Kiitos Suomen teologinen instituutti

Kun keltanokkana saavuin Helsinkiin opiskelemaan teologiaa, olin jo tutustunut Suomen teologiseen instituuttiin nettisivujen kautta. Minulla ei ole mitään herätysliiketaustaa, vaan tulen aivan perusseurakunnasta, mutta olin joskus netissä selatessani päätynyt sivuille ja kuullut muualtakin hyvää STI:stä.

Fuksivuonna luin paljon. Asuin soluasunnossa Helsingissä, ja sosiaalinen elämäni pyöri pitkälti Lempäälässä, josta olin kotoisin, sekä Tampereella, jossa silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni asui. Toinen sosiaalisen elämän paikka olivat yöt tietokonepelien äärellä ja Mumblessa. Näillä eväillä mentiin eteenpäin.

Se tarkoitti samalla sitä, että oli paljon aikaa lukea ja panostaa kirjallisuuteen. Samalla, kun halusin päästä Åbo Akademiin ja opiskelin itsenäisesti ja kielikeskuksen kursseilla ruotsin kieltä, syvennyin myös heprean kieleen ja tein jonkin verran peruskursseja. Peruskurssien ohella luin muutakin eksegeettistä kirjallisuutta. Tein tavallaan tuplatyötä. STI:n luennoilla opin valtavan paljon eksegetiikan eli Raamatun selitysopin historiasta ja erilaisista (tieteen)filosofisista aatesuuntauksista, jotka enemmän tai vähemmän sekä tiedostaen että tiedostamatta vaikuttivat ja vaikuttavat akateemisen(kin) tutkimuksen taustalla.

Kävin paljon luennoilla ja jonkin verran päiväkahvihartauksissa. Kävin lisäksi syyskauden avajaisten kuuluisilla kirjakirppiksillä, ja lähes tyhjä IKEA-hylly täyttyi nopeasti kirjallisuudella, jota tosin tilasin jonkin verran myös ulkomailta. Sen enempää en vielä osallistunut STI:n toimintaan.

Minulla ei ollut teologian opintojen alussa varsinaista kutsumusta pappeuteen – vaikka tulinkin seurakuntanuoritaustasta ja mielsin ja miellän ja identifioin itseni kristityksi. Myöskin luterilaisuutta ja Lutheria kohtaan suhtautumiseni oli enemmänkin hieman kriittistä (mikä toisaalta oli ihan hyvästä). Uskonpuhdistajan nimen mainitseminen lähinnä ärsytti. Mitä auktoriteettiuskoa tämä on? Lutherillako täällä asioita perustellaan? Eikö Raamatun pitäisi olla keskiössä? N.T. Wrightin ”Luther got it all wrong” -analyysin myötä suhtautuminen luterilaisuutta kohtaan jopa jyrkkeni hetkeksi. Toisaalta luin ruotsiksi paljon Bo Giertziä, ja hänen kirjojensa kautta löysin samaan aikaan toisenlaista ”luterilaisuutta”. Oikeastaan (evankelis-)katolisuutta. Giertz näki esimerkiksi Kristi kyrka -teoksessaan vuodelta 1939 Svenska kyrkanin katolisen kirkon ilmentymänä juuri Ruotsin alueella. Katolisuus ei ollut roomalaiskatolisten yksinoikeutta. Kirjassa muuten suhtaudutaan varsin kovin sanankääntein kaikkea lahkolaisuutta ja jakautumista vastaan ja nähdään kirkkojen jakautuminen suurena syntinä. Sitä on hyvä miettiä tässä ajassa etenkin änkyröiden keskuudessa. Giertzistä olen kirjoittanut lyhyen esittelyn täällä.

Toisen vuoden vietin intissä varusmiespappina ja luin paljon Wrightia (muun muassa Justification: God’s view and Paul’s Vision, Simply Jesus ja kaksi ensimmäistä osaa Wrightin isosta sarjasta, nimittäin The New Testament and the People of God sekä Jesus and the Victory of God. Silloin oli tarkoitus kirjoittaa Wrightista kunnolla, kuten täältä ilmenee. Ruotsinkielisessä blogissani olen kirjoittanut Wrightista enemmänkin. Samalla jatkoin Giertzin parissa ja luin vastapainoksi Jonas Gardellin kirjan Om Jesus. Hauskoja kontrasteja. Jo aiemminkin olin alkanut pohtia pappeutta, mutta intin aikana heräsin miettimään sitä enemmänkin. Jatkoin toista lukuvuotta Helsingissä ja jäin vahvemmin STI:n koukkuun.

Luentosalista tie vei yhä useammin myös kahvihuoneeseen, ja kirjasto tuli tutummaksi. Vaikka en juurikaan ollut jaksanut aktiivisesti verkostoitua tai tutustua uusiin ihmisiin, olin saanut joitakin ystäviä. Heidän kanssaan tuli reflektoitua paljon teologiaa, kirkkoa ja muutenkin elämää. Sain myös tarjouksen opettaa edesmenneen professori Heikki Räisäsen (esittely hänen omaelämäkerrastaan täällä) kirjaa Mitä varhaiset kristityt uskoivat? Kansanlähetysopistolla, tosin valmennuskurssilla. Se oli mielenkiintoinen tehtävä. Luin sekä suomenkielisen teoksen että Rise of Christian Beliefsin ja hieman muuta taustakirjallisuutta ja sain varsin hyvän tuntuman tähän eksegetiikan ”koulukuntaan” ja tapaan argumentoida. Samalla vahvistui käsitys siitä, miten erilaisia lähtökohtia ja koulukuntia akateemisessa eksegetiikassa sekä Vanhan että Uuden testamentin puolella oikeasti on. Antaa argumenttien puhua puolestaan.

Kirjahylly jatkoi täyttymistään, ja nykyään se pullottaa. Luterilaisuus ja jopa Luther tulivat merkittävämmiksi. Kävin läpi oman pohdintani siitä, miksi luterilainen kirkko (Seppo A. Teinosen sanoin) voi olla nykypäivänä enää erossa Roomasta. Tulin siihen johtopäätökseen, että tämän kirkon virallinen teologia on riittävää oikeuttaakseen omana kirkkona pysymisen.

Timo Eskolan luennoilla Uuden testamentin narratiivisen teologian parissa oli valtavan hienoa. Jonakin keväänä järjestimme aamuisin Laudeshetkiä, jolloin opin myös jotakin liturgiikasta ja hetkipalvelusten merkityksestä. (Olin niihin tutustunut tosin myös Giertzin kautta). Systemaattisen teologian kysymyksenasettelut kiinnostivat. Tajusin, että on syytä perehtyä laaja-alaisesti koko teologian kenttään, vaikka erikoistuukin vain johonkin yhteen aihealueeseen. Åbo Akademissa omalla linjallani piti lukea kandidaattina 10 opintopistettä käytännöllistä teologiaa, dogmatiikkaa, UT:n eksegetiikkaa, VT:n eksegetiikkaa (johon sisältyi 2 op judaistiikkaa), teologista etiikkaa ja uskonnonfilosofiaa, uskontotiedettä ja kirkkohistoriaa. Tämä yleistietämys on auttanut valtavasti. Tämä yleistietämys kasvoi paljon juuri STI:n lisäluentojen ja keskustelujen ansiosta, erityisesti eksegetiikan ja systemaattisen teologian aloilta, mutta myös muiden perinteisten aineiden osalta. Samalla opin myös saarnataitoa ja retoriikkaa.

STI:ssä järjestimme myös eri kielten lukupiirejä. Muutaman opiskelijan kanssa luin Novumia jo siinä vaiheessa, kun peruskurssista oli käyty vasta puolet. Auttoi valtavasti. Toisen opiskelijan kanssa päätimme verestää myös heprean taitojamme lukemalla viikoittain VT:n tulevan sunnuntain lukukappaleen Biblia Hebraicasta. Palatessani pääkaupunkiseudulle paremmilla heprean ja kreikan taidoilla varustettuna jatkoin omalta osaltani Biblia Hebraica -lukupiirin pitämistä. En sano, että osaan kieliä vielä hirveän hyvin, mutta ilman STI:n tukea kielitaitoni olisi heikompi.

