuin mitä Luukas ainoastaan on evankeliumiinsa kirjoittanut. Itse Vanhan testamentin opiskelijana olisin mieluusti ollut kuunteluoppilaana itse Mestarin jalkojen juuressa.

Onneksi meillä kuitenkin on säilytettynä tämä opetus. Se annettiin nimittäin opetuslapsille. Ja keiden todistuksen varaan alkuseurakunta muodostui? Opetuslasten! Keiden kirjeitä meillä on Uusi testamentti pullollaan? Apostoleitten! Siis, kun luet Paavalin kirjeitä tai Johanneksen kirjeitä, tai kun avaat erityisesti Matteuksen evankeliumin, joka on pullollaan sitaatteja Vanhasta testamentista, tai aivan huikean Heprealaiskirjeen, löydät sieltä Vanhan testamentin selitettynä. Ja jotta Lutherkin tulisi kerran saarnassa mainittua, niin hänkin totesi aikanaan, että ”onhan se niin, että Uusi testamentti on vain Vanhan testamentin selitystä.” Jeesus avasi, tarkasti käännettynä ”heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset” Ja se, hienolla sanalla Vanhan testamentin eksegeesi, kansan kielellä selitys, on meillä Uudessa testamentissa. Ja Pyhä Henki avaa kirjoitukset, kun häntä rukoilemme. Onneksi meillä on siis pääsy myös itse Jeesuksen opetuksiin!

Mitä myöhemmät kirjoitukset sitten avaavat meille Jeesuksen ylösnousemuksesta? Ensinnäkin, Paavali kirjoittaa 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvussa, että ”ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” Jos pääsiäisen tyhjä hauta onkin vain fiktiota, jos Raamatun todistus onkin pelkkää valhetta, niin meidän uskomme on turha.

Toiseksi, Paavali kirjoittaa Jeesuksen ylösnousemuksesta jotain todella oleellista, kun hän käsittelee kastetta. Roomalaiskirjeen luvussa 6 sanotaan: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. Tiedämme että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia.” (Room. 6:3–6)

Paavalin idea on, että kasteessa sinut on liitetty Jeesukseen. Kasteessa sinun hyväksesi on luettu Jeesuksen ristinkuolema, sinut on tehty puhtaaksi, olet ikään kuin ”kuollut” yhdessä Jeesuksen kanssa. Mutta samalla tavoin sinut on liitetty Jeesuksen ylösnousemukseen. Se ei tarkoita ainoastaan sitä, että me kerran nousemme ylös kuolleista, kuten Jeesus on noussut ylös kuolleista. Se tarkoittaa sitä, että olet jo tavallaan nyt alkanut elää kuolemanjälkeistä elämää, siis elämää, jossa Pyhä Henki asuu sinussa ja vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä (Fil. 2:13). Elämää, jossa Jumala tahtoo perata sinusta synnin pois. Kääntymyksen elämää, jossa sinä saat hukuttaa ”kasteen hautaan” vanhan ristiinnaulitun minäsi, vanhan Aatamin, syntiinlankeemuksen seurauksena turmeltuneen ja pyristelevän Jumalan kuvan, joka ei tahdo tietää Jumalasta mitään, kuten Luther hienosti kerran kirjoitti. Ja saat elää jo nyt todeksi taivasten valtakuntaa, sitä elämää, joka täydessä kirkkaudessaan tulee meitä vastaan, kun Jeesus saapuu takaisin kaikessa kirkkaudessaan, ja kaikki suut tukitaan ja tuomio pannaan täytäntöön ja Ilmestyskirjan mukaan uusi Jerusalem, laskeutuu taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja valtaistuimen luota kuuluu ääni, joka sanoo: ’Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan. Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.’ (Ilm. 21:2–4)

Me elämme siis tulevaisuutta jo nyt, mutta kuitenkin tässä maailmassa ja tässä ajassa. Me elämme taivaan kansalaisina jo nyt, kuitenkin maan päällä, samaan aikaan vanhurskaina ja puhdistettuina ja pyhinä, mutta kuitenkin vanhan luontomme kanssa taistellen. Me odotamme Jeesuksen paluuta, jolloin kaikki saatetaan lopullisesti kuntoon. Mutta Jumala on Sanallaan kutsunut jo meidät elämään todeksi taivasten valtakuntaa. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on siihen avaimena. Me saamme olla jo nyt osallisia tulevaisuudesta.

