Ruotsinvihaajasta opiskelijaksi Åbo Akademiin, osa 2. Suomenkielisenä Åbo Akademissa.

Viime kuukauden puolella kirjoitin siitä, miten voi hankkia ruotsin kielen taidot melko surkeista lähtökohdista käsin. Motivaatio ja kärsivällisyys sekä monipuolinen ruotsin kielen käyttö ja sille altistuminen olivat avainsanoja.

Millaista sitten on olla suomenkielisenä opiskelijana Åbo Akademissa? Onko siinä etuja tai haittoja?

Ensinnäkin teologia, etenkin Vanhan testamentin eksegetiikka, on täällä huippukovassa tikissä. Siinä oli se suurin syy, tutkimusote, jonka takia halusin juuri Åbo Akademiin opiskelemaan. Tärkeintä on löytää se opiskeluala, joka kiinnostaa ja motivoi. Muista aloista en osaa sanoa, mutta teologiaa voin lämpimästi suositella! Meillä on täällä pieni, mutta pippurinen teologinen yhteisö, ja henkilökunta tulee samalla myös varsin läheiseksi. Samanlaista massaan hukkumista ei tapahdu kuin Helsingissä.

Suomenkielisenä pärjää Åbo Akademissa vallan mainiosti. Ensimmäiset kuukaudet ovat kuitenkin ne kaikkein vaativimmat. Itselläni hyppy oli melkoinen. En tuntenut ennestään kuin yhden opiskelijan, johon olin tutustunut lyhyesti kahden viikon ajan varusmiespappikoulutuksessa armeijassa. En tiennyt, kuinka paljon muita suomenkielisiä Åbo Akademissa opiskelee. Lisäksi tulen alueelta, jossa ei ruotsia puhuta. Nopeasti kuitenkin tuli tutuksi sekä suomenruotsalaisten että ihan suomenkielisten kanssa. Ja on täällä ruotsalaisiakin opiskelijoita.

Alku tosiaan on vaikeaa. En ole itse ikinä ollut vaihdossa, mutta uskoisin että seuraaviin tuntemuksiin muutettavat muuttaen osaavat vaihtarit samaistua. Aikaisemmin ei ole ruotsia juuri käyttänyt, ja sitten sitä kuuleekin yhtäkkiä 6–8 tuntia päivässä ja kääntää aluksi mielessään suomeksi. Joutuu puhumaan ruotsia saman ajan verran ja miettimään ja etsimään sanoja jatkuvasti. Sitä lukee ruotsinkielistä kirjallisuutta ja asioi ruotsin kielellä, mitä ei välttämättä ole ikinä ennen tullut tehtyä. Varsinkin aluksi suurin osa vitseistä menee ohi ja sellainen hieman väkinäinen hymy valtaa kasvot aina kun muut nauravat. Kun yrittää osallistua keskusteluun, keskustelun tempo yllättäen häviää ja kaikki odottavat mitä suomenkielinen yrittää sönköttää ja yrittävät sitten pinnistäen ymmärtää. Jatkuvasti tulee etsittyä sanoja ja asia saadaan jotakuinkin ilmaistua. Sitten keskustelu jatkuu jälleen samalla nopealla temmolla ja perässä vaan pitää yrittää pysyä.

Sitä tulee mietittyä, että mitä ihmettä edes tekee täällä. Oliko tämä nyt sitten yhtään fiksua? Jättää vanha varma opiskelupaikka? Onko sitä tullut seinähulluksi? Tullaan kotiin ja huomataan, että ruotsin puhuminen jatkuu vaimollekin, joka vastaa siihen venäjäksi. Ongelmiahan siinä tulee avioliittoonkin, ihan kuin ei muutenkin olisi tarpeeksi vaikeaa kommunikoida ja ymmärtää toista!