2011–2014 olin siis enemmän tai vähemmän aktiivisesti mukana STI:n toiminnassa. Koin ja koen, että se on antanut paljon aina tiedosta myös hengellisen elämän ja työn pohdintaan.

Vaihtaessani Åbo Akademin puolelle ja muuttaessani Turkuun STI:n työn seuraaminen jäi vähemmälle, koska en käynyt juuri koskaan Helsingissä. Tässä vaiheessa luentojen videointi oli tosin alkanut, mutta varsin vaatimattomin resurssein. Välillä äänenlaatu oli heikko, mutta tiskatessa kuuntelimme vaimoni kanssa usein näitä luentoja. Tai vaimo joutui kuuntelemaan ja minä tiskasin ja päätin, mitä silloin kuunnellaan. Nykyäänhän STI:n luentovideoiden laatu on korkea uuden laitteiston ansiosta.

Syksyllä 2016 jouduin muuttamaan takaisin pääkaupunkiseudulle, ja siten ”palasin STI:n yhteyteen”. Tässä vaiheessa sain lukupaikan ja myöhemmin tutkijapaikan ollessa vapaana myös oman huoneen, jossa saatoin lukea rauhassa ja tehdä suorituksia etänä Åbo Akademiin sekä opiskella nykyhepreaa, sumeria ja tänä lukuvuonna akkadia Helsingin yliopistossa. Nyt sitten vuodenvaihteen jälkeen tuli väännettyä gradua enemmän tai vähemmän aktiivisesti aamuyhdeksästä iltayhdeksään. Samalla tuli juteltua teologian erityiskysymyksistä ja teologiasta ylipäänsä esimerkiksi tutkija Timo Eskolan kanssa useissa lounas- ja kahvipöytäkeskusteluissa. Kun jouduin yhä enemmän tekemisiin (C.S. Peircen) semiotiikan kanssa, sain Eskolan innostumaan järjestämään pop up -luentoja semiotiikasta. Näiden kautta sain lisävalaistusta aihealueeseen, jota en aiemmin ollut oikein ymmärtänyt. En silti sano, että vieläkään sitä täysin tajuaisin. Hermeneutiikan kysymykset ovat askarruttaneet paljon viime aikoina, ja nämä keskustelut ja luennot ovat olleet omiaan auttamaan koko homman miettimisessä uudelleen ja perusteiden pöyhimisessä.

Ennen pääsiäistä hain teologie magister -paperit Turusta. Kuudesta teologian opiskeluvuodesta kaksi on tapahtunut Helsingin yliopistossa ja neljä enemmän tai vähemmän STI:n tiloissa. Samalla olen istunut STI:n luentosalissa tai kuunnellut kotona YouTubesta luentoja retoriikasta, saarnataidosta, eksegetiikan suurista kysymyksistä, arkeologiasta, uusimmasta Jeesus-tutkimuksesta, luterilaisista tunnustuskirjoista, uskontodialogista kolmen Abrahamin perillisen kesken, missiologiasta, heprealaiskirjeestä, Uuden testamentin narratiivisesta teologiasta, semiotiikasta, kirkko-opista, varhaiskirkon heresioista, Raamatun punaisista langoista, C.S. Lewisistä, sielunhoidosta, kirkkohistoriasta… listaa voisi jatkaa vielä pidemmällekin. Sen lisäksi olen puhunut lukemattomia tunteja teologiaa, opiskellut hepreaa ja kreikkaa, ostanut kirjakirppikseltä varmaan (todella varovaisesti arvioituna) yli sata kirjaa 0,10–1,00 euron hintaan, saanut mahdollisuuksia kirjoittaa, oppinut tuntemaan hienoja ihmisiä, kriiseillyt oman kutsumukseni kanssa.

Siispä. Kiitos näistä vuosista STI ja kaikki te työntekijät (pääsihteerit Henrik Perret, Ville Auvinen ja Jari Rankinen, tutkija Timo Eskola ja sihteerit Kirsi Sell ja Kirsi Kuru), sekä kaikki te muut kävijät ja ystäviksikin päätyneet ystävykset. Ilman teitä en tietäisi enkä ymmärtäisi mitään, tai ainakin paljon vähemmän. Nyt ymmärrän edes vähän enemmän.

Joku aika sitten Göttingenin yliopiston itäisen kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Martikainen piti puheen Åbo Akademissa tapahtumassa, josta minulla ei kauheasti muita muistikuvia hänen puhettaan lukuun ottamatta ole. Hän aloitti kertomalla olevansa paikalla olevista kaikkein pitkäaikaisin oppilas. Olihan hän aloittanut teologian opintonsa 50-luvulla, ja opiskelu on yhä kesken!

Mainokset

Kun sielu myydään halvalla

Kirkko ei ole in. Eikä varmaan koskaan ole sen suuremmin ollutkaan. Koska se sanoma, jota kirkossa julistetaan, hyökkää ajan henkeä vastaan, ja on aina hyökännyt. Kysykää roomalaisilta, kreikkalaisilta, saksalaisilta, ruotsalaisilta, suomalaisilta.

Ei sanoma syntien Vapahtajasta ole koskaan in. Miksi? Koska sellainen sanoma vaatii sanoman synnistä ja syntisestä ihmisestä. Se sanoma haastaa maailman ja sen toimintatavat, mielenliikkeet, aivoradat.

Se sanoma on ristiriidassa sen väitteen kanssa, että kaikki on hyvin.

Siksi kirkko on enemmän tai vähemmän paitsiossa. Toki syynä ovat usein myös kristityt, jotka moralisoivat toisia sen sijaan, että näkevät rikan omassa silmässä. Mutta kun se roska on löydetty, niin silloin voi ja on hyväkin auttaa kaveria hirren kanssa. Silloin myös ymmärtää, että itselläkin on ollut ja usein on edelleen niitä hirsiä omassa silmässä. Kristityn elämä on oman syntinsä suurempaa tunnistamista ja tunnustamista. Ymmärtämistä, että sanoma syntisen Vapahtajasta koskee erityisesti minua itseäni ja kulkee aina ensin itseni kautta, ja vasta sen jälkeen siitä voi aidosti ja oikeasti kertoa muille.

Turha tiukkapipoilu on tyhmää ja tylsää. Ja usein on hyvä rikkoa stereotypioita – ja niin teen itsekin esimerkiksi rippileireillä. Uskiksista stereotypioita riittää. Ne ei tee muuta kun rukoilee ja puhuu Jumalasta ja haukkuu ja moralisoi muita. Niiden elämä on tylsää elämänkielteisyyttä ja kaiken kivan kieltämistä.

Stereotypioita voi kuitenkin rikkoa väärällä tavalla. Se tapahtuu esimerkiksi silloin, kun isosten iltaleikeissä shokeerataan ihan vaan shokeeraamisen ilosta: ”Ei me seurakuntanuoret olla sen pyhempiä, ja kattokaa noita vetäjiäkin.” (ei me ollakaan, mutta se ei oikeuta toimimaan typerästi ja loukaten) Olen itsekin siihen varmasti sortunut. Jotkut sketsit voivat mennä siihen suuntaan.

Ja jotkut formaatit.

Yksi iso esimerkki stereotypian väärästä murtamisyrityksestä on roastaaminen ja Kari Kanalan osallistuminen siihen, papin paita päällä ja Raamattu kädessä.

Ei ne jutut sen hauskempia olleet. Komiikka syntyy siitä, kun pappi ja kirkkoherra myy oman sanomansa ja sielunsa ja naureskelee julkisesti (tietysti julkkiksen omasta myöntymyksestä) toisten intiimielämälle. Samaan aikaan yhteiskunnassa on käynnissä #metoo ja kirkossa #totuusvapauttaa. Miten hyvin tämä sopii yhteen?

Tulee mieleen se, kun yläasteella luokan hiljainen ja syrjäytetty ostaa paikkansa kovisjengistä haukkumalla muita ja toimimalla yhtä tyhmästi, kuin toiset jengiläiset.

On surullista, että kirkon oma hyvä sanoma suostutaan myymään halvalla, jotta saadaan arvostusta maailman silmissä.

