Apostolien päivän saarna

Päiväripari 2013 konfirmaatiosaarna 30.6.2013 Pyhän Birgitan kirkossa, Lempäälässä.

Luuk. 5:1‒11

“Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.

Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.

Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.” Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”

He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.”

Oletko koskaan miettinyt, että pääsetkö taivaaseen? Maarit Tastulan vieraana Seitsemäs taivas -keskusteluohjelmassa oli viime syksynä meille lempääläisille hyvin tuttu kuljulainen onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Ohjelmassa hän kertoi, että meillä ihmisillä on usein paljon optimistisempi kuva itsestämme kuin oikeasti olisi aihetta. Meillä on luontainen kyky unohtaa huonot puolet itsessämme. Ehkä niin on jossain määrin hyväkin: emme kestä nähdä sitä synnin määrää, joka meissä oikeasti on. Ojanen kertoi psykologisesta testistä, jossa kysyttiin, että kenen ihmisen ajateltiin pääsevän taivaaseen. Äiti Teresa pääsi vastaajista 80 % mielestä taivaaseen. 85 % ajatteli, että itse kyllä sinne pääsee. Näin ihmiset Ojasen mukaan vähän kuin laittoivat itsensä Äiti Teresan eteen, ja näin Äiti Teresa saa sitten hieman odotella taivaan porteilla sisäänpääsyä. Meillä ihmisillä on kuvitelma, että elämämme kestäisi Jumalan kasvojen edessä käytävän vertailun.

Nyt, tämä mielessänne, miettikääpä seuraavanlaista kuvaa: Ajatellaan, että me ihmiset olemme kaloja. Olemme erisuuruisia vonkaleita ja sinttejä riippuen siitä, minkälaisena näemme oman elämämme. Pyydysverkko taas on Jumalan laki, ne kymmenen käskyä, jotka osoittavat meille synnin ja loppujen lopuksi mittaavat elämämme. Kalastaja on itseoikeutetusti kukas muukaan kuin Jeesus.

Kun Jeesus kalastaa meitä sinttejä verkkoonsa, tuntuu yleisesti, että suurimmat vonkaleet jäävät helpoiten kiinni. Suurimmat vonkaleet ovat niitä, jotka huomaavat itse syntinsä kaikkein helpoimmin. Ne ovat usein niitä selviä lainrikkojia, kuten ex-rikollisliigajohtaja Lars “Late” Johansson tai kuka tahansa muu, meidän tavistenkin mielestä, selvä pahantekijä. He jäävät helposti verkkoon kiinni. Mutta me perussintit ja -sillit, me jotka olemme mielestämme ihan jees tyyppejä, emmekä näe omia virheitämme ja omaa syyllisyyttämme ja pahuuttamme, me pyristelemme irti verkosta. Me luikertelemme verkon silmistä vapauteen ja näin pakenemme lakia ja Jeesusta. Emme tahdo nähdä omaa syntisyyttämme.

Kenties jossain vaiheessa me sitten jäämme kuitenkin kiinni verkkoon. Kun Pietari-niminen hauki huomasi jääneensä verkkoon, hän hätääntyi. Hän yritti pyristellä irti. Hän tahtoi paeta, mutta ei löytänyt enää pakoreittiä. Verkko oli saartanut hänet. Hän haukkoi henkeä. Hän oli aivan paljaana. Kalastaja oli ainoa, joka pystyi hänet verkon pauloista poistamaan. Mutta hän pyysi ja aneli Jeesusta: ”Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”

Kun me joudumme paljaaksi, kun me huomaamme oman läpikuultavan syyllisyytemme ja syntimme, joka on tunkeutunut jo olemukseemme, ja sen jälkeen kohtaamme Jumalan, kohtaamme hänet pelottavana. Kohtaamme hänet pyhänä. Raamattu kertoo muistakin samanlaisista tilanteista: Paavali sokeutui Damaskon tiellä, kun hän kohtasi Jeesuksen. Vanhassa testamentissa suuri profeetta Jesaja tuntee hajoavansa kappaleiksi, kun hän näkee Jumalan kirkkauden.

