Kesän aikana sain viimein luettua SLEY-Median kustantaman tiiliskiven Kristus Vanhassa testamentissa (560 s., 2013). Kyseinen teos on vähän kuin vanhojen partojen kokoontumisajot, vaikka on mukana myös nuorempiakin teologisia kovia luita. Kirjan ovat toimittaneet entinen Kansanlähetyksen pääsihteeri, rovasti, entisen Suomen ja Ruotsin lähetyshiippakunnan Suomen (tai sitten ihan lyhyesti Luther-säätiön) piispa Matti Väisänen sekä Kansanlähetysopiston linjavastaava, teologian tohtori ja Åbo Akademin Jeesus-tutkija Vesa Ollilainen. Ensimmäinen on niitä vanhoja patuja ja toinen nuorempia veijareita. Toimituskuntaan on lisäksi kuulunut puheenjohtajana entinen Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, rovasti Henrik Perret sekä Matti Liljeqvist. Kirjan taustalla on professori Antti Laaton vuonna 2006 kirjoittama oivallinen teos Emmauksen tiellä, josta olen näillä sivuilla aiemminkin kertonut. Väisäsen esipuheen mukaan Laaton kirjan innoittamana alkoivat niin sanotusti rattaat pyöriä ja herätysliikeväestä kerättiin 26 eri kirjoittajaa kirjoittamaan 31 artikkelia Vanhan testamentin kristologiasta. Artikkelit jakaantuvat kolmeen eri osaan. A-osassa kristologisia lähtökohtia esittelevät Matti Väisänen, Vesa Pöyhtäri ja Timo Eskola. B-osa kahlaa hieman puuduttavasti läpi kaikkien Vanhan testamentin kirjojen etsien sieltä messiasennustuksia ja messiasodotuksia. Kolmas C-osa sitten pureutuu erillisartikkeleissa keskeisiin messiaanisiin teemoihin Vanhan testamentin lehdillä.
A-osan artikkelit käsittelevät Raamatun yhtenäisyyttä ja tulkintaa (Väisänen), kolminaisuutta (Väisänen), Jeesuksen kahta luontoa (Pöyhtäri) ja Jumalan ja Kristuksen kuninkuutta (Eskola). Näistä neljästä artikkelista erityisesti Väisäsen kolminaisuutta käsittelevä artikkeli ja Eskolan Jumalan kuninkuutta käsittelevä artikkeli olivat valaisevia. Väisänen käsittelee lyhyesti kolminaisuusopin kehitystä ja Raamatullisia perusteita. Tiiviydessään artikkeli on varsin käyttökelpoinen. Eskola taas tuo omassa artikkelissaan ilmi Vanhan testamentin odotuksen messiaskuninkaasta, joka jakaa Jumalan kuninkuuden, ja esittelee miten tätä tematiikkaa on Uudessa testamentissa käytetty Jeesuksesta puhuttaessa. Jeesus kruunataan ylösnousemuksessa kuninkaaksi. Tästä myös esimerkiksi kohta Room. 1:3–4 lopulta puhuu. Tämä on mielestäni yksi vahvimpia linkkejä Vanhan ja Uuden testamentin välillä.
B-osaa kahlatessa alkaa uinahtaa. Artikkelit toistavat toisiansa, ja parhaat palat eri kirjojen messiasennustuksista ja -odotuksista on jätetty C-osan erillisartikkeleihin. Tämä näkyy erityisesti, kun käsitellään Tooraa eli viittä Mooseksen kirjaa. Lähetyshiippakunnan piispa Risto Soramiehen artikkeli 2. Mooseksen kirjasta 5. Mooseksen kirjaan on tosin tiiviydestään huolimatta hyvä ja painava, kuten Soramiehen tekstit yleensäkin. Eero Junkkaalan artikkeli Joosuan kirjasta Aikakirjoihin on myös tiivis, tuntuu, että vähän turhankin tiivis. Kai siellä olisi enemmänkin ollut kerrottavaa? Edesmenneen rovasti Erkki Rannan artikkelit Jesajan ja Jeremian kirjasta taas ovat melkoista tajunnan virtaa. Niistä on paikoitellen vaikeaa saada selvää, vaikka niistäkin saa mukaansa erilaisia löytöjä. Lähdekirjallisuus on jo hieman vanhentunutta. Sakari Kähkösen artikkeli Sakarjan kirjasta ansaitsee maininnan selkeänä ja avaavana artikkelina.
Dosentti Erkki Koskenniemien pohdinnat Psalmien kirjasta ja psalmien akateemisen ja vanhan tulkintatavan ristiriidasta ovat ehkä kirjan parasta antia, joskaan artikkeli ei avaa aivan hirveästi itse kristologiaa Psalmien kirjassa. Ehkäpä sekin kiinnostaa lopulta enemmän tällaista akateemisen ja kirkollisen teologian eroja ja yhtäläisyyksiä pohtivaa suharia. Paavo Suihkosen analyysi psalmeista taas jää aika yleiseksi. Psalmeista olisi saanut varmasti paljon enemmänkin irti! Antti Laaton kirja Kristus Psalmeissa toki täyttää tämän puutteen mallikkaasti.