Roastaamisessa ei ole mitään hauskaa. Tässä ajassa, jolloin muutenkin valitetaan vihapuheesta ja seksuaalisesta häirinnästä, on aivan järjetöntä, että pappi papin panta kaulassa menee julkisesti haukkumaan toisia. On aivan sama, onko jutut laadittu yhdessä ja onko toisille annettu lupa roastaamiseen. Koko roastaaminen luo olemassaolollaan huonoa keskustelukulttuuria, ja kirkko ollessaan siinä julkisesti mukana antaa seal-of-approvalinsa kyseiselle keskustelukulttuurille.

Paavalin sanat roomalaisille ovat edelleen ajankohtaisia:

”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:2)

Kirkon ja sen paimenien olisi syytä pitää kiinni mielummin tästä kuin ostaa paikkaansa yhteiskunnassa ja ”kovisten” seurassa ryhtymällä koulukiusaajiksi ja näyttämällä esimerkillään, että ei tässä mitään pahaa ole. Kaikkea kivaa ei ole syytä kieltää, ei missään nimessä. Mutta on sellaista ”kivaa”, johon kirkon ei tarvitsisi mennä mukaan.

Pappi on pappi vapaa-ajallakin. Erityisesti julkkispappi.

Terveisin kukkahattusetä.

Synnin sylkijöitä

Saarna, Juupajoen kirkko Harjoittelu. 13. sunnuntai Helluntaista. Jeesus, parantajamme, 3.9.2017

1. lukukappale: Snl. 18:4–8, 21

Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde. Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa. Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa. Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan. Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään. Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.

2. lukukappale: Jaak. 3:2–12

Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.

Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.

Evankeliumi: Matt. 12:33–37

Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono: hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi

Saarna

Maailma on täynnä puhetta. Puheella on valtava merkitys. Donald Trumpin twiittauksia ja lausuntoja kuunnelessa välillä haukkoo henkeään ja maailmanpolitiikka natisee liitoksistaan. Iltalehtien ja Seiskojen kohuotsikot ja ”katso kuvat” -klikkiotsikot tuovat meidän eteemme varsin perverssiltä näyttävän maailman. Julkkikset rypevät kohuissaan, normaalit ihmisetkin.

Facebook ja muu sosiaalinen media, some, on synnyttänyt vihapuheen aallon, jota on yritetty suitsia korekaltakin taholta. Turun ikävän jälkeen jälkeen media ja Suomen kansa velloi syvissä vesissä. Ihmiset jakoivat somessa tuoreeltaan juttuja, jotka myöhemmin paljastuivat valheelliseksi. Erityisesti muut maahanmuuttajat saivat kokea sen nahoissaan asti. Muutaman päivän päästä uutisoitiin jo pizzerian ikkunoiden rikkoutumisesta ja tappouhkauksista. Ilja Janitskin on Interpolin listalla etsintäkuulutettuna rikollisena ja MV-lehti ratsastaa väärillä todistuksilla ja huhupuheilla. Valheellisella tiedolla, jolla tuhotaan ihmisten maine.

Kielellä siis voimme tehdä paljon hyvää, mutta vieläkin enemmän taidamme tehdä pahaa. Erityisen suuri vastuu on niillä, jotka ovat vaikutusvaltaisessa asemassa. Opettajan puheet ohjaavat oppilaita. Hyvän opettajan ja hänen kehuvat sanansa oppilas muistaa pitkään. Huonon opettajan sättimiset ja haukkumiset taas painautuvat syvälle muistin syövereihin. Kirkon paimenet eli papit taas julistavat Jumalan Sanaa, ja siksi Jeesuksen veli Jaakob jaetta aiemmin kuulemaamme pätkää sanookin, että seurakunnan opettajaksi ei kannata kauhean äkkiä ja heppoisesti ryhtyä, sillä heidät koetellaan ja tuomitaan kahta kovemmin. Julistatko oikein, vai väärin. Se laittaa tämänkin piipittäjän pienelle paikalle.

Toimittajat taas tehdessään uutisia, artikkeleita ja haastatteluja ovat myös suuressa vastuussa. Millaisessa näkökulmassa minä kirjoitan tästä haastateltavasta? Onko itselläni antipatioita hänen mielipiteitään kohtaan, jotka vaikuttavat tapaani kirjoittaa hänestä ja hänen ajatuksistaan? Nykypäivänä voi niittää mainetta helposti, mutta sen voi myös menettää äkkiä, kun jostakin vahingossa lausutusta sanasta revitellään otsikot ja sen jälkeen maine on siinä. Toisaalta: ”Jokaisesta turhasta sanasta sinun on tehtävä tili.”

Mutta aina me voimme ulkoistaa tämän kielen paljastaman pahuuden koskemaan muita kuin itseämme. Me voimme osoittaa syyttävällä sormella Seiskan toimittajia, jotka saavat kuitenkin rahansa siitä, että me ihmiset janoamme niitä kohuotsikoita ja niitä luemme. Kysynnän ja tarjonnan laki.

Me voimme syyttää somemaailmaa, me voimme kauhistella Trumpin twiittejä loputtomiin, mutta silloin saattaa jäädä huomaamatta, että lopulta itsekin painimme täysin saman ongelman kanssa. Jaakob sanoo, että kukaan ihminen ei ole kyennyt kieltä kesyttämään. Oletko sinä? Mieti hetken aikaa.

Mietintämyssyyn kannattaa heittää lisää kierroksia uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanoista. Reformaation merkkivuonna on hyvä häntäkin hieman kerrata, ja näissä sanoissa paistaa viisaus, joka ei ole viidessä sadassa vuodessa kuihtunut tai hävinnyt yhtään mihinkään.

Jumalan kahdeksas käsky menee seuraavasti: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.” Luther selittää sitä Vähässä Katekismuksessa seuraavasti:

”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä häntä luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Isossa Katekismuksessa Luther jatkaa paljon värikkäämmin. Hän sanoo:

”Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön, olipa sitten kysymys valhesaarnaajien kieroista opeista, väärien tuomareiden ja todistajien aikaansaamista tuomioista tai muista, oikeusistuimen ulkopuolella lausutuista valheista ja parjauksista. Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe, johon Perkele meidät riivaa. Siitä olisi paljon puhumista, sillä se on yleinen ja tuhoisa vitsaus. Jokainen kuulee lähimmäisestään mieluummin pahaa kuin hyvää. Ja vaikka me itse pahuuteen piintyneinä emme voi sietää kenenkään kertovan meistä hitustakaan epäedullista, vaan jokainen haluaisi, että koko maailma puhuisi hänestä pelkkää hyvää, me emme kuitenkaan kestä kuulla, että toista oikein kehutaan.

Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät. Tuollainen menettely merkitsee suoraa puuttumista Jumalan tuomiovaltaan, tuomitsemista ja rankaisemista ankarimman mitan mukaan. Eihän kukaan tuomari voi rangaista kovemmin ja mennä pitemmälle kuin sanoa: tämä on varas, murhaaja ja pettäjä. Siksi jokainen, joka rohkenee sanoa lähimmäisestään tuollaista, ulottaa valtansa yhtä pitkälle kuin keisari ja koko esivalta. Sillä vaikka et kannakaan miekkaa, käytät kuitenkin myrkyllistä kieltäsi lähimmäisesi häpeäksi ja vahingoksi.

Siksi Jumala on tahtonut kieltää kaikilta panettelun. Kukaan ei saa puhua toisesta pahaa, vaikka tietäisikin hyvin tämän todella olevan syyllinen, saati kun ei tiedä asiasta mitään muuta kuin korviin kantautunutta kuulopuhetta.”

Näin Luther. Pahan puhumisen sijaan pitäisi puhua hyvää. Tehtävä sinulle ja minulle ensi viikkoon. Älä puhu pahaa selän takana. Puhu vain hyvää.

Mutta käsi sydämelle? Kuinka hyvin tämä on sinulta onnistunut? Rehellisesti? Minun on itse todettava, että olen epäonnistunut ja epäonnistun, jopa päivittäin. Kieli on tosiaan mahtava elin, mutta syntiä taitaa sekin minussa sylkeä.

Miksi näin? Jeesus ja hänen veljensä Jaakob antavat tähän järisyttävän diagnoosin. Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Sitä mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.

Jeesuksen sanat siitä, että me ihmiset niin helposti olemme kyykäärmeitten sikiöitä, siis suustamme myrkkyä suoltavia olentoja, ei olekaan niin kaukaa haettu.