Siitä me saimme ensimmäisen maistiaisen kasteessa, kun meidät liitettiin Jeesukseen ja vedettiin Pahan valtapiiristä Jumalan valtakunnan lapsiksi. Siitä me saamme maistiaisen, kun me astumme yhteiseen ehtoollispöytään nauttimaan itse Herran Jeesuksen ruumiin ja veren leivässä ja viinissä, yhdessä jo riemuitsevan seurakunnan kanssa, joka samoin odottaa Jumalan huomassa Jeesuksen paluuta. Ja siitä me saamme maistiaista, kun saamme yhtyä jumalanpalveluksessa ylistykseen itse taivaan joukkojen kanssa, kuten Ilmestyskirja sanoo.

Ole siis rohkealla mielellä. Kristus on ylösnoussut! Hän on sovittanut sinun syntisi ristillä. Jos sitä epäilet, muista kastetta ja sitä mitä Jumala teki sinulle silloin. Jos epäilet, tule Herran pöytään ja ota vastaan itse Herra Jeesus Kristus. Jos epäilet, rukoile Jumalaa, että hän auttaisi sinua epäuskossasi. Jos epäilet, lue Raamattua rukoillen ja mietiskellen, yksin ja yhdessä muiden kristittyjen kanssa ja kuule Hyvän paimenen ääni, joka avaa meidänkin ymmärryksemme käsittämään kirjoitukset. Totisesti, näin täytyi tapahtua. Näin tapahtui. Kirjoitukset kävivät toteen. Suuri Jumalan pelastussuunnitelma on täyttynyt. Maailmanhistoriassa on alkanut uusi vaihe. Kristus nousi kuolleista! Aamen.

Kaikki yhden kortin varassa

10. sunnuntai helluntaista. Tervis V:n konfirmaatiosaarna 28.7.2013 Pyhän Birgitan kirkossa, Lempäälässä.

Luuk. 16: 1-9

Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: “Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’”
Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi:
“Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

Saarna

Siis mitä ihmettä? Minkä ihmeen takia Jeesus esittää meille vertauksen epärehellisestä huijarista, varkaasta ja petturista ja vertauksessa vielä kehoitetaan meitä ottamaan mallia tästä jätkästä? Kristinuskoa vastustanut keisari Julianus Luopio väitti, että vertauksessa Jeesus kehottaa kristittyjä varastamaan ja valehtelemaan. Siksi jokaisen kunniallisen roomalaisen tulisi hylätä tällainen turmiollinen uskonto. Mitä ihmettä?

Viimeisenä iltana riparilla oli kynttiläkierros. Kynttilä kiersi jokaisen edessä, ja jokainen sai sanoa mitä leiriin tai johonkin muuhunkin liittyvää mielessä oli. Monelta leiriläiseltä tuli tunnustus: “Mää en kyl yhtään halunnu lähtee leirille. Aattelin et siä ois ollu hirveen tylsää ja olis kaavut päällä ja rukoiltais polvillaan jatkuvasti ja jeesusteltais. Et siä vaan puhuttais Jumalasta. Mut täällä olikin ihan mahtavaa! Ei yhtään sellasta niinku aattelin ensiks!”

No, kyllähän leirillä oikeastaan puhuttiin hirveästi Jeesuksesta, varsinkin verrattuna varmasti monien aikaisempaan kokemukseen. Ehkä se ei vain ollut sellaista kuin ajateltiin. Ja se seurakunta ei ollutkaan sellainen stereotyyppinen paikka, jossa “kaikki kiva kielletään”. Ehkäpä tämäkin vertaus puhuu jostain aivan muusta kuin varkauden ihannoinnista.
Jeesus ei ihannoi tässä epärehellisen alaisen moraalia. Sen sijaan Jeesus antaa meille esimerkin oveluudesta.

Nimittäin, kun isäntä saa kuulla taloudenhoitajan tuhlailusta, hänellä on juutalaisen lainsäädännön mukaan oikeus heittää jätkä vankilaan ja vaatia menetettyä omaisuutta takaisin. Mutta hän ei sitä tee, vaan tyytyy sen sijaan irtisanomaan kaverin. Katepalin toimitusjohtaja kähveltää firmalta rahaa ja ostaa porchen ja huvilan? Irtisanominen kuulostaisi aika pieneltä rangaistukselta.

