Edelleen teologiassa ja raamatunselityksessä – twitterissäkin kun vielä siellä elämääni tuhlasin – törmää siihen ajatukseen, että juutalaisuudessa Jumalaa ei olisi tunnettu isänä, vaan vasta Jeesus olisi tuonut jumalakuvaan mukaan ajatuksen intiimistä isä–lapsi-suhteesta. Taustalle on tuotu vanha ja käymätön teoria siitä, että aramean abba-sana olisi jonkinlainen hellittelynimi, “isi.”
Näin ei kuitenkaan ole. Ensinnäkin varhaisjuutalaisissa teksteissä Jumalaa puhutellaan isäksi. Toiseksi aramean sana abba on ihan normaali aramean sana, joka on määräisessä muodossa (siitä lopun -a arameassa) ja tarkoittaa yleisesti isää. Toki on mahdollista, että sana on alunperin peräisin lasten jokeltelusta. Se on kuitenkin ihan normaali sana Jeesuksen äidinkielessä, eikä sanan oletettu kehityshistoria muuta sitä, miten sanaa on käytetty (vrt. ruotsin mamma, joka tarkoittaa ihan äitiä yleisesti). Eri asia on toki se, miten paljon isän ja lapsen välistä suhdetta analysoidaan ja kehitetään Uuden testamentin kirjoituksissa.
Otan seuraavassa esille kaksi esimerkkiä varhaisjuutalaisista kirjoituksista, joissa Jumalaa kutsutaan isäksi. Molemmat tekstipätkät ovat omia (raaka)käännöksiäni, ensimmäinen ge’ezistä, jälkimmäinen kreikasta.
Riemuvuosien kirja
Riemuvuosien kirja on kirjoitettu toisella vuosisadalla eKr. Suurin osa tutkijoista ajoittaa sen keskivaiheiille, mutta tarkka ajoitus on hieman kiistanalaista. Teos ikään kuin kirjoittaa uudelleen 1. Mooseksen kirjan kertomuksen ja jatkaa (pikakelauksella) 2. Mooseksen kirjan kertomusta aina Siinain vuorelle asti. Miljöönä teoksessa on Siinain vuori (2. Moos. 24), ja teos alkaa Jumalan puheella. Tämä käskee erityistä läsnäolon enkeliä (korkeimman tason enkeliä) kertomaan Moosekselle taivaallisista tauluista koko historian. Luvusta kaksi alkaen teksti onkin tämän läsnäolon enkelin puhetta Moosekselle alkaen luomisesta aina Siinain vuorelle saakka.
Itse luonnehtisin teosta pohjimmiltaan eksegeettiseksi teokseksi, joka pyrkii antamaan oikean tulkinnan 1. Mooseksen kirjan auktoritatiiviselle tekstille. Samalla se toki antaen auktoritatiivisen tulkinnan toimii itse auktoriteettina. Monet tulkinnoista perustuvat tiettyihin heprean tekstin yksityiskohtiin.
Kirjan alussa on Jumalan ja Mooseksen välinen dialogi. Jumala paljastaa suunnitelmansa, ja sanoo israelilaisten hylkäävän hänet ja Jumalan vastaavasti luovuttavan israelilaiset vieraiden kansojen käsiin. Lopulta kuitenkin israelilaiset kääntyvät takaisin, ja Jumala pelastaa heidät.
Mooses säikähtää suunnitelmaa ja rukoilee, että Herra pelastaisi israelilaiset tuomiolta. Tähän Jumala vastaa (1:22–25):
“Minä tiedän heidän vastahankaisuutensa, heidän ajattelutapansa ja uppiniskaisuutensa. He eivät kuuntele ennen kuin tajuavat syntinsä ja isiensä synnit. Vasta sitten he palaavat luokseni täysin suoraselkäisinä ja reiluina, koko sydämellään ja koko olemuksellaan. Minä ympärileikkaan heidän sydämensä ja heidän jälkeläistensä sydämen. Minä luon heille pyhän hengen ja puhdistan heidät niin, että he eivät enää ikinä käänny pois luotani. He seuraavat minua koko olemuksellaan pitäen kaikki käskyni. Niin he toteuttavat käskyni. Minä tulen heidän isäkseen ja he tulevat minun lapsikseni. Heitä kaikkia kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi. Jokainen enkeli ja jokainen henki tulee tuntemaan heidät. Ja he puolestaan tulevat tietämään, että he oikeasti ja todellisesti ovat minun lapsiani ja minä olen heidän isänsä, ja että minä rakastan heitä.”