Joskus kun tauti on vakava, niin täytyy herätellä, että tajuaa hakeutua hoitoon, kun ei jääräpäinen ihminen sitä muuten tajua. Tai taudin pitää äityä tosi pahaksi, ennen kuin kehtaa mennä lääkäriä häiritsemään. Nyt Jeesus ja Jaakob herättelevät meitä toden teolla. ”Kuinka on sun sydämesi laita?” on heidän kysymyksensä.

Mutta ymmärrä rakas kristitty myös mennä lääkärille! Ymmärrä se, että juuri sairaita Jeesus tuli parantamaan. Eiväthän terveet hänen sanojensa mukaan mitään parannusta kaipaakaan.

Lääkäriin saa mennä juuri sairaana, ei tarvitse parannella itseään sitä ennen, siitä voi korkeintaan tulla vain lisäkomplikaatioita ja ongelmia. Olennaista on vain myöntää, että kyllä. Minulla on sairaus ja tarvitsen apua. Sille Jeesus on jo antanut diagnoosin: synti, joka meissä ihmisissä asuu ja vaikuttaa. Vaikka tahtoisimmekin tehdä hyvää, emme tee, sillä luontomme on heikko, sanoi Paavalikin.

Tähän Jeesus tahtoo antaa tänään meille parantavaa lääkettä. Sitä hän antoi jo Mikan suun kautta jumalanpalveluksen alussa, kun saimme synninpäästön. Sinun syntisi on annettu anteeksi, myös ne kielen synnit, joihin olet syyllistynyt. Ne kielen sivallukset ovat kerran iskeneet Jumalan Ainoaan Poikaan ristillä, Jeesukseen. Hän on ottanut ne kannettavakseen, hän on kärsinyt niistä jokaisesta sivalluksesta, niin paljon Jumala maailmaa ja sinua rakastaa. Jotta sinun ei tarvitsisi niistä kantaa synnin seurausta, kun sinun on tehtävä jokaisesta sanastasi tili Jumalan edessä, koska Jumala rakastaa meitä niin paljon, että hän välittää meidän maineestamme ja siitä mitä meistä puhutaan. Jokaisesta. Kristus on kantanut rangaistuksen niistä puolestasi.

Sitä lääkettä saat maistaa myös hetken päästä ehtoollisella. Jeesus sanoo synnin vaivaamille sairaille, ”Tulkaa minun luokseni, minä annan levon.” Ja sen jälkeen: ”Mene, äläkä enää syntiä tee.” Siihen Jumala antaa voimaa, kun me häneltä rukoilemme apua. Mutta taivaspaikkaa ei kieltä hallitsemalla ansaita. Vain Jeesuksen kautta käy tie Jumalan luo.

Nouskaamme siksi ylistämään tätä rakastavaa Jumalaa, joka haluaa antaa lääkettä meille, jotka kamppailemme tämän synnin kanssa, apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

Taukoa kirjoittelusta

Olen aika hyvin pysynyt tavoitteessa julkaista yksi kirjoitus kuukaudessa tänne sivuilleni, kesäkuukausia lukuun ottamatta. Syksyllä vietän kuitenkin todennäköisesti hiljaiseloa kirjoittelun puolella, ainakin sen aikaa, kunnes gradu on kirjoitettu ja teologie magister -paperit löytyvät takataskusta. En myöskään pidä opetuksia missään syksyn aikana samaisesta syystä.

WordPress ystävällisesti tilastoi kävijämääriä. Niinpä tauon aikana voi lukaista vaikkapa vanhoja klassikoita. Top 5 -luetuimmat kirjoitukset, yllättävää kyllä:

  1. Ruotsinvihaajasta opiskelijaksi Åbo Akademiin, osa 1. Miten hankitaan ruotsin kielen taito? – Tätä kirjoitusta on luettu selvällä marginaalilla eniten. Se on myöskin herättänyt kunnolla keskustelua ja näppäimistön sauhua! Erityisesti korkeakouluhaun sekä lukuvuoden alun aikaan Google tuo vierahaita kyläselle.
  2. Hajanaisia ajatuksia ennen avioliittoa – Hieman yli kolmen vuoden takaa nuoren klopin ajatuksia avioliitosta ja seurustelusta ja muustakin. Seksistäkin. Allekirjoitan edelleen.
  3. Ruotsinvihaajasta opiskelijaksi Åbo Akademiin, osa 2. Suomenkielisenä Åbo Akademissa. – Jatko-osa, jossa keskustellaan itse opiskelusta ei enää kiinnostanut niin paljoa. Googleakin väsyttää.
  4. Joulupukki matkaan jo käy – Ikirallatus löytää uusia lukijoita joka joulu. Postitontun ärsytyksestä inspiraation saanut teologinen analyysi ikivihreästä hirviöstä.
  5. Joutuvatko ateistit jatkossa tukemaan hihhulointia verovaroin? – Todella pikainen kirjoitus yhteisöveron kirkollisen osuuden lakkauttamisesta ja sen korvaavasta kiinteästä valtionavustuksesta (=valtion maksama maksu julkisoikeudellisista palveluista, joita kirkko tuottaa), joka aiheutti paljon närää jopa Talouselämää-lehdessä.

Viidestä luetuimmasta kirjoituksesta kolme ovat varsin nopeasti riipaistuja aivopieruja. Sen sijaan viiden vähiten luetuimman kirjoituksen joukossa löytyy todellisia aarteita! Top 5 vähiten luetut (poislukien ne kirjoitukset, jotka on julkaistu blogspot-aikoina tai Kotimaa24:ssä):

  1. Yhtenäiskulttuurin kirkkotavat, osa 2. – Vanha viisaus ei oo in.
  2. Mikä ihmeen Vanha testamentti? osa 1/3: Miksi kristittyä kiinnostaa? – No ei kiinnosta.
  3. Mikä ihmeen Vanha testamentti? osa 3/3: Onko Vanha testamentti fan fictionia? – On on, daa.
  4. Luomakunnan Jumala kaupungissa – Alustus Kirkon nuorisopäivillä. Tosin tulin kauheaan kuumeeseen ja paja, jossa alustus piti esittää, peruttiin pajanpitäjän sairastuttua.
  5. Vuoden 2015 kymmenen parasta kirjaa, osa 2/2 – Näihin katsauksiin olen panostanut kaikkein eniten. Osaa on luettu enemmän, osaa vähemmän.

Siinä lukuvinkkejä tauon ajalle. Jos sitten taas viisastuisi tauon jälkeen, ja kirjoittaisi jotakin fiksua höpinöitten ja täytepostausten sijaan!

Hyvää syksyn alkua!

!להתראות

Mikä ihmeen Vanha testamentti? osa 3/3: Onko Vanha testamentti fan fictionia?

Viimeiseksi vielä pieni apologia eli puolustuspuheenvuoro Vanhan testamentin historiallisuuden puolesta. Vanhan testamentin tekstit ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa ja ne tekstit, joista meidän Raamattumme on käännetty, on kirjoitettu ja kopioitu niissä kuvattuja tapahtumia myöhemmin. Mitä pitäisi sanoa sitten tekstien historiallisesta luotettavuudesta?

Suullinen perimätieto korjaa

Ensinnäkin Raamatun tekstien taustalla on pitkä suullinen perimätieto, niin kutsuttu suullinen tradeeraus. Tämä voi meidän aikanamme kuulostaa oudolta, sillä elämme sellaista aikaa, jolloin ei tarvitse osata paljoa mitään ulkoa. Google it noob, ja sillä selvitään. Aiemmin suullisen perimätiedon merkitys oli paljon suurempi, sillä kansa ei osannut samalla tavoin kirjoittaa tai lukea. Oikeastaan se oli tapa, millä tietoa säilytettiin – ja kontrolloitiin. Kun joku esitti kertomuksen tai tapahtuman suullisesti, hän samalla asetti sen toisten koeteltavaksi ja tarkistettavaksi. Kirjallisilla dokumenteilla sen sijaan ei ollut samanlaista yhteisön painetta pysyä niin sanotusti totuudessa.