Me leikimme koko elämämme piilosta Jumalan kanssa. Me yritämme paeta hänen luotaan. Me pelkäämme häntä. Meillä ei ole mitään annettavaa. Ja kun me jäämme kiinni verkkoon, me pyristelemme, haukomme henkeämme, yritämme hyppien ja loikkien paeta Jumalan luota. Ja kun huomaamme, että se ei olekaan mahdollista, me anomme: “Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies!”

Mutta miten Jeesus vastaa? Ensinnäkin Jeesus ei sano Pietarille, että ei se mitään. Kyllä sää ihan hyvä tyyppi oot! Mutta hän ei tee myöskään sitä, mitä me luonnostamme pelkäämme, ja miten me luonnostamme teemme toisillemme, ja itsellemme: me tuomitsemme, mutta Jeesus ei tuomitse. Sanoohan Jeesus itse, että hän ei ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. Sen sijaan hän vastaakin Pietarille: “Älä pelkää!” Se toistuu Raamatussa 366 kertaa, jokaiselle päivälle vuodessa on meille käsky, imperatiivi, “Älä pelkää!”. Jeesus ei ole tullut tuomitsemaan sinua eikä minua, meitä syntisäkkejä ja -silakoita, vaan hän on tullut pelastamaan meidät! Hän ei halua jättää meitä lain verkkoon, vaan hän haluaa päästää meidät vapaiksi!

Jeesus siis ei ole kalastaja, joka tahtoo tappaa ja syödä saalistamansa kalat. Sen sijaan hän haluaa vapauttaa ne ja viedä paremmille vesille.

Jeesus jatkaa: “Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Jeesus antaa Pietarille ja muille sinteille, myös meille tänään, tehtävän. Hän tekee meistä kalastajiaan. Jumala käyttää meitä, armahdettuja syntisiä, oman valtakuntansa työssä. Me saamme olla jopa Jumalan työtovereita, kuten Raamatussa sanotaan, ihan arkipäiväisessä elämässä.

Kun siis jäät lain verkkoon kiinni, kun Jumala näyttää sinulle syntisyytesi ja sinun tekee mieli jäädä sitten vaikka verkkoon hitaasti kuolemaan ja vältellä Jumalan kosketusta ja synnin ja turmeluksen paljastavaa kättä, älä pakene. Älä jatka kuurupiilosta elämässäsi. Jumala kyllä näkee sinun syvimmät ajatuksesi ja tekosi. Jumala tietää kyllä, että olet maan tomua ja hänen kirkkauttaan vailla.

Ja silti hän on maksanut sinusta kalliin hinnan. Maan armottomasta tomusta hän on maksanut oman Poikansa hinnan. Siitä hinnasta, Jeesuksen ruumiista ja verestä saatte te konfirmoitavat maistaa tänään konkreettisesti ensimmäisen kerran. Siihen, armon, eli ansaitsemattoman rakkauden meidän osaksemme, armon pöytään, ehtoolliselle meidät kaikki kutsutaan tänään. Sinä ja minä olemme syntisiä. Mutta Jeesuksen käteen tarttuessamme me olemmekin armahdettuja syntisiä. Älä jää lain verkkoon, vaan anna Jeesuksen paljastavan ja parantavan käden ottaa syntisi kannettavakseen. Ota armo vastaan. Tule, sillä kaikki on valmiina. Mitä Pietari-hauki ja muut vonkaleet tekivät jäädessään verkkoon kiinni?

He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Aamen.

—

Kiitos teol.yo. Juho Varpukoskelle inspiraatiosta ja vertauksesta, josta tulikin saarnan pääajatus. Käytin häikäilemättä hyväksi aiempaa keskusteluamme.