Riemuvuosien kirjassa siis samalla odotetaan tulevaisuuden tapahtumaa, jossa israelilaiset todella kääntyvät Jumalan puoleen ja Jumala pelastaa heidät ja israelilaiset tulevat todella tuntemaan ja tietämään, että Jumala on heidän isänsä. Vaikka eskatologia vaikuttaa olevan teoksessa sivuosassa, se tuntuu sisältävän saman ajatuksen hengellisestä pakkosiirtolaisuudesta, joka tuntuu olevan metakertomuksena myös Uuden testamentin teksteissä (suomeksi Eskola 2011).
Joosef ja Asenet
Mutta millainen isä on? Meillä jokaisella on varmaankin erilainen isä ja erilainen isäsuhde, ja se määrittää varmasti osaltaan sitä, miten me käsitämme myös puheen taivaan Isästä. Jos isäsuhde on ollut huono tai olematon, niin taivaan Isästä puhuminen voi tuntua vieraalta tai jopa ahdistavalta. Jos taas isäsuhde on ollut lämmin ja rakastavainen, myös puhe taivaan Isästä resonoi paremmin.
Sattumoisin tänään luin Joosefin ja Asenetin kertomusta, joka ainakin Cristoph Burchardin mukaan ajoitetaan ajanjaksolle 100 eKr.–100 jKr. Kyseessä on tarina, jossa Joosef ottaa vaimokseen egyptiläisen papin tyttären Asenetin, jonka tulee kuitenkin ensin kääntyä juutalaiseksi, ennen kuin tämä on mahdollista. Tajutessaan egyptiläisten epäjumalien turhuuden ja kauheuden, ja oman syntisyytensä, Asenet pitkän pohdinnan ja katumuksen jälkeen uskaltaa rukoilla Jumalaa. Osana tätä rukousta on yksi kauneimmista kuvauksista isästä, mikä itseänikin varsin tuoreena isänä kosketti (12:8):
“Sillä aivan kuten pieni lapsi pelästyy jotakuta ja pakenee isänsä luo, ja isä ojentaa kätensä ja nappaa lapsen maasta kahmaisten syliinsä, ja lapsi pitää tiukasti käsillään kiinni isänsä niskasta ja saa taas pelostaan hengitettyä ja lepää isänsä sylissä isän hymyillessä lapsen lapsellisuudelle, niin samoin sinä, Herra, ojenna kätesi minun puoleeni ja nappaa minut maasta.”
Seuraavan kerran kun mietit taivaallista Isää, muista tämä kuva isästä, joka pitää pelästyneestä huolta, joka on turvapaikka, ja joka hymähtää meidän pelollemme. Ja Paavalin sanoin kastettu kristitty on saanut Pyhän Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden ja saamme rohkein mielin huutaa “Abba!” (Room. 8:15), Jeesuksen tähden.
Kirjallisuus
Cristoph Burchard, “Joseph and Aseneth” – Old Testament Pseudepigrapha 2:177–247. Toim. James H. Charlesworth. Yale University Press, 1983. Repr. Peabody, MA: Hendrickson, 2019.
Uta Barbara Fink, Joseph und Aseneth: Revision des greichischen Textes und Edition der zweiten lateinischen Übersetzung. FoSub 5. Berlin: Walter de Gruyter, 2008.
James C. VanderKam (toim.), The Book of Jubilees: A Critical Text. Corpus Scriptorum Christianorum Orientalium 510; Scriptores Aethiopici 87. Louven: Peeters, 1989.
Timo Eskola, Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: Perussanoma, 2011.
Aamunvaloa, luottamusta, janoa 