Suullista perimätietoa on kyllä edelleen olemassa. Lisäksi se yhä korjaa itse itseään pitkälti samoin metodein. Esimerkiksi, jos sanon että Matti Nykänen sanoi, että se on fifty-seventy, niin ei kulu paljoa, kun joku kuulijoista toteaa, että höpö höpö, sehän on fifty-sixty! Tai joku korjaa äkkiä, että Nykäsen sanonta ei ollut ”elämä on haippii” vaan ”elämä on laiffii”.

Otetaan vielä yksi esimerkki. Jokainen osaa ulkoa Darth Vaderin kuuluisat sanat Luke Skywalkerille, riippumatta siitä, onko nähnyt alkuperäistä rainaa vai ei: ”Luke, I am your father.” Nyt tosin jollakin alkaa jo näppäimistö sauhuta, koska hän tietää, että siteerasin Pimeää Isukkia väärin. Sehän on ”No, I am your father!” Itselleni tämä valkeni kerran monien vuosien jälkeen, kun joku korjasi suullista perimätietoa. Näin se kavala kontrolli iskee vuosienkin jälkeen takavasemmalta!

Mitäs se Pimeä Isukki lausuikaan?

Ulkoa muistamista reenataan riparillakin. Ulkoläksyt tulee osata, ja hyvä niin. Ennen vedettiin Vähät Katekismuksetkin silmät ristissä ja ulkoa lukien.

Arkeologia todistaa Vanhan testamentin historiallisesta luotettavuudesta

Raamatun maassa on tehty varsin paljon arkeologisia kaivauksia. Seuraavassa esitän vain kolme esimerkkiä siitä, miten Raamatun ulkopuoliset löydöt avaavat alueen historiaa ja Raamatun luotettavuutta.

1) Egyptistä lähteminen ja luvatun maan valloittaminen. Meillä ei ole arkeologisia jälkiä siitä, että israelilaiset olisivat ikinä tulleet Egyptistä. Se ei sinänsä ole mikään ihme, sillä autiomaahan ei jää kauheasti jälkiä, eikä liikkuva paimentolaiskansa muutenkaan jätä jälkiä. Eiväthän paimentolaiset rakenna mitään autiomaahan, minkä tarkoitus olisi pysyä edes sataa vuotta, saati sitten muutamaa tuhatta vuotta.

Raamatun ilmoittama määrä vaikuttaa tosin varsin isolta uskottavaksi (toisaalta se on myös tulkintakysymys. Heprean elef, joka on käännetty tuhantena voi tarkoittaa myös esimerkiksi sotilasosastoa). Ulkopuolisista lähteistä tiedämme kuitenkin esimerkiksi seuraavaa:

a) Egyptin ja Assyrian valta oli heikentynyt Kanaanin maassa 1200-luvulla (Amarna-kirjeet).
b) Ramses II rakennutti Pi-Ramsesta orjilla. Tämä kaupunki mainitaan Raamatussa, mutta se tuhoutui myöhemmin, joten tiedon tulee olla varhaista perua (2. Moos. 1:11). Myöhempi fan fictionin kirjoittaja ei osaisi puhua tästä kaupungista.
c) Lisäksi Egyptistä karkaili orjia. Näistä kertovat esimerkiksi egyptiläisten kirjureiden harjoituspapyrukset (Anastasi-papyrukset), joissa kerrotaan, todennäköisesti todenperäisiä kertomuksia mukaillen, esimerkiksi kahden orjan karkaamisesta (Papyrus Anastasi V).

Näin ollen vaikka Egyptistä lähdöstä ei olisi suoraa Raamatun ulkopuolista kuvausta, tai siitä ei ole jäänyt jälkiä, niin se on ainakin historiallisesti mahdollinen skenaario.

2) Daavid. Kuningas Daavidin olemassaoloa ehdittiin epäillä jo pitkän aikaa, kunnes löydettiin niin sanottu Tell Danin piirtokirjoitus. Kyseinen 800-luvulta e.Kr. peräisin oleva piirtokirjoitus puhuu Daavidin dynastiasta/huoneesta puhuessaan Juudan kuningaskunnasta. Toisin sanoen kuningaskunnan perustajana pidettiin kuningas Daavidia. Daavid oli historiallinen henkilö.

3) Vessajuttuja. Teksti on hyvä päättää pieneen vessajuttuun. Viime syksynä uutisoitiin Israelissa suoritetuista Lakisin kaupungin kaivauksista. Muinaisen kaupungin portista löytyi Baalin temppelin jäännökset. Se oli häpäisty ja turmeltu. Kivisen uhrialttarin sarvet oli murskattu ja temppelin ”kaikkein pyhimpään” eli takahuoneeseen oli tehty vessa. Portista löydetyt esineet on ajoitettu kuningas Hiskian aikaan (715–696 eKr.). Hiskian kerrottiin suorittaneen uskonnollisia puhdistuksia ja uudistuksia: ”Hän hajotti uhrikukkuloiden alttarit, murskasi kivipatsaat ja kaatoi asera-tarhat.” (2. Kun. 18:4).

Pyhäkön muuttaminen vessaksi oli tyypillinen tapa häpäistä sakraalitila. Kuningas Jehun aikana (845–818 eKr.) Samariassa häpäistiin Baalin temppeli samalla tavalla.

”He kaatoivat maahan myös Baalin kivipatsaan ja hajottivat koko temppelin. Temppelistä tehtiin käymälöitä, ja siinä käytössä se on ollut tähän päivään saakka.” (2. Kun. 10:27)

Tämä pieni löytö on vain yksi monista eri löydöistä, jotka sopivat yhteen Vanhan testamentin historiankerronnan kanssa. Toki Vanhassa testamentissa jätetään myös paljon kertomatta ja keskitytään vain joihinkin asioihin isolla aikavälillä, ja vieläpä tietystä näkökulmasta katsottuna. Toisin sanoen Vanhan testamentin kirjoitus on valikoivaa. Tietenkin joidenkin löytöjen kanssa joudutaan myös pohtimaan tekstien ja löytöjen välistä suhdetta hieman tarkemmin. Arkeologit kiistelevät esimerkiksi siitä, oliko Daavidin valtakunta niin suuri ja mahtava, kuin Raamattu kertoo. Tähän ei Tell Danin piirtokirjoitus anna minkäänlaista vastausta. Mutta sen sijaan, että arkeologia kumoaisi Vanhan testamentin historian, niin se itse asiassa pääsääntöisesti tukee sen historiankirjoitusta.

Vanha testamentti ei ole fan fictionia. Se on totista totta. Ja siihen kristinusko pitäytyy.

Summa summarum

Vanha testamentti on kristityille tärkeä, koska se on Jeesuksen ja ensimmäisten kristittyjen Raamattu. Se ennustaa ja todistaa hänestä. Jeesus on Vanhan testamentin täyttymys. Kristuksessa yhdistyy ja punoutuu yhteen monet Vanhan testamentin eri langat. Lisäksi se on historiallisesti luotettavaa.

Kristityn kannattaa lukea Vanhaa testamenttia, jotta hän ymmärtäisi Raamatun tärkeimmän sanoman pyhästä, oikeudenmukaisesta ja rakastavasta Jumalasta, joka ilmoittaa itsensä syntiinlangenneelle maailmalle ja pelastaa tämän synnin vallasta iankaikkiseen elämään. Vanha testamentti todistaa Jumalan suurista teoista keskellä historiaa.

Ilman Vanhaa testamenttia ymmärrys tästä kaikesta jää auttamatta torsoksi. Kyllä limputtaen saatetaan maaliin asti mönkiä. Mutta parempi olisi nähdä koko kuva kirkkaasti kaikessa kauneudessaan.

Kirjallisuutta

Kirjoituksissani olen käyttänyt hyväksi muun muassa seuraavaa kirjallisuutta, tietenkin Raamatun lisäksi.

Eskola, Timo
2011
Uuden testamentin narratiivinen teologia. Kauniainen: Perussanoma.
2016 ’Daavidin Poika ja Jumalan kuninkuus korotuskristologiassa: kertomuksellisuus, metaforat ja kristologian synty’ –
Ylösnousemus – juutalaisen teologian tausta, evankeliumien todistus ja korotuskristologian synty. Toim. Ville Auvinen, Timo Eskola ja Timo Liiri. s. 136–175. Iustitia 32. Helsinki: Suomen teologinen instituutti.