C-osan artikkeleista löytyvät oikeastaan koko kirjan helmet. Erityisesti on nostettava esille Åbo Akademin judaistiikan yliopistonlehtori Pekka Lindqvistin mukaansatempaava artikkeli Pyhäköstä ja Kristuksesta. Rauhalliseen mutta varsin perusteelliseen sävyyn hän käy läpi toisaalta kirkkoisien varsin mielikuvitusrikkaita tulkintoja kaikista pyhäkköteltan yksityiskohdista Kristuksen esikuvina ja sitten luovii silmiä avaavasti Uuden testamentin tulkinnassa Pyhäkköteltasta. Mailis Janatuisen kahdessa artikkelissa on liikaa toistoa – liekö sitten osa liimattu jostain muusta tekstistä? Kristus-typologia Vanhan ja Uuden testamentin yhdistäjänä on mainio artikkeli, mutta kun Daavid on siellä paljon palstatilaa vievänä esimerkkinä ja heti perään on aivan oma artikkeli Daavidista Jeesuksen ennakkokuvana, niin olisi voinut toivoa jotain pientä toimitustyötä ja esittää jotain muuta esimerkkiä ensimmäiseen artikkeliin, esimerkiksi Salomoa. Moni asia tulee kahteen kertaan – onneksi sentään eri sanoin. Muut nostamisen arvoiset artikkelit C-osassa ovat Ollilaisen Messias ihmeiden tekijänä, Juha Muukkosen Uhrit vanhassa liitossa, Petri Hiltusen Kasteen ja ehtoollisen esikuvat Vanhassa testamentissa ja Timo Laaton Vaimon siemen, joka polkee rikki käärmeen pään. Henrik Perretin Bereshit-artikkeli Raamatun ensimmäisestä sanasta ”alussa” ja sen tulkinnasta esimerkiksi Kolossalaiskirjeen ensimmäisen luvun hymnissä (1:12–20) on kyllä silmiä avaava, mutta hieman itseään toistava. Jäin odottamaan siltä itse ehkä hieman enemmän.
Mitäs sitten kirjoittajakunnasta? Kirjoittajajoukosta noin puolet on tohtoreita, puolet maistereita. Muutama maallikkokin (ei teologista tutkintoa yliopistossa) joukosta löytyy, ja kaksoistohtoriakin. Huomionarvoista on se, että 26 kirjoittajasta yksi on nainen, Mailis Janatuinen. Sen lisäksi itse ihmettelen perin syvästi, että professori Antti Laatoa ei ole mukana kirjoittajajoukossa, vaikka hänen teoksensa olikin innoittajana koko artikkelikokoelmalle. Jukka Norvannon puuttuminen kirjoittajakunnasta on myös huomionarvoista, jos ajatellaan tunnettuja suomalaisia ammattiteologeja ja raamatunopettajia, joilla olisi ollut jotain annettavaa kirjaan.
Toimitustyössä on haparoitu. Joissain artikkeleissa näyttäisi siltä, että homma on vähän juosten kustu. Nooteissa mainittuja teoksia ei löydykään kirjallisuusluettelosta artikkelin lopusta (vaikka nootti on tyyliä ’Meikäläinen 1995, 21’). Osa nooteista on myös kadonnut taitossa jonnekin bittiavaruuteen. Kirjoitusvirheitä löytyy jonkun verran. Raamattuhakemistokin näyttää päin honkia, joskin siitä on julkaistu netissä toimiva tulostettava versio. Tällaiset huolimattomuudet pilaavat muuten varsin kattavan artikkelikokoelman käyttöarvon. B-osan artikkelit voisivat nimenomaan toimia tällaisessa hakukäytössä. Tavoitteenahan on toisaalta saada lukijakuntaan niin maallikoitakin kuin raamatunopettajia. Tällaiset puutteet häiritsevät ainakin jälkimmäistä lukijakuntaa. Toivottavasti tulevaisuudessa otettavaan uuteen painokseen mokomat huolimattomuudet korjataan.
Kokonaisuudessaan kirja on kuitenkin hankkimisen arvoinen ja paljon hyvää sieltä löytyy. Erityisesti nuo esille nostamani artikkelit olivat yksistään hinnan väärti. Ehkä tässä on kuitenkin sitten vielä yksi heikkous. Osa artikkeleista on kirjoitettu ilman nootin noottia (mikä ei toisaalta välttämättä ole huono juttu), toisissa taas vaivaa on nähty paljon ja teksti on selvästi huolitellumpaa ja enemmän mietittyä. Artikkeleiden taso vaihtelee paikoittain varsin rajustikin. Se on sääli, sillä kirjasta olisi voinut olla enempäänkin. Mutta tällaisenaankin se palvelee lukijoita ja ennen kaikkea avaa Vanhaa testamenttia ja näyttää sen elimellisen yhteyden Uuteen testamenttiin ja kristinuskoon. Vanhan testamentin merkitys avautuu lukijalle uudella tavalla ja hienoja aarteita on kaivettu valmiiksi esille jokaiselle lukijalle. Ja se jos mikä lämmittää Vanhan testamentin eksegeettiä! Ja toista tällaista kirjaa ei suomeksi löydy. Summa summarum: Kirjasta olisi voinut olla vielä paremmaksi, mutta hintansa väärti se silti on. Ei kun kirjakauppaan ja tutustumaan Vanhan testamentin ihmeelliseen maailmaan Kristuksesta käsin!
Aamunvaloa, luottamusta, janoa 