Ovelalla, tosin edelleen itsekkäällä ja epärehellisellä taloudenhoitajalla on nyt edessään tilanne, jossa vanha ja ihana elämä on häviämässä. Työhön ei kelpaa, kerjätä ei kehtaa ja siihen tuskin kelpuutettaisiinkaan, kun ei ole jätkä sokea tai rampa.

Sitten hän tajuaa! Hän panee kaikki yhden kortin varaan. Mukanahan on vielä tilikirja, vallan väline ja symboli! Nyt hänen täytyy toimia nopeasti ennen kuin sana irtisanomisesta leviää kylään ja tilikirja revitään käsistä. Kaveri kutsuu kaikki velalliset vuorotellen paikalle ja pistää myönnytykset kehiin ja antaa sitten vielä ymmärtää, että tämä on mahdollista, siksi, että hän on vähän suostutellut isäntää. Velalliset tästä tietenkin ilahtuvat. On laskettu, että 100 tynnyriä vehnää vastasi maatyöläisen 1,5 vuoden palkkaa. Näin taloudenhoitaja saa hyvän maineen yhteisön silmissä, ja samalla kasvaa myös isännän maine armollisena maanomistajana. Hänhän on niin suotuisa, että tiputtaa suuren velan puoleen! Bileet alkaa! Hyvä maanomistaja! Hyvä taloudenhoitaja! Hurraa!

No, mitä tekee isäntä, kun saa taloudenhoitajan juonet selville? Hänelle jää kaksi vaihtoehtoa. Toinen on pistää bileille stoppi ja kumota, laillisesti ja oikeudenmukaisesti, velkalyhennykset ja pistää taloudenhoitaja vankilaan ja samalla saada yhteisön paheksunta ja viha niskaan ja menettää kasvonsa. Toinen vaihtoehto on olla hiljaa, hyväksyä muutokset ja nauttia enenevästä armollisuuden ja hyväsydämisyyden maineesta kyläyhteisössä. Hän valitsee jälkimmäisen, koska on luonteeltaan, kuten ovela taloudenhoitaja jo aiemmin huomasi, armollinen.

Niin, taloudenhoitaja laittoi kaikki yhden kortin varaan: isännän armollisen luonteen varaan. Sitähän tämä osoitti jo tyytyessään vain irtisanomaan hänet. Kaikki oli yhden kortin varassa.

Jeesus ei siis kehu taloudenhoitajan moraalisesti arveluttavaa toimintaa, vaan hänen oveluuttaan turvautua isännän armahtavaisuuteen. Tähän Jeesus kehottaa myös meitä.

Sillä, kun Jumala, meidän isäntämme ja maanomistaja, joka on antanut tämän maailman meidän huolehdittavaksemme, tulee, hän huomaa, että olemme tuhlanneet hänen varojaan. Kuten riparilla pohdittiin, me olemme tuhonneet maailmaa ahneudessamme, eläneet helppoa elämää muiden kustannuksella. Sodat, nälänhätä, orjuus, kolmannen maailman ylisuuret lainataakat, lapsityövoima, ilmastonmuutos, näin muutamia mainitakseni. Tai kiusaaminen, haukkuminen, lyöminen, väheksyminen, huomiotta jättäminen, sekä toisen että itsensä.

Jeesuksen ristinkuoleman tähden isäntä on luonteeltaan rakastava, armollinen ja laupias. Ja meille jää tässä tilanteessa vain yksi mahdollisuus. Se mahdollisuus on vedota tämän äärimmäisen oikeudenmukaisen Jumalan rakkaudelliseen ja armahtavaan luonteeseen. Koska Jeesus on kärsinyt sen rangaistuksen, joka meille oikeasti kuuluisi.

Anssi-pappi kertoi leirillä tuosta rististä, joka meidänkin yllä roikkuu. Pystypuu muistuttaa meitä siitä yhteydestä, mikä meillä on Jumalaan Jeesuksen kautta. Poikkipuu kertoo siitä, että se rakkaus, jota me koemme ja jonka turvin me Jumalan eteen voimme rauhallisin mielin tulla, on tarkoitettu jaettavaksi. Konsta-isoiso kertoi leirin viimeisessä hartaudessa siitä todellisesta rakkaudesta, joka ei ikinä ehdy. Se on Jeesuksen rakkaus. Kun me saamme sen kokea, ja sen varaan turvaudumme, niin poikkipuustakin tulee pakkopullan sijaan todellisuutta. Väärä rikkaus taas on raamatullisessa kielessä tämän maailman raha ja materia. Todellinen rikkaus, Jumalan ja Jeesuksen tunteminen, saa aikaan sen, että Pyhä Henki muuttaa sydämiämme pikkuhiljaa. Ja näin sillä “väärällä rikkaudella”, mitä meillä on, voimme pyrkiä auttamaan vähäosaisia, tukea ystävää ja levittää Jumalan rakkauden sanomaa. Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanookin, että sen, minkä teette yhdelle maan vähäisistä, sen te teette minulle, eli itse Jumalalle. Se koskee sekä ihmistä että luomakuntaa.