Kotona ollaan väsyneitä. Tuntuu, että aivot ovat joka päivä ylikierroksilla, ja niinhän ne ovatkin! Ne joutuvat tekemään kaksinkertaista työtä aiempaan verrattuna. Jatkuvasti joutuu pinnistämään ymmärrystä ja jatkuvasti aivot ovat paitsi keräämässä informaatiota ja oppimassa opiskeltavasta aineesta, myös siitä kielestä, jolla opiskelee. Asiaa ei tokikaan helpota se, jos esimerkiksi teologian opiskelijana opiskelee samalla jotain antiikin kieltä vieraalla kielellä. Itse jouduin syksyllä ponnistelemaan 5–6 kielen kanssa heprean tekstikurssilla. Hepreankielinen teksti, (vanhan ajan) ruotsinkielinen kielioppikirja, englanninkielinen sanakirja, tanskankielinen kielellinen kommentaari sekä suomenkielinen ajatustyö – suomeksi kun olin aiemmin hepreat opiskellutkin. Aloitin vielä saksankin opinnot ruotsiksi, kun olin tarpeeksi monta kertaa kuullut eksegetiikan alan henkilökunnalta kysymyksen ”kan du tyska?”. Ja Jesajaa kääntäessä käytin vielä apuna saksalaistakin kielellistä kommentaaria, jossa vaikeita sanoja oli määritelty. Oli pää iltaisin hieman pyörällä.

Pikkuhiljaa huomaa, että ruotsin kielen taito kuitenkin tarttuu. Sanat alkavat jo lyhentyä suussa. Någon/t muuttuu nåniksi. Sade saattaa äkkiä olla vain sa. De ei äännykään välttämättä enää di (kuten itse tosin edelleen äännän) vaan dom, samoin äännetään myös objektiivimuoto dem. Människor muuttuu mänskoriksi, sedan seniksi. Silloin tällöin alkaa jo ymmärtää vitsejä ja nauraa oikeasti mukana väkinäisen hymyn sijaan. Aina silloin tällöin onnistuu jopa itse heittämään muutaman vitsin, niin että muutkin voivat jo nauraa niille. Huomaa, että ruotsin kielen kirjoitus tulee jatkuvasti helpommaksi ja helpommaksi. Välillä ei enää edes tajua kääntää mielessään asioita suomeksi, vaan mieli ymmärtää ne ihan ruotsiksi. Suomenruotsalaiset uudet tuttavat ja ystävät arvostavat, että suomenkielinen uskaltaa heittäytyä opiskelijaelämään vieraalla kielellä.

Tällaisia taisivat olla ensimmäiset kuukaudet omalla tielläni. Kielikokeen suorittaneena tunnuin kyllä olevani paremmalla pohjalla kuin suoraan lukiosta tulleet muut suomenkieliset. Se kertoo jotain myös siitä, kuinka hankala kielikoe on. Jos sen läpäisee, pärjää kyllä.

Suomenkielisiä löytyy erityisesti teologisesta yllättävän paljon, ja ymmärrystä kielihankaluuksiin tulee myös ruotsinkielisiltä. He kyllä auttavat. Siitä saattaa kyllä tulla ongelma, että luentojen ulkopuolella tulee helposti puhuttua suomea ruotsin sijaan. Se on toki helpottavaa, mutta ruotsin kieltä kannattaa yrittää käyttää niin paljon kuin mahdollista. Oikeinkirjoitus on toki hankalaa, mutta erityisesti puhuessa ymmärtää, että kaiken ei tartte mennä syntaksissa (lauseopissa) kuin Strömsössä. Pääasia, että tulee ymmärretyksi. Yhtenä vaarana on kyllä saada uusilta ystäviltä vahingollisia vaikutuksia omaan oikeinkirjoitukseen. Ruotsin kielen opettaja varoittikin: älkää kirjoittako kuten teidän ruotsinkieliset opiskelutoverinne. Språkriktighet. Språkriktighet. Vähän sama, kuin että suomalaisillakin murre vaikuttaa salakavalasti kirjakieleen.

Saksan opiskelussa vieraalla kielellä on omat etunsa ja haittansa. Etenkin sanojen opettelemisessa tulee tuplatyötä, koska ainakin itselläni juuri se perussanavarasto, jota saksassa sitten opiskeltiin, oli yhä heikko. Teller on tallrik, enkä ollut ikinä sitä sanaa ruotsiksikaan kuullut, tai ainakaan muistanut kuulleeni. No lautanenhan se!

Joku ehkä voi sitten kysyä, että onko siitä ruotsin kielestä muuten mitään hyötyä? Voin vastata, että on.

