Kiitos Suomen teologinen instituutti

Kun keltanokkana saavuin Helsinkiin opiskelemaan teologiaa, olin jo tutustunut Suomen teologiseen instituuttiin nettisivujen kautta. Minulla ei ole mitään herätysliiketaustaa, vaan tulen aivan perusseurakunnasta, mutta olin joskus netissä selatessani päätynyt sivuille ja kuullut muualtakin hyvää STI:stä.

Fuksivuonna luin paljon. Asuin soluasunnossa Helsingissä, ja sosiaalinen elämäni pyöri pitkälti Lempäälässä, josta olin kotoisin, sekä Tampereella, jossa silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni asui. Toinen sosiaalisen elämän paikka olivat yöt tietokonepelien äärellä ja Mumblessa. Näillä eväillä mentiin eteenpäin.

Se tarkoitti samalla sitä, että oli paljon aikaa lukea ja panostaa kirjallisuuteen. Samalla, kun halusin päästä Åbo Akademiin ja opiskelin itsenäisesti ja kielikeskuksen kursseilla ruotsin kieltä, syvennyin myös heprean kieleen ja tein jonkin verran peruskursseja. Peruskurssien ohella luin muutakin eksegeettistä kirjallisuutta. Tein tavallaan tuplatyötä. STI:n luennoilla opin valtavan paljon eksegetiikan eli Raamatun selitysopin historiasta ja erilaisista (tieteen)filosofisista aatesuuntauksista, jotka enemmän tai vähemmän sekä tiedostaen että tiedostamatta vaikuttivat ja vaikuttavat akateemisen(kin) tutkimuksen taustalla.

Kävin paljon luennoilla ja jonkin verran päiväkahvihartauksissa. Kävin lisäksi syyskauden avajaisten kuuluisilla kirjakirppiksillä, ja lähes tyhjä IKEA-hylly täyttyi nopeasti kirjallisuudella, jota tosin tilasin jonkin verran myös ulkomailta. Sen enempää en vielä osallistunut STI:n toimintaan.

Minulla ei ollut teologian opintojen alussa varsinaista kutsumusta pappeuteen – vaikka tulinkin seurakuntanuoritaustasta ja mielsin ja miellän ja identifioin itseni kristityksi. Myöskin luterilaisuutta ja Lutheria kohtaan suhtautumiseni oli enemmänkin hieman kriittistä (mikä toisaalta oli ihan hyvästä). Uskonpuhdistajan nimen mainitseminen lähinnä ärsytti. Mitä auktoriteettiuskoa tämä on? Lutherillako täällä asioita perustellaan? Eikö Raamatun pitäisi olla keskiössä? N.T. Wrightin ”Luther got it all wrong” -analyysin myötä suhtautuminen luterilaisuutta kohtaan jopa jyrkkeni hetkeksi. Toisaalta luin ruotsiksi paljon Bo Giertziä, ja hänen kirjojensa kautta löysin samaan aikaan toisenlaista ”luterilaisuutta”. Oikeastaan (evankelis-)katolisuutta. Giertz näki esimerkiksi Kristi kyrka -teoksessaan vuodelta 1939 Svenska kyrkanin katolisen kirkon ilmentymänä juuri Ruotsin alueella. Katolisuus ei ollut roomalaiskatolisten yksinoikeutta. Kirjassa muuten suhtaudutaan varsin kovin sanankääntein kaikkea lahkolaisuutta ja jakautumista vastaan ja nähdään kirkkojen jakautuminen suurena syntinä. Sitä on hyvä miettiä tässä ajassa etenkin änkyröiden keskuudessa. Giertzistä olen kirjoittanut lyhyen esittelyn täällä.

Toisen vuoden vietin intissä varusmiespappina ja luin paljon Wrightia (muun muassa Justification: God’s view and Paul’s Vision, Simply Jesus ja kaksi ensimmäistä osaa Wrightin isosta sarjasta, nimittäin The New Testament and the People of God sekä Jesus and the Victory of God. Silloin oli tarkoitus kirjoittaa Wrightista kunnolla, kuten täältä ilmenee. Ruotsinkielisessä blogissani olen kirjoittanut Wrightista enemmänkin. Samalla jatkoin Giertzin parissa ja luin vastapainoksi Jonas Gardellin kirjan Om Jesus. Hauskoja kontrasteja. Jo aiemminkin olin alkanut pohtia pappeutta, mutta intin aikana heräsin miettimään sitä enemmänkin. Jatkoin toista lukuvuotta Helsingissä ja jäin vahvemmin STI:n koukkuun.