Giertz, Bo
1981
Jumala puhuu Raamatussa. Helsinki: SLEY-kirjat.

Gärtner, Bertil
1976
Vanha testamentti elää. Raamatuntutkistelun opas. Helsinki: SLEY-kirjat.

Junkkaala, Eero
2006
Faktaa vai fiktiota? Mitä arkeologia kertoo Raamatun historiallisuudesta? Helsinki: Uusi tie.

Laato, Antti
2002
Uhri ja anteeksiantamus. Sovitus Vanhassa testamentissa, juutalaisuudessa ja Uudessa testamentissa. Iustitia 16. Helsinki: Suomen teologinen instituutti.
2004
Inledning till Gamla testamentet. Religionsvetenskapliga skrifter nr 54. Andra upplagan. Åbo: Åbo Akademi
2006
Emmauksen tiellä. Miten ensimmäiset kristityt selittivät Vanhaa testamenttia? Studier i exegetik och judaistik utgivna av teologiska fakulteten vid Åbo Akademi Nr 2. Åbo: Åbo Akademi.
2007
Vanha testamentti läpi yhdessä päivässä. Mitä moderni eksegetiikka voi opettaa meille Vanhasta testamentista? Turku.

Lindqvist, Pekka & Rahkonen, Pekka
2013
Totta Mouses! Mooses iki- ja nykynuorille. Kauniainen: Perussanoma

Nummela, Leif
2008
Alkaen Mooseksesta. Jeesus jokaisessa Vanhan testamentin kirjassa. Helsinki: Uusi tie.

Ollilainen, Vesa & Väisänen, Matti (toim.)
2013
Kristus Vanhassa testamentissa. Vanhan testamentin kristologia. EU: SLEY-Media Oy.

Sankamo, Juho
2016
Israelin kuninkaiden maailma. Kauniainen: Perussanoma.

Warker, Margaret (toim.)
2012  Ancient Israel in Egypt and the Exodus. Washington: Biblical Archaeology Society. E-Book.

Mikä ihmeen Vanha testamentti? osa 2/3: Jeesus Vanhassa testamentissa

Edellisen kuun postauksessa pohdimme kysymystä ”kristittyäkin kiinnostaa”. Tällä kertaa tarkoituksena on käydä läpi, miten Jeesus ”löytyy” Vanhasta testamentista. Kuten edellisen osan lopussa todettiin, Jeesus nivoo Vanhan testamentin eri langat yhteen. Nyt ei voida käsitellä kaikkea mahdollista Jeesuksesta Vanhassa testamentissa (yksi hyödyllinen suomenkielinen tiiliskivi aiheesta on täälläkin ”arvioitu”), mutta otan esille esimerkinomaisesti kolme eri näkökulmaa, miten Jeesus löytyy Vanhasta testamentista.

Jeesuksesta ennustetaan Vanhassa testamentissa

Ensiksikin Jeesuksesta ennustetaan Vanhassa testamentissa monissa kohtaa. Tuttuja ovat esimerkiksi jouluun liittyvät profetiat. Profeetta Jesaja julisti Juudassa 700-luvulla seuraavaa:

”Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel [=Jumala on meidän kanssamme]” (Jes. 7:14)

”Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat, niin kuin murskasit Midianin vallan. Ja kaikki taistelukenttiä tallaneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina. Tämän saa aikaan Herran Sebaotin pyhä kiivaus.” (Jes. 9:1–6)

Nämä ennustukset annettiin Assyrian uhatessa Juudan kuningaskuntaa 700-luvulla eKr. Jesaja todennäköisesti odotti jo omana aikanaan tätä Immanuel-lasta, mutta profetia täyttyi vasta myöhemmin, Jeesuksen aikana.

Jesajan aikalainen, profeetta Miika ennustaa taas toisaalla:

”Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana. Herra jättää Israelin vain siksi ajaksi, kun synnyttäjä synnyttää. Sitten israelilaisten luokse palaavat heidän jäljelle jääneet veljensä. Hallitsija on nouseva ja kaitseva heitä Herran voimalla. Herra, hänen Jumalansa, antaa hänelle vallan ja kunnian. He saavat elää rauhassa, sillä hänen valtansa ulottuu maan ääriin saakka.” (Miik. 5:1–3)

Myös Miikan ennustus sijoittuu samaan aikakauteen, mutta hän ei odota luvattua Vapahtajaa heti vaan vasta katastrofin jälkeen. Nämä kaksi profeettaa saavat eri tavalla painotettuina saman ennustuksen Jumalalta tulevasta Vapahtajasta. Jeesuksen aikana Herodeksen hovin kirjanoppineet neuvoivat itämaan tietäjille Jeesuksen sijainnin juuri Miikan profetian avulla.

Salomo Jeesuksen esikuvana

Toiseksi Vanhassa testamentissa on monta henkilöä, jotka on nähty Jeesuksen esikuvina. Yksi esimerkki voisi olla kuningas Salomo, joka eli noin 1000-luvulla eKr. Jo Jeesus itsekin vertaa itseään ja Salomoa (Matt. 12:42). Kolme seuravaa esimerkkiä Salomosta Jeesuksen esikuvana riittänee näkemään tämän yhteyden kahden Daavidin pojan välillä.

1) Salomon nimi saattaa olla johdettu heprean sanasta shalom, ”rauha”. Hänen valtakaudellaan Israelin kuningaskunnassa oli rauha. 1. Kun. 5:5 kuvaa tätä rauhaa seuraavalla tavalla: ”Niin kauan kuin Salomo eli, Juudan ja Israelin asukkaat Danista Beersebaan saakka saivat elää rauhassa kukin oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.” Tästä tuli myöhemmin sanonta, jolla kuvattiin messiaanisen rauhanajan koittamista. Esimerkiksi profeetat Miika (4:1–8) ja Sakarja (3:8–10) viittaavat tähän kuvaan. Jeesus on se Rauhan Ruhtinas (Jes. 9:1–6), joka tuo lopullisen rauhan maan päälle, ja josta Salomo ja hänen aikakautensa on vain hämyinen ennakkokuva.

2) Salomon sanotaan olleen kaikkein viisain kuningas maan päällä. 1 Kuningasten kirjassa kerrotaan Saban kuningattaresta, joka tuli Israeliin asti ihmettelemään tämän kuninkaan suurenmoista viisautta. Jeesuksesta taas puhutaan itse Viisautena isolla veellä. Hänessä on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettynä (Kol. 2:3). Hänen kauttaan on maailma luotu (Sananl. 8:22–30; Joh. 1:1–18; Kol. 1:14–20). Juuri Salomon viisauteen Jeesus itsekin viittaa, kun hän moittii kansaa, joka ei kuuntele itse Viisautta:

”Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettaa sille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo!” (Matt. 12:42)

3) Salomo on Daavidin poika, joka rakentaa temppelin. Daavidille annettu messiaaninen lupaus, 2. Sam. 7:5–16, kertoo tästä pojasta. Salomo on kuitenkin vain ennakkokuva aidosta messiaasta ja Daavidin Pojasta, jonka valtaistuin on vahvistettu ikiajoiksi, ja joka rakentaa temppelin, jota ei enää tuhota. Tämä temppelinrakentaja on itse Jeesus ja temppelikin on hieman erilaisempi kuin aikaisemmin, Joh. 2:13–22.

Temppeli Jeesuksen esikuvana

Kolmanneksi jokin tietty instituutio toimii Jeesuksen esikuvana. Yksi näistä on Jerusalemin temppeli, joka on erityisellä tavalla oma kiinnostuksen kohteeni Vanhassa testamentissa. Tässä yhteydessä jälleen esitän vain esimerkinomaisesti, miten temppeli toimii Jeesuksen esikuvana.