Ensinnäkin Åbo Akademissa olen oppinut ymmärtämään monen kielen osaamisen hyödyn. Kaikki aiemmin opittu auttaa uuden opiskelussa. Saksan opiskelussa ruotsista on ollut ylen määrin hyötyä (ei tietenkään vähiten siinä, että opiskelen ruotsiksi). Saksaa opiskellessa ymmärrän taas yhä paremmin sen, miksi koineekreikan opettaja Helsingissä jatkuvasti mainitsi, että ne, jotka saksaa taitavat, ymmärtävät tämän ja tämän jutun kreikassa. Noin 2000 vuotta vanha koineekreikka on nyt sitten päinvastaisesti auttanut minua tässä modernin saksan kielen opiskelussa (mitä se ikinä sitten kertookaan saksan kielestä…).

Toiseksi olen kielen avulla päässyt tutustumaan yhteen suomalaisen vähemmistön kulttuuriin, joka onkin näyttäytynyt mielenkiintoisena! Tiesitkö esimerkiksi, että Suomessa puhutaan vanhinta ruotsin kielen muotoa? Tai että suomenruotsalaisillakin on monia eri murteita? Tätä jälkimmäistä itse asiassa pohdin ihan oikeasti ennen kuin saavuin Turkuun. Aika tyhmää, eikö?

Kieli avaa oven kulttuuriin. Kieli on olennainen asia, jonka avulla me ajattelemme ja kommunikoimme. Kielellä luomme merkityksiä ja muovaamme maailmankuvaamme, ja kieli muovaa meitä. Kieli on avain toisen ihmisen ymmärtämiseen. Kuinka vaikeaa onkin ymmärtää toista oman kieliryhmän ihmistä, saati sitten jos ei ole mitään ymmärrystä toisen kielestäkään. Kieli on avain kulttuuriin.

Kolmanneksi olen saanut itselleni kolmannen työkielen. Ruotsin kielen avulla pystyn ymmärtämään kohtalaisesti (ainakin luettuna) norjaa ja tanskaa, vaikka en ole opiskellut niitä tippaakaan. Tanskalaisen kielellisen kommentaarin käyttäminen kertoo siitä jotain. Pystyn siis lukemaan ruotsin kielen kautta myös kahden muun kielisiä kirjoja. Pystyn keskustelemaan ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten kanssa heidän omalla äidinkielellään. Luulisin pystyväni kommunikoimaan kohtalaisen hyvin myös norjalaisten (ja ehkä tanskalaistenkin) kanssa kielellä, jota he ymmärtävät kohtalaisesti luonnostaan ja ehkä ovat opiskelleetkin. Toki englanti pysyy lingua francana, mutta kyllä ruotsin kielen taito helpottaa ja auttaa.

No mutta entäs sitten haitat? Onko niitä? Muutaman haitan voi huomata. Kun ensin on käyttänyt ruotsia huomattavasti enemmän kuin englantia, huomaa yhtäkkiä, että englannin kielen tuottaminen onkin aiempaa vaikeampaa. Ensiksi mieleen tulevatkin ruotsinkieliset sanat englannin sijaan. Introduction muuttu inledningeniksi, ja virheen huomaa vasta, kun on sanan jo sanonut. Ääntämyskin on voinut suomenruotsin kautta heikentyä. Yksi hyvä huomio oli, kun kävelin tuossa pari päivää sitten Tampereen rautatieaseman läpi, että äänsin mielessäni sanan Foodstation stationin ruotsin kielen mukaisesti enkä englantilaisittain.

Toiseksi suomen kielen taitokin saattaa ainakin aluksi heiketä. Lukijoita säästää paljon se, että vaimoni Sonja oikolukee ainakin kerran kaikki julkaistavat tekstit. Sanajärjestys on muuttunut ja ruotsista tulee yhtäkkiä salakavalasti ilmaisuja suomeenkin. Anglismien sijaan siis svedismejä. Myös arkielämässä saattavat ruotsin sanat tulla mieleen ensin. On outoa elää yksikielisenä kaksikielisesti. Päivät ovat jakautuneet niin, että ensimmäiset 6–8 tuntia puhutaan pääsääntöisesti ruotsia ja sitten loppupäivä suomea.

Lopulta hyödyt ovat kuitenkin haittoja suuremmat. On aika jännää, kun kieltä voikin yhtäkkiä vaihtaa lennosta. Vaikkapa kolmen eri kielen välillä. Ensiksi puhuu kaverin kanssa suomea. Keskusteluun tulee mukaan ruotsinkielinen toveri, ja keskustelu muuttuu ruotsinkieliseksi. Sitten saapuukin vieraileva luennoitsija Hollannista ja keskustelu kääntyy englanniksi. Luennon jälkeen palataan taas ruotsiin ja suomeen.

