Viime Kotimaa-lehdessä (7.12.2012) käsiteltiin Suomen ev.lut. kirkon työntekijöiden hengellisyyttä. Itse kiinnitin eniten huomiota työntekijöiden aktiivisuuteen jumalanpalveluksissa: työ- tai vapaa-ajallaan jumalanpalvelukseen osallistuu vähintään kerran viikossa 28 %, kerran kuussa 37 % ja harvemmin tai ei koskaan 35 % vastanneista. Kirkon nelivuotiskertomuksen tilastot kirkon jäsenten jumalanpalvelusaktiivisuudesta saavat toki työntekijöitä koskevan tilaston näyttämään jopa hyvältä: vain 7 % kirkon jäsenistä osallistuu jumalanpalvelukseen kerran kuussa, harvemmin tai ei koskaan osallistuu 92 %.
Miksi kirkon työntekijät käyvät niin vähän jumalanpalveluksissa? En tiedä, paljonko osuudet muuttuisivat, jos olisi tutkittu työntekijöiden jumalanpalvelusaktiivisuutta pelkästään vapaa-aikana. Se tilasto saattaisi olla vielä hälyttävämpi.
Jos työntekijät pohtivat kokouksessaan, miksi seurakuntalaiset eivät käy kirkossa, kannattaa heidän katsoa peiliin. Miksi seurakuntalaiset kävisivät kirkossa, jos työntekijätkään eivät näe kirkossa käymistä tarpeelliseksi tai hyödylliseksi edes sen verran, että sunnuntaipäivästä voisi sen muutaman tunnin viettää kirkossa. Onko se silloin seurakunnan olohuone, yhteinen kokoontuminen?
Maata näkyvissä -festivaaleilla oli nuorisotyöntekijöille laulamassa ja puhumassa muusikko Jukka Leppilampi. Puheessaan hän totesi, kuinka mahtavaa on, että 90 % kaikista suomalaisista menee heidän lävitseen. Hän haastoi jokaista työntekijää sitoutumaan uskontunnustuksen pyhään yhteiseen seurakuntaan ja pyhäin yhteyteen. Parhaiten se toteutuu jumalanpalveluksessa. Jos me sitoudumme Sanan ja Sakramenttien äärelle, yhteisönä, yhteydessä, niin voiko se olla vaikuttamatta seurakuntaan? Eikä se voi olla myöskään vaikuttamatta työntekijöiden hengelliseen elämään, ja sitä kautta kaikkeen muuhunkin. Vähän kuin kuntosallilla käynti, jumalanpalveluksenkaan vaikutuksia ei näe heti. Mutta hengellinen haba kasvaa (toivottavasti ei ego kuitenkaan) sitä mukaa, kun yhteiseen jumalanpalvelukseen sitoutuu.
Itse olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan sitoutumaan messuun. Ehtoollinen on tullut yhä tärkeämmäksi, samoin se yhteys, joka messussa on. On myös hienoa nähdä seurakunnan papit perheineen joka sunnuntai vapaaehtoisesti mukana messussa muidenkin tuttujen työntekijöiden kanssa. Messua on pyritty uudistamaan yhteisölliseksi. Seurakuntalaisia paitsi käy messussa, myös osallistuu messun toteutukseen eri tavoin. Työntekijä ei pääse irti roolistaan vapaa-aikana. Pappi on pappi, riisuu hän papinpaidan päältään tai ei. Samoin jokainen kirkon työntekijä on kirkon työntekijä. Vaikka hitsaaja ei hitsaile vapaa-aikanaan, kirkon työntekijän kannattaa harjoittaa hengellisyyttänsä myös vapaa-aikanaan. Usko ei saisi olla vain yksi osa-alue elämässä, vaan sen, ja kasteen ja uskon myötä saadun uuden identiteetin Kuningas Jeesuksessa, tulisi läpäistä kaikki elämän osa-alueet.
Kotimaan tekstissä piispa Jolkkonen sanookin, että nuorten teologien parissa kahtiajako hengellisesti ja yhteiskunnallisesti suuntautuviin on yhä selvempi. Olisi kuitenkin tärkeää yhdistää nämä kaksi asiaa: hengellinen elämä ja sosiaalieettinen vastuu. “Jos tätä ei ymmärretä, koko evankeliumi kaventuu puolikkaaksi. Jos teologian opiskelijaa eivät kiinnosta rukous ja jumalanpalveluselämä, hän ei ole kypsä papiksi. Jos toinen teologi väittää diakoniaa toisarvoiseksi julistamiseen verrattuna, hän ei ole ymmärtänyt evankeliumia oikein,” Jolkkonen toteaa. Hengellinen elämä, yksityinen ja yhteinen usko, läpäisee kaikki elämän osa-alueet. Se ei ole irrallinen osa-alue, eikä se saa sellaiseksi tulla – ainakaan jos me uskomme tosiaankin, että Jeesus on A ja O.
Liikuin samassa aihepiirissä lähes vuosi sitten kirjoituksessani Papisto muutoksessa ja kirkkoa muuttamassa. Siinä kannoin huolta tulevien teologien kutsumuksen ja hengellisen identiteetin ohuudesta. Dosentti Kati Niemelän samannimisen luennon materiaalista näimme muun muassa kuinka yhä harvempi pappi pitää Raamatun lukemista, lähetystyötä ja evankeliointia tärkeinä asioina. Teksti on yhä ajankohtainen.
Haastankin jokaista kirkon nykyistä ja tulevaa työntekijää, kuten myös seurakuntalaista, täyttämään kirkot. Siitä Idän ihmeetkin laulavat:
Idän Ihmeet – Täyttäkää kirkot (musiikkivideo, YouTube)
Aamunvaloa, luottamusta, janoa 