Luentosalista tie vei yhä useammin myös kahvihuoneeseen, ja kirjasto tuli tutummaksi. Vaikka en juurikaan ollut jaksanut aktiivisesti verkostoitua tai tutustua uusiin ihmisiin, olin saanut joitakin ystäviä. Heidän kanssaan tuli reflektoitua paljon teologiaa, kirkkoa ja muutenkin elämää. Sain myös tarjouksen opettaa edesmenneen professori Heikki Räisäsen (esittely hänen omaelämäkerrastaan täällä) kirjaa Mitä varhaiset kristityt uskoivat? Kansanlähetysopistolla, tosin valmennuskurssilla. Se oli mielenkiintoinen tehtävä. Luin sekä suomenkielisen teoksen että Rise of Christian Beliefsin ja hieman muuta taustakirjallisuutta ja sain varsin hyvän tuntuman tähän eksegetiikan ”koulukuntaan” ja tapaan argumentoida. Samalla vahvistui käsitys siitä, miten erilaisia lähtökohtia ja koulukuntia akateemisessa eksegetiikassa sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella oikeasti on. Antaa argumenttien puhua puolestaan.

Kirjahylly jatkoi täyttymistään, ja nykyään se pullottaa. Luterilaisuus ja jopa Luther tulivat merkittävämmiksi. Kävin läpi oman pohdintani siitä, miksi luterilainen kirkko (Seppo A. Teinosen sanoin) voi olla nykypäivänä enää erossa Roomasta. Tulin siihen johtopäätökseen, että tämän kirkon virallinen teologia on riittävää oikeuttaakseen omana kirkkona pysymisen.

Timo Eskolan luennoilla Uuden testamentin narratiivisen teologian parissa oli valtavan hienoa. Jonakin keväänä järjestimme aamuisin Laudeshetkiä, jolloin opin myös jotakin liturgiikasta ja hetkipalvelusten merkityksestä. (Olin niihin tutustunut tosin myös Giertzin kautta). Systemaattisen teologian kysymyksenasettelut kiinnostivat. Tajusin, että on syytä perehtyä laaja-alaisesti koko teologian kenttään, vaikka erikoistuukin vain johonkin yhteen aihealueeseen. Åbo Akademissa omalla linjallani piti lukea kandidaattina 10 opintopistettä käytännöllistä teologiaa, dogmatiikkaa, UT:n eksegetiikkaa, VT:n eksegetiikkaa (johon sisältyi 2 op judaistiikkaa), teologista etiikkaa ja uskonnonfilosofiaa, uskontotiedettä ja kirkkohistoriaa. Tämä yleistietämys on auttanut valtavasti. Tämä yleistietämys kasvoi paljon juuri STI:n lisäluentojen ja keskustelujen ansiosta, erityisesti eksegetiikan ja systemaattisen teologian aloilta, mutta myös muiden perinteisten aineiden osalta. Samalla opin myös saarnataitoa ja retoriikkaa.

STI:ssä järjestimme myös eri kielten lukupiirejä. Muutaman opiskelijan kanssa luin Novumia jo siinä vaiheessa, kun peruskurssista oli käyty vasta puolet. Auttoi valtavasti. Toisen opiskelijan kanssa päätimme verestää myös heprean taitojamme lukemalla viikoittain VT:n tulevan sunnuntain lukukappaleen Biblia Hebraicasta. Palatessani pääkaupunkiseudulle paremmilla heprean ja kreikan taidoilla varustettuna jatkoin omalta osaltani Biblia Hebraica -lukupiirin pitämistä. En sano, että osaan kieliä vielä hirveän hyvin, mutta ilman STI:n tukea kielitaitoni olisi heikompi.

2011–2014 olin siis enemmän tai vähemmän aktiivisesti mukana STI:n toiminnassa. Koin ja koen, että se on antanut paljon aina tiedosta myös hengellisen elämän ja työn pohdintaan.