Jos siis et lue ruotsia, kehitä kielipäätäsi jotenkin muuten. Kielten opiskelu ei ole koskaan turhaa. Itse luulin sen sitä olevan ja että englannilla pärjää. Mutta kun kandia tehdessä tulee vastaan saksankielisiä lähdeteoksia (ja yksi ranskankielinen artikkeli, mutta siihen kieleen en kyllä koske pitkällä tikullakaan), niin kielitaidottomuus yllättäen rajoittaakin kauhean paljon. Englanti on hyvä alku, mutta ruotsi, saksa ja venäjäkin ovat hyödyllisiä. Espanjalla pärjää kauhean monessa maassa, jopa Yhdysvalloissa sen osaaminen olisi todella tärkeää. Teologiassa, etenkin eksegetiikassa ainakin saksa on hyödyllinen kieli, ruotsikin (kyllä Ruotsistakin voi tulla jotain hyvää).

Ja teologit, lukekaa hepreaa ja kreikkaa, jos oikeasti tahdotte ymmärtää Raamattua syvällisemmin. Kieli on avain kulttuuriin. Älkää jääkö käännösten orjiksi, vaan tarkistakaa asia. Esimerkiksi viidettä käskyä pohtiessakin ei enää tarvitse miettiä, että saako sinne armeijaan mennä vai ei, jos on heprean sanat hallussa. Ja eikö se ole jo ammattiylpeyden asia? Missä sitten voitte loistaa seurakunnan edessä, kun seurakunta kuitenkin osaa Raamattunsa paremmin? Vink vink.

Ekskurssi

Postaussarjan ensimmäinen osa sai aikaan melkoista huomiota, mitä en osannut ollenkaan odottaa. Sitä luettiin viikon sisään yli 800 kertaa ja ensimmäistä kertaa kommenttejakin tuli hieman enemmän kommenttiosioon. Kiitos aktiivisesta keskustelusta!

Sain myös palautetta Twitterin kautta, ja kirjoitusta oli linkitetty muun muassa vapaakielivalinta.fi -sivustolle, joka ajaa ”pakkoruotsin” poistamista. Keskustelupalstalla oltiin hämmentyneitä siitä, kuinka ihminen muuttaa identiteettiään helposti. Nähtävästi tällä tarkoitettiin ”ruotsinvihaajan” muuttumista ”orastavaksi pakkoruotsin kannattajaksi”. Sekä kirjoituksen kommenttiosiossa, että keskustelufoorumilla annettiin ymmärtää, kuinka Åbo Akademissa vähän kuin ”pakotetaan” olemaan tiettyä mieltä ”pakkoruotsista”. (Kirjoitan termin lainausmerkeissä, koska en tykkää termistä. Kielihän on myös valtaa, senhän tiesivät jo Derridat ja muut kielellisen käänteen dinosaurukset. Käytän termiä kuitenkin, koska se on ekonominen ja sen merkitys ymmärretään.) Itsestäni tällainen tuntuu aika ihmeelliseltä ajatukselta, koska olen pitkälti koko elämäni kulkenut vastavirtaan enkä ole paljoa välittänyt oman sosiaalisen kontekstini ”yleisestä mielipiteestä”. Siksi tuntuu oudolta, että argumentit (joita en oikeastaan vielä siinä kirjoituksessa esittänyt) tyrmättiin heti kättelyssä henkilöön kohdistuvalla argumentilla (suomeksi: aivopesu). Näin ainakin sen keskustelun tulkitsin.

Kommenttiosiossa päästiin kuitenkin lopulta poteroista huutamisesta eteenpäin oikeiden asia-argumenttien suuntaan ja paljastuikin, että ”vastapuolella” oli hyviä asia-argumentteja ”pakkoruotsia” vastaan. Lupasin vastata niihin tässä kirjoituksessa. Koska kuitenkin olin kirjoittanut tekstin jo aiemmin ja sitä uudelleen lukiessani huomasin, että nimenomaan ”pakkoruotsiin” liittyvä haaste jää aika lailla rivien väliin, tämä ekskurssi vastatkoon haasteeseen. Miksi juuri ruotsi? Miksi olen orastava ”pakkoruotsin” kannattaja?

