Joulumaa

Toissa jouluna pohdiskelin joulupukin ja Jumalan eroa harvinaisen ärsyttävässä joululaulussa Joulupukki matkaan jo käy, jonka uhriksi jouduin joulutonttuna Postin (eiku Itellan, eiku Posti Group Oyj:n) palveluksessa. Tällä kertaa käydään kiinni toiseen ikivihreään.

Kyseessä on se perinteinen, legendaarisen Katri Helenan jo vuonna 1978 laulama Joulumaa. Ohessa löytyy sanat tähän ikivihreään jouluviisuun:

Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.

Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta…

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha –
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta…

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta…

Joulumaa on sanoiltaan hyvin mielenkiintoinen kappale. Ensiksi ihmisellä on hinku joulumaahan: moni matkamies kysyy tietä sinne. Toiseksi kyseinen joulumaa on jotain muutakin kuin tunturi ja lunta, tai pelkkää toiveunta. Sitä kuvataan ihmismielen rauhan valtakunnaksi. Se löytyy jokaisen sydämestä eikä matka kestäkään pitkään. Kunhan vain löydetään itsestä joulun hieno rauha.

Mutta käsi ylös: ken on rauhan sieltä sydämestään löytänyt? En ainakaan minä. Jonkin aikaa kun penkoo niin ehkä löytää itsestään jonkinlaista rauhan tunnetta. Sellaista epämääräistä oloa, että ehkä voi hetkeksi hellittää puristuksesta. Mutta kun pidemmälle tonkii ja tonkii, niin ontoksi se olo jää. Omasta sydämestään on vaikea löytää mitään pysyvää. Ehkä sieltä löytyy jokin sisäinen hetkellinen tyyneys, joka tulee hetkiseksi ja lähtee sen sileän tien. Tunteet tulevat ja menevät. Eikä se sydän aina niin hyvältä muutenkaan näytä. Sieltä löytyy myös ärtymystä, pahoja asioita, petollisuutta. Joku viisas mies kaksi tuhatta vuotta sitten sanoikin, että sydämestä lähtevät kaikki pahat ajatukset ja niiden mukana kaikki muukin, mikä ei päivänvaloa näe – mutta jonka Iltalehden toimittaja näkee ja saa siitä mehevät otsikot. Ne otsikot kirkuvat meidän sydämiemme hedelmää. Rauhan valtakuntako?

Ei hyvältä näytä. Mutta ehkä joululla on jotain muutakin annettavaa kuin kehotusta etsiä itsestä rauhaa ja autuutta. Entä jos joulu voisi tänä vuonna merkitä sitä, että siihen oikeaan joulumaahan, joka ei ole toiveunta eikä vain ihmismielen rauhan valtakunta, on pääsy pedattu? Siitä on luvattu, että kun sitä etsitään, niin se myös löydetään. Että kun kolkutetaan, niin avataan. Että kun anotaan, niin annetaan. On sanottu, että joulumaan omistaja tahtoo kaikkien sinne pääsevän. Se jopa tuodaan sinun luoksesi.

Siellä joulumaassa ei kiristellä hampaita eikä itketä. Itse omistaja kuivaa kyyneleet. Ei ole itkua, ei parkua eikä mitään pahaa, sillä kaikki entinen on mennyt. Joulumaassa kaikki on hyvin. Itse Rakkaus on läsnä.

Se joulumaa takaa rauhan, sellaisen rauhan jota ei tarvitsekaan etsiä itsestä, vaan joka tulee ulkopuolelta ja joka ylittää kaiken ymmärryksen. Sellainen rauha, joka on rauhaa vaikka ei siltä aina tuntuisi. Kun sydän lyö ja väpättää, niin se rauha pysyy ja on vankkumaton. Kun arjen kiireet puristavat ja lahjoja ei ole vieläkään ostettu, niin se rauha pysyy – jopa silloin, kun sitä ei välttämättä tunne. Vaikka vuoret järkkyisivät, ja kukkulat horjuisivat, hänen rakkautensa sinuun ei järky, eikä hänen rauhanliittonsa horju, sanotaan.

Ei tarvitse suorittaa, ei tarvitse etsiä ja kaivata. Kaikki on valmiina.