Vaihtaessani Åbo Akademin puolelle ja muuttaessani Turkuun STI:n työn seuraaminen jäi vähemmälle, koska en käynyt juuri koskaan Helsingissä. Tässä vaiheessa luentojen videointi oli tosin alkanut, mutta varsin vaatimattomin resurssein. Välillä äänenlaatu oli heikko, mutta tiskatessa kuuntelimme vaimoni kanssa usein näitä luentoja. Tai vaimo joutui kuuntelemaan ja minä tiskasin ja päätin, mitä silloin kuunnellaan. Nykyäänhän STI:n luentovideoiden laatu on korkea uuden laitteiston ansiosta.

Syksyllä 2016 jouduin muuttamaan takaisin pääkaupunkiseudulle, ja siten ”palasin STI:n yhteyteen”. Tässä vaiheessa sain lukupaikan ja myöhemmin tutkijapaikan ollessa vapaana myös oman huoneen, jossa saatoin lukea rauhassa ja tehdä suorituksia etänä Åbo Akademiin sekä opiskella nykyhepreaa, sumeria ja tänä lukuvuonna akkadia Helsingin yliopistossa. Nyt sitten vuodenvaihteen jälkeen tuli väännettyä gradua enemmän tai vähemmän aktiivisesti aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Samalla tuli juteltua teologian erityiskysymyksistä ja teologiasta ylipäänsä esimerkiksi tutkija Timo Eskolan kanssa useissa lounas- ja kahvipöytäkeskusteluissa. Kun jouduin yhä enemmän tekemisiin (C.S. Peircen) semiotiikan kanssa, sain Eskolan innostumaan järjestämään pop up -luentoja semiotiikasta. Näiden kautta sain lisävalaistusta aihealueeseen, jota en aiemmin ollut oikein ymmärtänyt. En silti sano, että vieläkään sitä täysin tajuaisin. Hermeneutiikan kysymykset ovat askarruttaneet paljon viime aikoina, ja nämä keskustelut ja luennot ovat olleet omiaan auttamaan koko homman miettimisessä uudelleen ja perusteiden pöyhimisessä.

Ennen pääsiäistä hain teologie magister -paperit Turusta. Kuudesta teologian opiskeluvuodesta kaksi on tapahtunut Helsingin yliopistossa ja neljä enemmän tai vähemmän STI:n tiloissa. Samalla olen istunut STI:n luentosalissa tai kuunnellut kotona YouTubesta luentoja retoriikasta, saarnataidosta, eksegetiikan suurista kysymyksistä, arkeologiasta, uusimmasta Jeesus-tutkimuksesta, luterilaisista tunnustuskirjoista, uskontodialogista kolmen Abrahamin perillisen kesken, missiologiasta, heprealaiskirjeestä, Uuden testamentin narratiivisesta teologiasta, semiotiikasta, kirkko-opista, varhaiskirkon heresioista, Raamatun punaisista langoista, C.S. Lewisistä, sielunhoidosta, kirkkohistoriasta… listaa voisi jatkaa vielä pidemmällekin. Sen lisäksi olen puhunut lukemattomia tunteja teologiaa, opiskellut hepreaa ja kreikkaa, ostanut kirjakirppikseltä varmaan (todella varovaisesti arvioituna) yli sata kirjaa 0,10–1,00 euron hintaan, saanut mahdollisuuksia kirjoittaa, oppinut tuntemaan hienoja ihmisiä, kriiseillyt oman kutsumukseni kanssa.

Siispä. Kiitos näistä vuosista STI ja kaikki te työntekijät (pääsihteerit Henrik Perret, Ville Auvinen ja Jari Rankinen, tutkija Timo Eskola ja sihteerit Kirsi Sell ja Kirsi Kuru), sekä kaikki te muut kävijät ja ystäviksikin päätyneet ystävykset. Ilman teitä en tietäisi enkä ymmärtäisi mitään, tai ainakin paljon vähemmän. Nyt ymmärrän edes vähän enemmän.

Joku aika sitten Göttingenin yliopiston itäisen kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen piti puheen Åbo Akademissa tapahtumassa, josta minulla ei kauheasti muita muistikuvia hänen puhettaan lukuun ottamatta ole. Hän aloitti kertomalla olevansa paikalla olevista kaikkein pitkäaikaisin oppilas. Olihan hän aloittanut teologian opintonsa 50-luvulla, ja opiskelu on yhä kesken!

Mainokset