Ensiksikin, tahdon tehdä selväksi sen asiallisen argumentin, joka itselläni on ollut ”pakkoruotsia” vastaan. Se kuuluu lyhyesti niin, etten ole nähnyt mitään järkeä lukea ruotsia Anno Domini 2010. Ruotsilla on ollut merkityksensä menneisyydessä Suomessa. Olihan Suomi pitkään virallisesti ruotsinkielinen ja Ruotsin vallan alla. Etsin aikanaan syitä ”pakkoruotsin” opiskelemiseen. Ja koska en itse löytänyt syitä sen opiskeluun, en sitä lukiossa ”pakkoruotsin” aikana opiskellut vaan vasta jälkeenpäin, kun haettu motivaatio löytyi. Toisaalta tämä tarinani puoltaisi sitä puolta, että ”pakkoruotsi” oli itselleni este. Vapaaehtoisena kielenä minun olisi pitänyt löytää motivaatio sen opiskelemiseen tai jättää kieli toisaalta opiskelematta. ”Pakkoruotsin” kautta minulla oli kuitenkin pohja, josta aloittaa omatoiminen opiskelu. Ilman sitä en olisi tässä.

Mutta, kuten kommenttiosiossa nostettiin esille, se että 1 % päätyy ruotsinkieliseen yliopistoon ei ole peruste pakottaa 99 % kansasta opiskelemaan ruotsia. Ei se olekaan hyvä argumentti, korkeintaan ehkä joku pienen pieni osa-argumentti, joka vaatii tuekseen paljon vahvempia argumentteja. En siis perusta omaa orastavaa kannatustani tähän argumenttiin, vaikka oma kokemus toki on henkilökohtaisesti itselleni tärkeä ja relevantti.

Sen sijaan voisin nostaa esiin muutaman vahvemman argumentin (joita toki on taidettu esittää. En tunne tätä keskustelua niin paljon, että olisin paras vastaamaan tähän. Ja tiedoksi: en ole mikään Åbo Akademin ”keskustelunavaaja” tai ”propagandamoottori”. Tekstini loin ihan itse ja omista pyrkimyksistäni, joista suurimpana on ehkä Åbo Akademin teologian, erityisesti eksegetiikan osaston tuominen tunnetuksi suomenkielisille.) Argumenttien nimet ovat itse keksimiäni:

1. historiallinen ja kulttuurinen argumentti

2. kielen hyödyllisyyden argumentti

Historiallinen argumentti perustuu yhteiseen historiaan Ruotsin kanssa. Se nivoutuu samalla myös kulttuuriseen argumenttiin, toisin sanoen niitä on vaikeaa erottaa toisistaan. Suomella on ollut pitkä historia Ruotsin kanssa, joka aiheuttaa myös ihan selkärangassa asti tietynlaisia tuntemuksia. Tämän historiallisen taustan takia nimenomaan Suomessa on olennaista oppia ruotsin kieltä. Samoin perustein toki myös venäjä on tärkeä kieli.

Kulttuurinen argumentti nousee suomenruotsalaisesta maaperästä. Kuten kirjoituksessani kerron, on kieli avain vieraan kulttuurin ymmärtämiseen. Kulttuuri on kielen läpäisemää, ja siksi kieli ja kielet ovat olennainen osa toisen ja toiseuden (jos käytetään postmodernia muotitermiä) ymmärtämiseen. Siksi englannin tunneilla tutustutaan samalla brittiläiseen ja amerikkalaiseen kulttuuriin. Samoin ruotsin tunneilla tutustutaan sekä ruotsalaiseen että suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Tai nyt yliopistossa olen tutustunut saksalaiseen kulttuuriin samaan aikaan kun olen oppinut kieltä. Ne kulkevat käsi kädessä.