Kyllä, jos et tässä vaiheessa jo huomannut, niin joulumaa on taivasten valtakunta. Joulumaa on Jumalan valtakunta. Onhan sen valtias itse Rauhanruhtinas, ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala. Jeesus Kristus. Suomeksi: Kuningas Jeesus.

Ehkä nyt nousee kysymys jonkun huulille ja näppäimistö alkaa sauhuta: Mitäh? Se jos mikä vasta onkin toiveunta!

Voin vastata: se ei ole toiveunta. Se on täyttä todellisuutta. Kysy keneltä kristityltä tahansa. Sen merkkikin on täyttä konkretiaa. Joulukin kertoo (tai sen ainakin pitäisi kertoa) siitä. Inkarnaatio. Jumala tulee ihmiseksi. Jeesus-lapsi syntyy neitsyt Mariasta ihmeellisellä tavalla Betlehemin syöttökaukaloon. Siitä se matka sitten lähti.

Kolmekymmentä vuotta. Ihmetystä. Viimeiset kolme vuotta tiukkaa lakia, mutta myös evankeliumia. Ei, rauhaa ei löydetty silloin, eikä sitä löydetä nykyäänkään omasta itsestä. Mutta: ”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma.” (Mark. 1:15), ”Katsokaa: Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)

Suurin merkki, suoranainen rakkauden merkki, on risti. Se takaa meille rauhan itsemme ja Jumalan kanssa. Mutta Jeesukselle se tarjosi vain levottomuutta. ”Jumalani, Jumalani! Miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46) Jeesus kärsi helvetin meidän syntiemme puolesta, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa, jotta meidän ei tarvitsisi kärsiä ja olla erossa joulumaasta, rauhan tyyssijasta, Jumalan valtakunnasta, taivaasta.

Ja sitten: tyhjä hauta, pääsiäisen ihme. Ajattele! Hän nousi ylös kuolleista. Pelkureista tulikin rohkimuksia. He asettivat koko elämänsä alttiiksi joulumaan sanoman puolesta: sen aidon joulumaan, joka tuleekin ihmisen ulkopuolelta, lahjana, yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden, kuten eräs keskiaikainen saksalainen joulumaan asukas totesi huomatessaan, että hänkin saa olla rauhassa eikä hänenkään tarvitse sitä joulumaata ja rauhaa omasta sydämestään etsiä. Sillä kaikki synnit on annettu anteeksi, kaikki velat on pyyhitty pois. Yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Niin. Tämä kaikki on historiallista todellisuutta, niin ainakin väitetään ja väitämme mekin rinta rottingilla. Ei epämääräistä tunnetta siellä tai täällä, vaan oikeita historian tapahtumia. Toki niiden historiallisuutta vastaan hyökätään joka joulu ja pääsiäinen. Mutta edelleen Raamattu ja sen kertomukset – jotka kertovat elävästä historiasta ja oikeista historian tapahtumista – kestävät kriittisenkin tarkastelun. Se ei ole pelkkää toiveunta.

Yhä tänäänkin löytyy marttyyreita, jotka panevat alttiiksi elämänsä, jotta evankeliumi aidosta joulumaasta voisi saavuttaa kaikki maailman ääret. Valtuuttihan itse Rauhanruhtinas joulumaan kansalaisia antamaan jokaiselle joulumaan kansalaisuuden ja passin kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä noudattamaan kaikkea, mitä hän käski apostoleita, ensimmäisiä joulun lähettiläitä, noudattamaan.

Joulun sanoma tulee konkreettiseksi nyt jouluna. Entä jos menisitkin jouluyönä tai joulupäivän aamuna kirkkoon, messuun, itse Rauhanruhtinaan luokse. Siellä hän on konkreettisesti läsnä. Sen hän on luvannut. Siellä julistetaan sanomaa joulumaasta. Itse Rauhanruhtinas puhuu. Ja siellä päästään osalliseksi rauhasta, joka ylittää kaiken ymmärryksen, Jumalan rauhasta. Hän antaa itse itsensä meille ehtoollisen leivässä ja viinissä, Kristuksen ruumiissa ja veressä. Se on rauhan eliksiiriä – konkreettista esimakua joulumaasta. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä.

Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta! Nähdään kirkossa!