Mutta lopulta, kaikesta huolimatta, huomaamme, että olemme taloudenhoitajan asemassa. Ja kun olemme irtisanomisuhan alla, voimme laittaa kaiken vain yhden kortin varaan. Voimme vedota ainoastaan Jeesuksen ristinkuoleman tähden Jumalan armolliseen luonteeseen.

Apostolien päivän saarna

Päiväripari 2013 konfirmaatiosaarna 30.6.2013 Pyhän Birgitan kirkossa, Lempäälässä.

Luuk. 5:1‒11

“Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”

He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.”

Oletko koskaan miettinyt, että pääsetkö taivaaseen? Maarit Tastulan vieraana Seitsemäs taivas -keskusteluohjelmassa oli viime syksynä meille lempääläisille hyvin tuttu kuljulainen onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Ohjelmassa hän kertoi, että meillä ihmisillä on usein paljon optimistisempi kuva itsestämme kuin oikeasti olisi aihetta. Meillä on luontainen kyky unohtaa huonot puolet itsessämme. Ehkä niin on jossain määrin hyväkin: emme kestä nähdä sitä synnin määrää, joka meissä oikeasti on. Ojanen kertoi psykologisesta testistä, jossa kysyttiin, että kenen ihmisen ajateltiin pääsevän taivaaseen. Äiti Teresa pääsi vastaajista 80 % mielestä taivaaseen. 85 % ajatteli, että itse kyllä sinne pääsee. Näin ihmiset Ojasen mukaan vähän kuin laittoivat itsensä Äiti Teresan eteen, ja näin Äiti Teresa saa sitten hieman odotella taivaan porteilla sisäänpääsyä. Meillä ihmisillä on kuvitelma, että elämämme kestäisi Jumalan kasvojen edessä käytävän vertailun.

Nyt, tämä mielessänne, miettikääpä seuraavanlaista kuvaa: Ajatellaan, että me ihmiset olemme kaloja. Olemme erisuuruisia vonkaleita ja sinttejä riippuen siitä, minkälaisena näemme oman elämämme. Pyydysverkko taas on Jumalan laki, ne kymmenen käskyä, jotka osoittavat meille synnin ja loppujen lopuksi mittaavat elämämme. Kalastaja on itseoikeutetusti kukas muukaan kuin Jeesus.

Kun Jeesus kalastaa meitä sinttejä verkkoonsa, tuntuu yleisesti, että suurimmat vonkaleet jäävät helpoiten kiinni. Suurimmat vonkaleet ovat niitä, jotka huomaavat itse syntinsä kaikkein helpoimmin. Ne ovat usein niitä selviä lainrikkojia, kuten ex-rikollisliigajohtaja Lars “Late” Johansson tai kuka tahansa muu, meidän tavistenkin mielestä, selvä pahantekijä. He jäävät helposti verkkoon kiinni. Mutta me perussintit ja -sillit, me jotka olemme mielestämme ihan jees tyyppejä, emmekä näe omia virheitämme ja omaa syyllisyyttämme ja pahuuttamme, me pyristelemme irti verkosta. Me luikertelemme verkon silmistä vapauteen ja näin pakenemme lakia ja Jeesusta. Emme tahdo nähdä omaa syntisyyttämme.