Ensiksikin Jerusalemin temppeli oli se paikka, jossa taivas ja maa olivat yhteydessä keskenään (esim. Ps. 11:4). Se oli paikka, jossa Jumalan kirkkaus/nimi/Jumala itse asui (1. Kun. 8), ja jossa ihminen saattoi kohdata pyhän Jumalan. Ensimmäinen temppeli tuhoutui ja Hesekiel näkee näyssä Jumalan kirkkauden poistuvan temppelistä, Hes. 10. Toinen temppeli kyllä rakennetaan, mutta missään ei sanota, että Jumalan kirkkaus olisi sinne palannut. Jeesus taas rakentaa temppelin omasta ruumiistaan. Hänessä taivas ja maa kohtaa. Hänessä Jumala itse asuu meidän keskellämme (Joh. 1:14)

Toiseksi Temppelin kaikkein pyhimmässä sijaitsi ensimmäisen temppelin aikaan liitonarkku. Liitonarkun kannen päällä oli kerubivaltaistuin, jossa ajateltiin olevan Jumalan näkymätön valtaistuin, näiden kerubien siipien yllä. 3. Moos. 16 kertoo, miten suurena sovituspäivänä, kerran vuodessa, ylipappi astuu kaikkein pyhimpään ja pirskottaa koko kansan syntien edestä uhriverta liitonarkun kannen päälle. Liitonarkku kaikkein pyhimmässä oli siis samaan aikaan sekä sovituksen että Jumalan kuninkuuden paikka.

Kun ensimmäinen temppeli tuhoutui, niin liitonarkku katosi. Myöhempi juutalainen traditio kertoo, että Jeremia olisi piilottanut liitonarkun. Jeremia itse kuitenkin kertoo, kuinka kukaan ei enää tule tulevaisuudessa kyselemään tämän vanhan liitonarkun perään, kun Jumala palauttaa kansan pakkosiirtolaisuudesta luvattuun maahan, Jer. 3:14–18. Liitonarkkua ei ollut toisessa temppelissä, vaan kaikkein pyhin oli tyhjä ja varsin kolkko paikka. Sen kertoo myös esimerkiksi herra Pompeius Suuri, joka kävi sen varta vasten tarkastamassa valloitettuaan Jerusalemin vuonna 64 eKr.

Yhtäkkiä Paavali kuitenkin kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, että liitonarkku on löytynyt! Tai oikeastaan Jumala on itse tehnyt liitonarkun, jossa toteutuu sekä sovitus että Jumalan kuninkuus, jälleen kerran. Puhuessaan Jumalan vanhurskaudesta ja armosta niitä kohtaan, jotka ovat hänen kirkkauttaan vailla, Paavali kirjoittaa:

”Hänet [Jeesuksen] Jumala on asettanut sovitusuhriksi (hilasterion), hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.” (Room. 3:25).

Kreikan sana hilasterion on sanahirviö, ja tarkoittaa itse asiassa liitonarkun kantta (hepreaksi kapporet, joka tulee syntien sovittamista merkitsevästä juuresta kpr), jonka päälle uhriveri pirskotettiin. Jeesus itse on se liitonarkun kansi, josta löytyy sovitus! Ja hänen oma verensä on se uhriveri, jolla kaikki maailman synnit on sovitettu. Vanha käännös on löytänyt hilasterionille osuvan termin Herpealaiskirjeestä (Hepr. 4:16) puhumalla armoistuimesta. Näin ollen kukaan ei toden totta enää etsi vanhaa liitonarkkua – Jonesin Indyjä lukuunottamatta – sillä sovitus ja kuninkuus löytyy Jeesuksesta. Liitonarkku on löytynyt!

Näin siis Jeesus löytyy monin eri tavoin Vanhasta testamentista. Tällaista Vanhan testamentin tulkintaa, jossa etsitään Jeesuksen esikuvia (typoksia) Vanhasta testamentista kutsutaan typologiseksi raamatuntulkinnaksi. Sen juuret ovat itse Jeesuksen ja apostolien opetuksessa sekä juutalaisessa raamatuntulkinnassa.

Pappa Lutherin puheet siitä, miten Kristus on kätkettynä Vanhassa testamentissa, ja että koko Raamattu ajaa Kristusta, ovat edelleen ajankohtaisia.

Mikä ihmeen Vanha testamentti? osa 1/3: Miksi kristittyä kiinnostaa?

Mikä ihmeen Vanha testamentti? Miksi meidän pitäisi lukea sellaista tekstiä nykypäivänä? Eikös se ole juutalaisten kirja? Onko sillä Jeesuksen kanssa mitään tekemistä? Onko se fan fictionia? Mitä se on?

Tässä ja kahdessa seuraavassa blogikirjoituksessa käsittelen lyhyesti Vanhaa testamenttia kristityn näkökulmasta. Taustalla tekstille on Lempäälän seurakunnan nuortenillassa pitämäni opetus samasta aiheesta.

Kirjoituksessa otan esille kolme eri näkökulmaa Vanhaan testamenttiin: 1) Miksi se on tärkeä kristityille? 2) Miten Jeesus löytyy sieltä? 3) Mitä Vanhan testamentin historiallisuudesta voidaan sanoa?

Vanha testamentti on Jeesuksen oma Raamattu

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan Emmauksen tien tapahtumista. Kaksi synkän murheen murtamaa kaverusta tallustelee pitkin tietä. He olivat laittaneet koko elämänsä likoon tämän messiaskandidaatin puolesta. Mutta hän meni kuolemaan häpeällisellä tavalla. Taas jälleen taisi kyseessä olla väärä messias. Hämmennystä olivat aiheuttaneet muutamien naisten – jotka sen ajan kulttuurissa eivät olleet kovin luotettavan todistajan maineessa – haudalta tuomat uutiset. Hauta oli ollut tyhjä.

Heidän keskuuteensa ilmaantuu ylösnoussut Jeesus, mutta kaverukset eivät häntä tunnista. Jeesus kysyy heiltä, mikä on vikana. Kaverukset ihmettelevät tätä ja selostavat tälle tynnyrissä eläneelle, mistä Snäppi ja Insta ja muu some on viime päivät kohissut:

”Jeesus kysyi heiltä: ’Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?’ He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ’Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.’ ’Mitä tarkoitatte?’ Jeesus kysyi. He vastasivat: ’Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet.’ Silloin Jeesus sanoi heille: ’Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.’ Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.’ (Luuk. 24:17–27)

Toisin sanoen, jokin oli saanut ensiksikin juutalaiset odottamaan Messiasta. Ja toisaalta Jeesus vetoaa kirjoituksiin, jotka kaikki kertovat hänestä. Uutta testamenttia ei ollut vielä kirjoitettu. Sekä Emmauksen tien kulkijat että Jeesus itse olivat juutalaisia, kuten myös ensimmäiset kristityt. Heidän Raamattunsa oli Vanha testamentti.

Emmauksen tiellä olisi ollut mukavaa olla paikalla. Mutta onneksi Emmauksen tien opit eivät ole valuneet hukkaan. Koko Uusi testamentti viittaa jatkuvasti Vanhaan testamenttiin. Lisäksi ainakin myöhemmän rabbiinisen aikakauden opetuslapsi-ihanteeseen kuului ajatus siitä, että pisarakaan rabbin viisaudesta ei valu opetuslapselta hukkaan. Apostolien, Jeesuksen seuraajien, opetus on Jeesuksen opetusta.

Siksi onkin syytä ottaa näin reformaatiouskonpuhdistuksen 500-vuotismerkkijuhlavuoden kunniaksi muutama sitaatti itse pappa Lutherilta. Hän aivan oikein selittää Raamatun keskinäistä yhteyttä muun muassa seuraavin sanoin:

”sillä Uusi Testamentti on oikeastaan vain Vanhan Testamentin julkitulemista samaan tapaan kuin jos jollakulla ensin olisi kädessään suljettu kirje, jonka sitten avaa. Vanha Testamenttikin on kuin Kristuksen testamenttiasiakirja, jonka hän kuoltuansa on evankeliumin kautta avannut luettavaksi ja kaikkialla kuulutettavaksi”

”… ja mitä Uusi testamentti on muuta kuin julkinen saarna ja ilmoitus Kristuksesta, jonka Vanha testamentti on antanut ja Kristus täyttänyt.”

Vanha testamentti taustana Uudelle testamentille

Vanhan ja Uuden testamentin yhteys näkyy erityisesti kertomuksellisella tasolla. Ehkä tutumpi kaanaankielinen sana on pelastushistoria. Raamatun läpi kulkee punaisena lankana pelastushistoria, joka kertoo Jumalan suurista teoista historiassa. Ilman Vanhan testamentin tapahtumien kuvausta Uusi testamentti jää ikään kuin ilmaan kellumaan. Tai toisin sanoin: Uusi testamentti piirtää kyllä hienon kuvan Jeesuksesta, mutta kehykset ja raamit ja tausta jää vajavaiseksi, jos Vanhaa testamenttia ei tunneta.