Mainokset

Joulupukki matkaan jo käy

Viime viikolla olen kuunnellut paljon joululauluja, kun olen toiminut joulutonttuapurina Postilla joulukortteja lajittelemassa. Joulun fiilis kohoaa arvaamattomiin sfääreihin tuhansia kortteja lajitellessa ja ihanaa joulumusiikkia kuunnellessa. Tonttulakki puuttuu, tosin muutamilla postilaisilla niitäkin löytyy.

Korvaani on jämähtänyt varsinaiseksi madoksi yksi versio laulusta Joulupukki matkaan jo käy. Erityisesti tämä laulu on kolahtanut sanoituksiltaan, sillä ne kertovat Joulupukista ja joulun vietosta varsin paljon.

Joulupukilla ja Jumalalla on paljon yhteistä, enkä nyt suinkaan tarkoita sitä olkinukke-erhettä, että joulupukkiin uskomisella ja Jumalaan uskomisella on yhtä vahvat rationaaliset perustelut. Sen sijaan ajattelen, että joulupukki on saanut ihmisten mielessä monia sellaisia piirteitä, jotka ovat jumalallisia: kaikkitietävyys, oikeudenmukaisuus ynnä muuta sellaista. Joulupukki tarkkailee kuinka hyvin lapset käyttäytyvät, kirjoittaa muistiin kirjaansa tapahtumat ja jakaa risut tai ruusut (lahjat) niiden perusteella. Tämä näkyy varsin selvästi varsinkin kyseisessä viisussa:

Ei itkeä saa, ei meluta saa,
joku voi tulla ikkunan taa.
Joulupukki matkaan jo käy.
Nyt nimien kirjaan merkitään taas:
tuhma vai kiltti, ajatelkaas!
Joulupukki matkaan jo käy.

Taas pienet tontut liikkuu
ja muistiin merkitsee,
niin joulupukki tietää saa,
kuka lahjat ansaitsee.
Siis: Ei itkeä saa, ei meluta saa,
sopu on paljon mukavampaa.
Joulupukki matkaan jo käy. (2x)

Ken lelut nuo saa, ken pelit nuo saa?
Monta on pientä odottajaa.
Joulupukki matkaan jo käy.
Hän nuketkin hienot tytöille tuo,
pojille autot upeat nuo.
Joulupukki matkaan jo käy.

Ja kohta luona kuusten
taas juhlaa viettää voi,
taas lahjakääröt aukaistaan
ja joululaulut soi.
Siis: Ei itkeä saa, ei meluta saa,
tonttu voi tulla ikkunan taa.
Joulupukki matkaan jo käy.

Joulupukki matkaan jo käy. (5x)

Samalla tavoin Jumalakin on kaikkitietävä ja näkee meidät. Samalla tavoin Raamatussa puhutaan siitä, että Jumala kirjoittaa Elämän kirjaan nimiä ja vaatii meiltä pyhyyttä ja täydellisyyttä (Miik. 6:8). Ja kerran meidät tullaan tuomitsemaan tekojemme mukaan (Jeesuksen vertaus viimeisestä tuomiosta: Matt. 25:31–46). Risuna on ikuinen erotus Jumalasta ja sen myötä kaikesta elämästä, hyvyydestä, pyhyydestä, ilosta ja onnesta helvetissä. Lahjana tarjotaan ikuinen osallisuus autuudesta, ilosta, onnesta, rauhasta, pyhyydestä Jumalan valtakunnassa, jossa Jumala on täysin meidän keskellämme. Sitä tilaa kuvataan hääateriaksi, häiksi, maailman suurimmiksi bileiksi (Ilm. 21–22). Se on taivas.

Joulupukki antaa lahjoja tekojen mukaan. Ehkä siksi hän ei ikinä annakaan meille lahjoja, vaan ne lahjat tulevat vanhemmilta ja sukulaisilta. Jumala toimii myös tekojen mukaan. Emme ole pystyneet noudattamaan hänen tahtoaan. Emme ole olleet hyviä. Pohdi hetken aikaa omaa elämääsi, vaikka tämän päivän elämääsi, ajatuksiasi ja toimintaasi, yllä olevan Jeesuksen vertauksen valossa (Matt. 25:31–46), ja mieti kuinka hyvin olet toiminut. Riittääkö se lahjojen saamiseen Jumalan kädestä?

Tilanne näyttää toivottomalta, ainakin meikäläisen osalta. Mutta nyt täytyykin ottaa huomioon joulupukin ja Jumalan suurin ero. Se ero tulee näkyviin joulun aidossa päähenkilössä – Jeesuksessa.

Nimittäin Jumala tuli ihmiseksi, kun Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä neitsyt Marian kohdussa ja syntyi seimen äärelle Betlehemin (hepr. leivän talo) talliin. Jo alussa Jeesus-lapsi oli niin ihmeellinen, puhdas ja synnitön, että kahden vuoden sisällä hänen syntymästään itämaan tietäjät toivat hänelle lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhamia. Jeesuksen elämästä lukiessa päätyy siihen johtopäätökseen, että hän eli synnittömän elämän. Hän toteutti Jumalan tahdon. Hän ei palvonut muita jumalia – ei myöskään meille tuttuja mammonaa, valtaa tai omaa mukavuudenhaluaan. Hän ansaitsi Jumalan lahjan: taivaan.

Mutta sen sijaan Jeesus otti kontolleen helvetin, ne Jumalan tarjoamat oikeudenmukaiset risut, jotka kuuluisivat meille. Hän vaihtoi kullan, mirhamin ja suitsukkeet orjantappurakruunuun ja nauloihin ristillä. Hän kärsi tuskallisen ja maailman häpeällisimmän kuoleman. Hän huusi, mitä yhdenkään ihmisen ei tarvitsisi huutaa: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27:46). Hän koki helvetin.

Sen tähden vaikka me ansaitsisimme Jumalalta (tai joulupukilta) risut, voimme Jeesukseen turvautuen päästä osalliseksi Jumalan antamista lahjoista. Jeesus otti meidän risumme kannettavakseen ja lahjoitti lahjansa meille. Hän kärsi meidän rangaistuksemme, jottei yhdenkään häneen uskovan tarvitsisi sitä kärsiä vaan päästä osalliseksi taivaan suurista megapippaloista. Jumala teki sen, mikä ihmiselle on mahdotonta syntiinlankeemuksensa vuoksi (Matt. 19:16–26). Hän valmisti tien risujen läpi takaisin Jumalan yhteyteen.

Siinä joulu on: Jeesuksessa.

Hyvää ja siunattua joulua Jumalan lahjojen parissa! Sunnuntaisin (esimerkiksi seuraavana sunnuntaina) pääsee jo maistelemaan asiaa maailman vanhimmissa bileissä, messussa ja sen ehtoollispöydässä. Siellä pääsee olemaan Jumalan palveltavana Sanan ja sakramenttien kautta.

Jeesusko antaisi elämän?

Jeesus antaa elämän. Tämä on todella kliseinen, vanhanaikainen käsitys Jeesuksesta. Kaikki kliseinen ja vanhanaikainen taas on roskaa, eikö totta? Meidän elämämme on ihan tarpeeksi hyvä ilman Jeesustakin.

Mutta entä jos asia onkin toisin? Entä jos meidän elämämme ei olekaan, sanotaanko, riittävää? Voimme etsiä siihen sisältöä kuka ihmissuhteista, kuka rahasta ja menestyksestä, kuka downshiftaamisesta… Mutta jääkö jotain puuttumaan? Kuten Blaise Pascal sanoi, se Jumalan muotoinen aukko täyttyisikin vain Jumalalla, jonka me opimme tuntemaan Kuningas Jeesuksen kautta. Jos Pascal olisi oikeassa, tämä 2000 vuotta vanha sanoma Jeesuksesta tosi elämän, yltäkylläisen elämän antajana (Joh. 14:6, 10:10) tulisikin todella ajankohtaiseksi jokaisen nyky-yhteiskunnan kaduntallaajan elämässä – kaikesta kliseisyydestään ja vanhanaikaisuudestaan huolimatta.

Kuningas Jeesuksessa on kristityn identiteetti. Se ei lepää meidän omassa elämässämme, siinä mitä me ajattelemme tai mitä me teemme; se riippuu yksin Jeesuksessa ja Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta täyttyneessä pelastuksessa. Jeesus elämän antajana ei tarkoita sitä, että me menestyisimme elämässä ihmisen mittapuilla paremmin. Se ei tarkoita sitä, että kaikki huolet ja murheet yhtäkkiä kaikkoaisivat, että kärsimys poistuisi. Jeesus haastaa meidät miettimään ajatuksiamme ja tekojamme, muuttamaan niitä ja huomaamaan oma vajavaisuutemme ja tarpeemme päästä takaisin maailmankaikkeuden Herran, kosmoksen Luojan ja meidän jokaisen henkilökohtaisen Isän, Vapahtajan yhteyteen ja hoitavaan rakkauteen. Ja Jeesuksen kautta me pääsemme siihen yhteyteen, joka aloittaa meissä muutosprosessin, joka tulee täydelliseksi vasta taivaassa.

Sitä on yltäkylläinen elämä. Se ei ole helppoa. Se ei ole kärsimyksestä vapaata. Se ei tuo meille mainetta ja kunniaa. Mutta se on täyttä elämää. Ja sitä Jeesus antaa; oletko ottanut sen jo vastaan?
——–
Teksti on alunperin ilmestynyt Lempäälän-Vesilahden Sanomissa hartaustekstinä 06.10.2011.

Savenvalajan käsissä

Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme; me olemme savi, ja sinä olet meidän valajamme, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa. (Jesaja 64:8)

Raamatussa puhutaan usein savesta ja saviastioista. Herra käski Jeremiaa menemään savenvalajan huoneeseen (Jer. 18). Mutta mitä meidän savisuutemme oikeastaan tarkoittaakaan?

Paikka, josta savenvalaja löytää savensa on tarkoin varjeltu ammattisalaisuus. Kyseinen savi näyttää aluksi arvottomalta soralta, mutta mestari osaa nähdä siinä tulevan kauniin saviastian. Ennen kuin savea voidaan työstää löydös täytyy kuitenkin pestä, jonka jälkeen se on valmis vaivattavaksi. Savi ei kestä myöskään pakkoa, vaan se tulee taivutella muotoonsa. Vaivausvaiheessa mestari ”nyrkkeilee” ja ”tallaa” savimassaa pehmeäksi, ja samalla kierros kierrokselta hellät kädet löytävät savesta kivenhippusia ja muuta likaa, joka kuumennusvaiheessa hajottaisi koko astian. Mestarimme vaivattavana myös Valaja löytää meidän elämästämme nämä pienet kivihippuset, jotka muuten jäisivät salaisuuksiin ja myöhemmin rikkoisivat meidät. Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua. (Jer. 20:7)


Savi on suurimman ajan työstövaiheestaan sivussa kypsymässä. Se ei tarkoita, että savi olisi hyljättynä; se on koko ajan hellän savenvalajan rakastavien silmien alla tarkattavana kunnes se saa jälleen päästä savenvalajan käsittelyyn.


Saviastia esilämmitetään ja myöhemmin kuumennetaan savenvalajan katsovan silmän alla. Poltto voi kestää 8 tai jopa 18 tuntia. Samoin kristityn elämässä tulee polttovaiheita, jolloin Valajan ahjossa meidät puhdistetaan ja valmistetaan. Kuitenkin Valaja tietää jokaisen astian kyvyn kestää kuumaa. Kaikki, mikä tulta kestää, käyttäkää tulessa, niin se puhdistuu; puhdistettakoon se kuitenkin vielä puhdistusvedellä. Mutta mikä ei tulta kestä, käyttäkää se vedessä. (4. Moos 31:23)


Tiesitkö muuten, että kaikkein jaloimpaan käyttöön valmistetut savi- ja posliiniastiat tehdään jo kerran rikotun saven palasista? Rikottu saviastia on arvokas ja saa aina uuden käyttötarkoituksen. Olkaamme savea rakastavan Valajamme käsittelyssä!



Oheinen teksti julkaistiin alunperin hopenews.net-sivustolla pääkirjoitushartautena elo-syyskuussa 2010. Olen korjannut hieman kieliasua ja lisännyt Raamatun kohtia kirjoitettuna mukaan. Jokainen Raamatun kohta on lainattu vanhasta käännöksestä (33/38). Lähteenä olen käyttänyt hartauskirjoituksessani pitkälti rovasti Risto Santalan hartauskirjaa ”Savesta astiaksi”, jonka toivoisin löytyvän joka iikan kirjahyllystä. Mikäli sellaiseen satsaukseen ei ole varaa, kirjan voi lukea kokonaisuudessaan myös netistä portugaliksi, eestiksi, ruotsiksi ja suomeksi.