Savenvalajan käsissä

Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. (Jesaja 64:8)

Raamatussa puhutaan usein savesta ja saviastioista. Herra käski Jeremiaa menemään savenvalajan huoneeseen (Jer. 18). Mutta mitä meidän savisuutemme oikeastaan tarkoittaakaan?

Paikka, josta savenvalaja löytää savensa on tarkoin varjeltu ammattisalaisuus. Kyseinen savi näyttää aluksi arvottomalta soralta, mutta mestari osaa nähdä siinä tulevan kauniin saviastian. Ennen kuin savea voidaan työstää löydös täytyy kuitenkin pestä, jonka jälkeen se on valmis vaivattavaksi. Savi ei kestä myöskään pakkoa, vaan se tulee taivutella muotoonsa. Vaivausvaiheessa mestari ”nyrkkeilee” ja ”tallaa” savimassaa pehmeäksi, ja samalla kierros kierrokselta hellät kädet löytävät savesta kivenhippusia ja muuta likaa, joka kuumennusvaiheessa hajottaisi koko astian. Mestarimme vaivattavana myös Valaja löytää meidän elämästämme nämä pienet kivihippuset, jotka muuten jäisivät salaisuuksiin ja myöhemmin rikkoisivat meidät. Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. (Jer. 20:7)


Savi on suurimman ajan työstövaiheestaan sivussa kypsymässä. Se ei tarkoita, että savi olisi hyljättynä; se on koko ajan hellän savenvalajan rakastavien silmien alla tarkattavana kunnes se saa jälleen päästä savenvalajan käsittelyyn.


Saviastia esilämmitetään ja myöhemmin kuumennetaan savenvalajan katsovan silmän alla. Poltto voi kestää 8 tai jopa 18 tuntia. Samoin kristityn elämässä tulee polttovaiheita, jolloin Valajan ahjossa meidät puhdistetaan ja valmistetaan. Kuitenkin Valaja tietää jokaisen astian kyvyn kestää kuumaa. Kaikki, mikä tulta kestää, käyttäkää tulessa, niin se puhdistuu; puhdistettakoon se kuitenkin vielä puhdistusvedellä. Mutta mikä ei tulta kestä, käyttäkää se vedessä. (4. Moos 31:23)


Tiesitkö muuten, että kaikkein jaloimpaan käyttöön valmistetut savi- ja posliiniastiat tehdään jo kerran rikotun saven palasista? Rikottu saviastia on arvokas ja saa aina uuden käyttötarkoituksen. Olkaamme savea rakastavan Valajamme käsittelyssä!



Oheinen teksti julkaistiin alunperin hopenews.net-sivustolla pääkirjoitushartautena elo-syyskuussa 2010. Olen korjannut hieman kieliasua ja lisännyt Raamatun kohtia kirjoitettuna mukaan. Jokainen Raamatun kohta on lainattu vanhasta käännöksestä (33/38). Lähteenä olen käyttänyt hartauskirjoituksessani pitkälti rovasti Risto Santalan hartauskirjaa ”Savesta astiaksi”, jonka toivoisin löytyvän joka iikan kirjahyllystä. Mikäli sellaiseen satsaukseen ei ole varaa, kirjan voi lukea kokonaisuudessaan myös netistä portugaliksi, eestiksi, ruotsiksi ja suomeksi.