Kenties jossain vaiheessa me sitten jäämme kuitenkin kiinni verkkoon. Kun Pietari-niminen hauki huomasi jääneensä verkkoon, hän hätääntyi. Hän yritti pyristellä irti. Hän tahtoi paeta, mutta ei löytänyt enää pakoreittiä. Verkko oli saartanut hänet. Hän haukkoi henkeä. Hän oli aivan paljaana. Kalastaja oli ainoa, joka pystyi hänet verkon pauloista poistamaan. Mutta hän pyysi ja aneli Jeesusta: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”

Kun me joudumme paljaaksi, kun me huomaamme oman läpikuultavan syyllisyytemme ja syntimme, joka on tunkeutunut jo olemukseemme, ja sen jälkeen kohtaamme Jumalan, kohtaamme hänet pelottavana. Kohtaamme hänet pyhänä. Raamattu kertoo muistakin samanlaisista tilanteista: Paavali sokeutui Damaskon tiellä, kun hän kohtasi Jeesuksen. Vanhassa testamentissa suuri profeetta Jesaja tuntee hajoavansa kappaleiksi, kun hän näkee Jumalan kirkkauden.

Me leikimme koko elämämme piilosta Jumalan kanssa. Me yritämme paeta hänen luotaan. Me pelkäämme häntä. Meillä ei ole mitään annettavaa. Ja kun me jäämme kiinni verkkoon, me pyristelemme, haukomme henkeämme, yritämme hyppien ja loikkien paeta Jumalan luota. Ja kun huomaamme, että se ei olekaan mahdollista, me anomme: “Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies!”

Mutta miten Jeesus vastaa? Ensinnäkin Jeesus ei sano Pietarille, että ei se mitään. Kyllä sää ihan hyvä tyyppi oot! Mutta hän ei tee myöskään sitä, mitä me luonnostamme pelkäämme, ja miten me luonnostamme teemme toisillemme, ja itsellemme: me tuomitsemme, mutta Jeesus ei tuomitse. Sanoohan Jeesus itse, että hän ei ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Sen sijaan hän vastaakin Pietarille: “Älä pelkää!” Se toistuu Raamatussa 366 kertaa, jokaiselle päivälle vuodessa on meille käsky, imperatiivi, “Älä pelkää!”. Jeesus ei ole tullut tuomitsemaan sinua eikä minua, meitä syntisäkkejä ja -silakoita, vaan hän on tullut pelastamaan meidät! Hän ei halua jättää meitä lain verkkoon, vaan hän haluaa päästää meidät vapaiksi!

Jeesus siis ei ole kalastaja, joka tahtoo tappaa ja syödä saalistamansa kalat. Sen sijaan hän haluaa vapauttaa ne ja viedä paremmille vesille.

Jeesus jatkaa: “Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Jeesus antaa Pietarille ja muille sinteille, myös meille tänään, tehtävän. Hän tekee meistä kalastajiaan. Jumala käyttää meitä, armahdettuja syntisiä, oman valtakuntansa työssä. Me saamme olla jopa Jumalan työtovereita, kuten Raamatussa sanotaan, ihan arkipäiväisessä elämässä.

Kun siis jäät lain verkkoon kiinni, kun Jumala näyttää sinulle syntisyytesi ja sinun tekee mieli jäädä sitten vaikka verkkoon hitaasti kuolemaan ja vältellä Jumalan kosketusta ja synnin ja turmeluksen paljastavaa kättä, älä pakene. Älä jatka kuurupiilosta elämässäsi. Jumala kyllä näkee sinun syvimmät ajatuksesi ja tekosi. Jumala tietää kyllä, että olet maan tomua ja hänen kirkkauttaan vailla.

Ja silti hän on maksanut sinusta kalliin hinnan. Maan armottomasta tomusta hän on maksanut oman Poikansa hinnan. Siitä hinnasta, Jeesuksen ruumiista ja verestä saatte te konfirmoitavat maistaa tänään konkreettisesti ensimmäisen kerran. Siihen, armon, eli ansaitsemattoman rakkauden meidän osaksemme, armon pöytään, ehtoolliselle meidät kaikki kutsutaan tänään. Sinä ja minä olemme syntisiä. Mutta Jeesuksen käteen tarttuessamme me olemmekin armahdettuja syntisiä. Älä jää lain verkkoon, vaan anna Jeesuksen paljastavan ja parantavan käden ottaa syntisi kannettavakseen. Ota armo vastaan. Tule, sillä kaikki on valmiina. Mitä Pietari-hauki ja muut vonkaleet tekivät jäädessään verkkoon kiinni?

He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Aamen.

—

Kiitos teol.yo. Juho Varpukoskelle inspiraatiosta ja vertauksesta, josta tulikin saarnan pääajatus. Käytin häikäilemättä hyväksi aiempaa keskusteluamme.