Ruotsin opiskeleminen, sekä tietenkin nimenomaan Åbo Akademissa opiskeleminen, on avannut väylän suomenruotsalaisuuden ymmärtämiseen. Yksi hauska piirre siinä on ollut se, että suomenruotsalaisia saatetaan pitää maahanmuuttajina. Hyvä esimerkki oli erään vanhemman suomenkielisen henkilön yhdelle opiskelijalle esitettämä kysymys, että koska opiskelijan perhe on muuttanut Suomeen. Opiskelija vastasi, että sukukirjat ylettyvät 1400-luvulle asti. Oma sukuni on saanut nimensä todennäköisesti (ainakin näin olen ymmärtänyt) tanskalaisista muurareista, jotka tulivat samoihin aikoihin Suomeen Olavinlinnaa muuraamaan. Suomenkielisenä omaa suomalaisuuttani ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Tämä toisaalta kertoo, että suomenruotsalainen kulttuuri on tuntematonta suurelle osalle suomalaisista, tai sitten se näyttäytyy vain stereotypioiden kautta. Ne ovat niitä, jotka purjehtivat, joilla on rapujuhlia, jotka elävät kauan ja ovat elitistejä ja svenska talande bättre folk. Onko sitten ongelmana juuri ”pakkoruotsi”, jonka pitäisi periaatteessa tutustuttaa samalla suomenruotsalaiseenkin kulttuuriin?

Jännä yhtymäkohta löytyy muuten Virosta, jossa on pohdittu vironvenäläisiä erityisesti Ukrainan viime aikojen tapahtumia silmällä pitäen. Siellä aloitetaankin syksyllä paikallinen YLE Fem venäjänkielisille, jotta he osaisivat integroitua paremmin virolaisuuteen. Moni venäläinen ei osaa viroa eikä siten tunne myöskään virolaista kulttuuria. TV-kanava pyrkii paikkaamaan aukkoa. Tässä mielessä olisi suomessakin hyvä miettiä politiikassa, miten erilaisia kielivähemmistöjä lähestytään. Suomenruotsalaisten määrä vähenee jatkuvasti. Esimerkiksi venäjänkielisten määrä taas on kasvanut paljon. Samaa kysymystä voisi heittää myös kirkon suuntaan. Miten evankelis-luterilainen kirkko pystyy kohtaamaan maahanmuuttajia, jotka eivät suomea osaa? Suurin osa maahanmuuttajistahan on nimenomaan kristittyjä!

Kielen hyödyllisyyden argumentti taas perustuu ruotsin kielen nimenomaiseen hyötyyn. Ensiksikin ruotsion varsin helppo kieli, joka auttaa muiden kielten opiskelussa. Toisaalta ruotsin kielen opiskelussa auttaa jo englanti. Esimerkiksi itselleni saksan kielen opiskelu on ollut paljon helpompaa, koska saksan kielessä on paljon yhtäläisyyksiä nimenomaan ruotsin kanssa – vähemmän englannin kanssa. Koska tanska ja norja ovat niin lähellä ainakin kirjallisesti ruotsia, on niiden ymmärtäminen ruotsin hallinnan jälkeen kohtalaisen helppoa, ainakin kun tekstejä luetaan. Tanskaahan on puhuttuna toistenkin tanskalaisten mahdotonta ymmärtää, vai miten se norjalainen legendaarinen sketsi menikään? Nämä kielet ovat oikeastaan poliittisista syistä aikanaan erkaantuneet toisistaan. Kokonainen kielialue siis tulee lähemmäksi, kielialue, joka on tärkeä suomalaisille. Venäjän kautta toki slaavilaiset kielet voivat tulla lähemmäksi, mutta niillä ei välttämättä ole samanlaista merkitystä kuin skandinaavisilla kielillä.

Toisekseen kieli on hyödyllinen poliittisesti, kun puhutaan siitä niin kutsutusta ”pohjoismaisesta yhteistyöstä”. Muistelen, että ruotsin opettaja lukiossa tästä jo jotain kertoi, mutta asia on kyllä avautunut enemmän muutamana viime vuotena. Tai sitten se avautui vastareaktiona itämaan aggressiolle. Ruotsin kielen avulla ymmärretään myös muita pohjoismaisia kulttuureita paremmin. Samalla se kykenee toimimaan yleisenä kielenä, kun ollaan tekemisissä Pohjoismaiden kanssa, vaikka englanti toki valtaa alaa. Tämä argumentti on tosiaan heikentynyt englannin tullessa yhä vahvemmin lingua francaksi.