Uuden testamentin lukeminen ilman Vanhaa testamenttia on vähän kuin lukisi Taru Sormusten Herrasta -trilogian ilman kahta ensimmäistä osaa. Kuninkaan paluuta lukiessa päätyy keskelle yhtä pitkää roadtrippiä. Koko reissun syy jää hämärän peittoon, samoin myös sormus ja sen merkitys. Miksi sormus käyttäytyy kuten käyttäytyy? Miksi juuri hobitti kantaa sormusta? Mikä sitä Frodoa oikein vaivaa? Tai entäs Harry Potter sitten? Seitsemännen kirjan kun lukee, niin aika paljon jää tietämättä siitä, mitä kuuden ensimmäisen kirjan aikana on rakennettu. Samalla tavoin ilman Vanhaa testamenttia iso osa Jumalan pelastushistoriasta jää hämärän peittoon.

Vanhassa testamentissa kerrotaan esimerkiksi seuraavista asioista, jotka monet kirjoittajat olettavat lukijoidensa tietävän tai joihin he viittaavat enemmän tai vähemmän suorasti:

1) Luominen. Toki myös Uudessa testamentissa kerrotaan luomisesta, mutta iso osa siitä jäisi hämärän peittoon. Ihminen Jumalan kuvana, viikkorytmi (1. Moos. 1), ihminen suurena ihmeenä (Ps. 139) ja luomakunnan kruununa (Ps. 8), ihmisen tehtävä viljellä ja varjella (1. Moos. 2), ja tällä hetkellä paljon kohua aiheuttava ajatus miehen ja naisen välisestä avioliitosta, jonka Jumala on asettanut ja siunannut (1. Moos. 1–2) jäisi irrallisemmaksi ilman Vanhaa testamenttia.

2) Syntiinlankeemus. Oikeastaan koko Vanha testamentti 1. Mooseksen kirjan kolmannesta luvusta lähtien kertoo synnin ja pahuuden lisääntymisestä maan päällä. Ilman Vanhaa testamenttia synnin synkkyys ei avautuisi samalla tavalla. Syntiinlankeemuskertomus on kertomus historian alkuhämäristä. Se kertoo ensinnäkin siitä, miten ihmisen ja Jumalan välinen harmoninen suhde katkesi. Jumalan kuva särkyi. Ihmisen sydämeen jäi Jumalan muotoinen aukko, jota hän yrittää eri tavoin täyttää. Toiseksi syntiinlankeemus kertoo miehen ja naisen välisen suhteen rikkoutumisesta ja hajoamisesta. Kolmanneksi se kertoo myös ihmisen ja luomakunnan välisen suhteen järkkymisestä.

Tähän tapahtumaan Uusi testamentti toki viittaa jatkuvasti. Mutta näitä viittauksia ja Uuden testamentin opetusta ymmärtää paremmin, jos on lukenut, mitä Vanhassa testamentissa asiasta sanotaan.

Seuraava sukupolvi Aatamista ja Eevasta todistaa ensimmäistä veljesmurhaa. Muutaman luvun päästä todetaan jo, että ”ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat.” (1. Moos. 6:4).

3) Israel. Loppu Vanha testamentti oikeastaan kertoo siitä, miten Jumala päättää korjata tilanteen. Hän on luvannut jo Eevalle, että hänen jälkeläisensä tulee murtamaan pahan vallan (1. Moos. 3:15). Raamatun kertomukset voidaan sijoittaa meidän tuntemallemme historian aikajanalle 1. Moos. 12 eteenpäin. Tästä kyseisestä luvusta alkaa Israelin historia. Jumala valitsee yhden mitättömän paimentolaisen, Abramin. Tämän hän lähettää kohti luvattua maata ja lupaa tälle sen maan, jälkeläisistä koostuvan kansan ja siunauksen, joka koituu salaperäisellä tavalla siunaukseksi kaikille kansoille (1. Moos. 12:2–3; 18:18; 22:18 sananmukaisesti ”sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan kansat”). Abramista tuli Abraham, kansojen isä.

Abrahamille syntyy Iisak, Iisakille Jaakob, Jaakobille 12 Israelin heimon kantaisää. Monien vaiheiden kautta tämä orjiksi päätynyt kansa pääsee vihdoin luvattuun maahan Mooseksen ja hänen oppipoikansa Joosuan, Nunin pojan johdolla. Jumala tekee liiton Israelin kanssa Siinain vuorella, antaa heille käskyt noudatettavaksi ja lupaa olla heidän kanssaan. Jumala opettaa tälle tietylle kansalle omien profeettojensa ja oman lakinsa ja suurten tekojensa kautta, millainen Jumala Jumala oikein on.

Tästä Vanha testamentti oikeastaan kertoo. Samalla se ennakoi tulevaisuutta monella eri tavalla. Kun Israelista tulee kuningaskunta noin 1000 eKr., lupaa Jumala kuningas Daavidille, että antaa hänen poikansa hallita ikuisesti. Jumalan kansan tuli olla valo kaikelle maailmalle. Sen tuli olla pyhä papisto. Se ei kuitenkaan siinä onnistunut, ja Jumala rankaisi kansaa pakkosiirtolaisuudella, mutta lupasi vielä palauttaa kaikki 12 sukukuntaa yhteen.

Erityisesti profeettojen kirjoissa luvataan tulevan Messias-kuningas, joka pelastaisi kansansa (esim. Jes. 7, 9; Miika 5:1–5). Samaan aikaan Jumala itse hallitsisi kuninkaana Israelissa (Jes. 40–55). Jumala tekisi uuden liiton kansansa kanssa. Hän ottaisi ihmisten kivisydämen pois ja antaisi tilalle lihasydämen. Kansa puhdistettaisiin synnistä ja Jumalan henki lahjoitettaisiin ihmisten sydämiin (Jer. 31:33–37; Hes. 36–37). Lisäksi kaikki kansat tulisivat Jerusalemiin ja toisivat Jumalalle lahjoja. Kaikki kansat tulevat kumartamaan ja tunnustamaan, että on vain yksi Jumala, Herra. (Jes. 45:23; 56; 66).

Vanha testamentti jättää odotusten valtaan. Vaikka Esran ja Nehemian kirjoissa kerrotaan, että kansa pääsee palaamaan pakkosiirtolaisuudesta, se huomaa pian, että jotain jää uupumaan. Kaikki eivät palaa. Kymmenen sukukuntaa on kadonnut, ja juutalaisia elää hajaannuksessa ympäri maailmaa. Osa ei oikein taida ymmärtääkään palata. Muut kansat eivät vielä tunne Jumalaa. Uusi temppeli tuntuu olevan vanhaa temppeliä heppoisempi. Onko Jumala oikeasti palannut kansansa luokse? Missä on ennustettu tuleva Vapahtaja? Missä on itsenäisyys? Missä on siunaus, jonka tuli koitua siunaukseksi kaikille kansoille?

Tästä odotuksesta kertovat monet Uuden testamentin kohdat, muun muassa alussa siteerattu Emmauksen tien veijarien keskustelu. He odottivat, että Jeesus olisi ollut se, jonka oli määrä lunastaa Israel.

Uusi testamentti kertoo vastauksen. Jeesus on Vanhan testamentin odotusten täyttymys. Hän on se Messias, josta Vanhan testamentin profeetat aina Mooseksesta alkaen ovat julistaneet. Hän on se, jonka piti tulla. Hän oli tosin erilainen kuin mitä juutalaiset odottivat. Hän oli jotain toisenlaista ja paljon enemmän. Jeesuksessa kaikki Vanhan testamentin punaiset langat syntien sovittamisesta, temppelin merkityksestä Jumalan läsnäolon paikkana, pelastushistorian täyttymyksenä ja Israelin kansan lunastajasta yhdistyvät. Ja ennen kaikkea hän hallitsee kuninkaana. Jumalan kuninkuus toteutuu hänen kauttaan. Ja vielä hän tulee takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet.