Talouselämä-lehti on julkaissut eilen uutisen otsikolla “Kirkollisverotus menee täysremonttiin – kelpaa kirkolle”. Otsikko on lööppimäisyydessään sortunut hämmennystä aiheuttavaan asiavirheeseen, jonka vuoksi esimerkiksi eräs uutiskommentoija päätyi toteamaan, että ”Ei jumalauta käy, että maksamiani veroja kohdistetaan kirkkoon, johon ateistina en kuulu.” Koska olen Facebookissa joutunut korjailemaan väärinkäsityksiä koskien muutosta, selvennän hieman, mistä siinä oikeasti on kyse.
Kirkollisverotus ei mene täysremonttiin, vaan vain valtion tuki kirkolle joutuu remppamiehen käsiin. Ennen uudistusta valtio tuki kirkkoa antamalla yhteisöverosta osuuden kirkolle vastineeksi niistä palveluista, joita kirkolla on julkisoikeudellisena yhteisönä (kaksi selkeää esimerkkiä ovat hautauspalvelut ja väestökirjanpito, elämä ja kuolema). Jatkossa yhteisöverosta ei mene osuutta kirkolle vaan valtio selkeämmin ostaa kyseiset palvelut kirkolta.
On siis tärkeää erottaa nykyinen kirkollisvero ja kirkon yhteisövero-osuus toisistaan. Kirkollisvero, jolla kirkko ylläpitää työtään, työntekijöitään ja maan hiljaisia köyhiä pysyy kirkollisverona. Kirkko taas ostaa verotuspalvelun valtiolta ja maksaa siitä. Talouselämän uutinen kertookin siitä, että jatkossa valtio vaatii kirkolta hieman vähemmän korvausta kirkollisveron kannosta. Se ei kuitenkaan ole kirkolle ilmaista.
Miksi kirkko sitten on tyytyväinen uuteen ratkaisuun? Yksinkertainen syy on se, että viime vuosina kirkon osuus yhteisöverosta ei ole kattanut niitä toimintoja, joita valtio “ostaa” kirkolta (esimerkiksi väestökirjanpito ja hautauspalvelut). Kirkko on joutunut kompensoimaan puuttuvia euroja kirkollisverokassasta. Toisin sanoen kirkon näkökulmasta on oikeudenmukaista, että jos valtio vaatii ja ostaa kirkolta palveluita, maksun pitäisi kattaa kustannukset. Näin ei tällä hetkellä ole.
Valtionavustus korvaa tämän puutteen. Jatkossa asiaa siis selkeytetään. Valtionavustus on suora maksu, jolla valtio ostaa kirkolta nämä palvelut. Jatkossa yrittäjätkään eivät joudu enää tilanteeseen, jossa he välillisesti tukevat kirkkoa epämääräisen yhteisövero-osuuden kautta.
Johtopäätöksenä edellisestä: Kirkkoon kuulumattomat eivät kustanna hihhulointeja jatkossakaan. Heidän veroprosenttinsa pysyy edelleen pienempänä.
Vielä voidaan kysyä, että miksi valtio sitten haluaa tukea kirkkoa esimerkiksi juuri väestökirjanpidon ja hautauspalveluiden hoitamisessa. Lyhyen aikaa mietittyäni mieleeni nousee yksi varsin yksinkertainen selitys: se on halvempaa valtiolle. Miksi? Annan kaksi esimerkkiä:
- Kirkko hoitaa edelleen väestökirjanpitoa. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun uusi lapsi syntyy ja hänet kastetaan, vanhempien ei tarvitse täyttää ja viedä erillistä kaavaketta maistraatille ja erillistä kirkkoherranvirastoon. Sen sijaan kirkkoherranvirasto hoitaa molemmat. Näin valtio säästää, koska maistraattiin ei ole samalla tapaa tunkua.
- Kirkolla on vuosisatojen kokemus ja infrastruktuuri hautausmaiden ylläpitoon. Jos valtio yhtäkkiä alkaisi itse ylläpitämään koko maan kattavaa hautausduunia, kustannukset olisivat pilvissä. Työntekijät, krematoriot, hautausmaiden kaavoitukset… Vai voisiko valtio pakkolunastaa hautausmaat ja rakennukset kirkolta itselleen? Ei kuulosta sivistysvaltiolta.
Valtio avustaa kirkkoa, koska se ostaa näitä palveluita kirkolta. Valtion syy tähän lienee yksinkertainen: se on halvempaa. Kirkollakin on omat syynsä, joiden takia se haluaa tuottaa näitä palveluita valtiolle Yksi voisi olla kokemus. Sillä kirkko on toteuttanut väestökirjanpitoa ja ylläpitänyt hautausmaita ennen kuin mitään Suomen valtiota on ollut olemassakaan.
Näin ymmärtäisin asian muutoksen.
Aamunvaloa, luottamusta, janoa 