Kolmanneksi kielet eivät oikeasti ole pois toisiltaan. Jokaisen kielen lukeminen on jo pohjalla toisen kielen opiskelemista auttamassa. Tämä ei sinänsä ole argumentti nimenomaisesti ruotsin puolesta, mutta se on ainakin tuhoamassa sen myytin, että ihmisellä olisi aivoissaan joku alue, johon mahtuisi vain tietty määrä kieliä. Kaikki kielet tukevat toisiaan. Toki siihen liittyy kysymys ajankäytöstä.

Loppuun vielä humoristisempi hyödyllisyyden argumentti, jonka olen kuullut: Ennen seitsemättä luokkaa englanti tuntuu aivan turhalta kieleltä. Seiskalla ymmärtää, kuinka helppoa ja mukavaa ja hyödyllistä on lukea englantia, kun vihapatoutuma saa uuden kohteen: ”pakkoruotsi”.

Mutta kuten sanoin, olen orastava ”pakkoruotsin” kannattaja, siis siinä mielessä, että en näe vielä tarpeeksi vahvoina niitä argumentteja, jotka pakottaisivat muutokseen vallitsevasta tilasta. Vallitsevan tilan puolesta esitetyt argumentit ovat sen takia minun mielestäni riittävän vahvoja. Toki maailma muuttuu, ruotsin kielen asema heikkenee maailmanlaajuisesti ja niin edelleen. Tulevaisuus siis myös kertoo meille, kuinka hyödyllistä ”pakkoruotsi” tulee olemaan. Monien yllä esitettyjen argumenttien teho heikkenee jatkuvasti. 1900-luvulla ruotsin opiskelusta oli paljon enemmän hyötyä. Sen uskon itsekin.

Jussi osoittaa kohti Jesseä

Saarna kesäkirkossa 17.6.2015, Pappilanpuiston palvelukeskuksessa. Juhannuspäivän teksti, Ap.t. 19:1–6.

Ap.t. 19:1–6

”Paavali vaelsi ylänköseutujen halki ja tuli Efesokseen. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä: ’Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?’ ’Emme me ole kuulleetkaan mistään Pyhästä Hengestä’, nämä vastasivat. ’Millä kasteella teidät sitten on kastettu?’ kysyi Paavali. He vastasivat: ’Johanneksen kasteella.’ Silloin Paavali sanoi: ’Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.’ Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.”

Saarna

Tänään ennakoidaan jo tulevaa juhannusta, tuota valon suurta juhlaa. Paitsi, että juhannuksena on paljon valoa ja sitä juhlitaan, muistellaan silloin myös Johannes Kastajaa, josta eri evankeliumeissa kerrotaan. Hän oli Malakian kirjan lupaama Elia: ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen.” (Mal 3:23–24) Hän oli se, joka oli tutkinut tarkkaan Jesajan kirjan luvun 40 kehoitusta raivata Herralle tie autiomaahan, valmistaa kansa kohtaamaan hänet, joka tulee Elian jälkeen. Hän rikkoi ihmisten arjen, kuten juhannuskin rikkoo, ja julisti vakavaa ja raskasta sanomaa: jollette käänny pahoilta teiltänne, teitä kohtaa tuho! Mutta hän ohjasi myös eteenpäin. Kenen puoleen me sitten käännymme? Messiaan, siis Jumalan Vanhassa testamentissa lupaaman Kuninkaan puoleen, hänen, joka on tulossa pelastamaan Israelin kansan ja liittämään siihen koko ihmiskunnan. Matteuksen evankeliumin mukaan hän sanoikin, että ”minun jälkeeni tulee toinen … joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Matt. 3:11) Vanhassa testamentissa luvataan pelastus ja Johannes Kastaja valmisti kansan kohtamaan Pelastajansa.

Luetussa kohdassa opetuslapsi Paavali on matkannut Efesokseen, Kreikan puolelle. Hän tapaa siellä muutaman opetuslapsen, jotka ovat ilmeisesti kokeneet piston sydämessään kuultuaan Johanneksen saarnaa ja tahtoneet kääntyä pois vanhasta elämästään ja ottaneet sen merkiksi parannuksen tai kääntymyksen kasteen, kasteen, jolla Johannes kastoi israelilaisia Jordanin virrassa. He varmaankin olivat kuulleet Jeesuksesta jotain, jotain hänen ristiinnaulitsemisestaan ja huhupuheita ylösnousemuksesta, mutta eivät vielä käsittäneet kaikkea. He olivat kuin vanhan ja uuden aikakauden välimaastossa, kuten Johanneskin.

Mutta uusi aikakausi oli jo koittanut! Helluntaina Pyhä Henki oli vuodatettu ja kristillinen kirkko oli syntynyt. Jeesuksen nimessä kastetut saavat myös Vanhassa testamentissa luvatun Pyhän Hengen. Johannes valmisti tietä Jeesukselle ja Paavali opetti odottaville opetuslapsille Jeesuksesta, johon Johanneskin kehotti uskomaan. Ei teidän tarvitse enää odottaa. Odotus on jo täyttynyt! Messias on jo tullut ja hänet on kruunattu ja hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:18–20)! Nyt hän on meidän keskellämme Pyhän Hengen kautta. Ja Pyhän Hengen me saamme kasteessa!

Saammeko vai, kysyivät johanneslaiset. Emme ole kuulleetkaan sellaisesta. Mutta niin Paavali opetti ja Efeson opetuslapset kastettiin Jeesuksen nimessä. Samalla Pyhä Henki osoitti heille konkreettisella tavalla, että uusi aikakausi on todella koittanut ja vanhaan ei ole paluuta. He puhuivat kielillä ja profetoivat.

Mutta nyt herää kysymys, mitä sitten? Mitä tämä kohta puhuu meille tänä päivänä, Herran vuonna 2015 kaukaisessa Suomessa, siirtyessämme kohta juhannuksen viettoon? Ensiksikin, Jeesus on jo tullut ja sovittanut sinunkin syntisi. Saat uskoa ne sovitetuiksi. Kaikki, mitä ne ikinä ovatkaan. Olet armon alla. Vanha saa poistua ja uusi tulla tilalle.

Toiseksi, kasteessa sinut on otettu Jumalan lapseksi ja olet saanut Pyhän Hengen asumaan sydämeesi. Pyhä Henki pitää sinusta huolta. Hän rukoilee sinun puolestasi silloinkin, kun et itse jaksa millään rukoilla. Kasteessa meidät on otettu Jumalan lapsiksi ja saamme virren sanoin olla Jumalan kämmenellä, jossa ei pelkää lintunen ja asua Herran kädellä, joka ei kohoa kostamaan, sillä Jeesus on jo kärsinyt rangaistuksen, kädellä, joka on rikas antamaan ja tuhlaamaan armoaan. Ja kun psalmissa 71 rukoillaan Jumalaa, että ”kun nyt olen vanha ja harmaapäinen, älä hylkää minua”, Pyhä Henki vakuuttaa, että hän ei hylkää. Hän antaa meille myös lapseuden hengen, että saamme kuiskata sanan Abba, Isi.

Kolmanneksi, Jeesuksen kaste on liittänyt meidät häneen. Me olemme kätkettyinä Jeesuksessa. Aivan kuten hän on kuollut ja noussut ylös kuolleista, saamme mekin uskoa siihen, että viimeisenä päivänä Herra on herättävä meidät kuolleista ikuiseen elämään, jossa ei Ilmestyskirjan mukaan enää ole itkua, parkua eikä surua, sairautta eikä murhetta, sillä kaikki entinen on mennyt. Edelleen saamme yhtyä psalmin 71 sanoihin: ”Sinä olet antanut vaikeita vuosia ja monia ahdistuksen aikoja, mutta yhä uudelleen sinä virvoitat minut, syvyyksistä sinä minut nostat.” Hän on tuleva kerran nostamaan meidät myös kuoleman syvyyksistä ja kuoleman varjon laaksosta. Et ole yksin. Me emme ole yksin. Jeesus on kanssamme. Kun meidät herätetään viimeiselle tuomiolle, olemme siis kätketyt Jeesuksen vanhurskauteen ja Jumala ei näe syntiämme, sillä kaikki on anteeksi annettu ja näin Herra tullessaan ei tuomitse meitä perikatoon vaan pelastaa meidät, kuten Malakian kirjassa luvataan.

Johannes oli kuin sormi ja tienviitta, joka osoitti Jeesukseen, suurimpaan Valon lähteeseen. Otetaan siis Johanneksesta vaari ja katsotaan häneen, joka meidät pelastaa synnin ja kuoleman vallasta! Sillä niin paljon on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainoan Poikansa, ”jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän!” (Joh. 3:16) Totisesti, toden totta, aamen.