Vuosittain tammikuun lopulla somessa järjestettävä Näytä niille teologi (lontooksi Show Them A Theologian) -viikko on taas ohi, joten on aika paljastaa tämän vuoden valinta ja kertoa miksi olen valinnut juuri hänet.
Valitsin tällä kertaa teologin, josta löysin sellaisen kuvan, että ainakaan heti ei ole selvää, kuka on kyseessä. Jukka Thurén (1930–2015) oli Åbo Akademin Uuden testamentin eksegetiikan pitkän linjan professori. Hän kouluttautui ensiksi klassillisen filologian maisteriksi ja sen jälkeen teologiksi opiskellen ensimmäistä alaa Turun yliopistossa ja jälkimmäistä Göttingenissä, Uppsalassa ja Åbo Akademissa. Teologian puolella hän oli ensi alkuun Vanhan liiton miehiä, siis Vanhan testamentin eksegeetti, ja valmistui siltä puolelta lisensiaatiksi. Tohtorinväitöksen hän teki kuitenkin myöhemmin, 1973, Uuden testamentin eksegetiikan alalta Heprealaiskirjeestä ja erityisesti sen 13. luvusta. Samaan aikaan hän toimi Åbo Akademissa kreikan lehtorina, ja vuodesta 1974 vuoteen 1993 hän toimi professorina kouluttaen suuren määrän kovan luokan eksegeettejä. Ymmärtääkseni hän painotti erityisesti alkukielten hallintaa ja niiden merkitystä teologin työkalupakissa. Se ainakin näkyy hänen kovatasoisessa Uuden testamentin kommentaarisarjassaan.
Yliopistotyönsä lisäksi Thurén osallistui uuden Raamatunkäännöksen tekemiseen sekä oli mukana myös ensimmäisessä kirkon asettamassa Tunnustuskirjojen käännöskomiteassa. Lisäksi hän käänsi varhaiskirkon muita tekstejä, kuten Meliton pääsiäissaarnan ja Augustinusta sekä luterilaisten omaa kansanpyhimystä, Lutheria. Lisäksi hän oli mukana Suomen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisissä neuvotteluissa. Eläköitymisen jälkeen hän opiskeli viron kielen ja toimi Tarton yliopistossa opettajana. Kovan luokan jäbä siis!
Thurénin jalanjäljissä on ollut hyvä kulkea
Olin lukenut jonkin verran Thurénista ja tiesin hänen merkityksestään suomalaiselle teologialle jo aiemmin. Kunnolla en kuitenkaan hänen teksteihinsä, tai kommentaarisarjaan, ollut ennen Åbo Akademiin siirtymistä tarttunut. Pidin häntä sellaisena ”evankelisen liikkeen” jäbänä, jota kaikki evankeliset fanittavat vain koska hän oli evankelinen. Ja hänhän toimikin suurimmaksi osaksi juuri evankelisen liikkeen piirissä.
Uuden testamentin kreikan tekstikursseilla Sven-Olav Back kuitenkin suositteli meitä katsomaan filologisia niksejä ja apua käännösongelmiin Thurénin kommentaareista Galatalaiskirjeeseen ja Roomalaiskirjeeseen. Jäin koukkuun, ja myöhemmin käytinkin Thurénia aina kääntäessäni mitä tahansa tekstiä myös kurssien ulkopuolella. Thurénin kommentaarisarja on syvintä ja oivaltavinta kommentaarikirjallisuutta, mitä Uuteen testamenttiin suomeksi löytyy.
Kommentaareista innostuneena lähdin tutustumaan miehen tuotantoon enemmänkin. Kirjastosta löytyneet Israelin usko ja Kirkon usko avasivat tarkkanäköisesti ekumeenisten uskontunnustusten maailmaa Raamatun tekstien ja niiden tulkintahistorian kautta. Kaksikosta Kirkon usko mahtui viime vuoden päräyttävimpiin lukukokemuksiin. Hänen pohdintansa Paavalin suhteesta lakiin Roomalaiskirjeen kommentaarissa – ja hänen lyhyt ekskurssinsa koskien Heikki Räisäsen Paul and the Lawia – oli mielenkiintoista ja avaavaa. Suomen teologisen instituutin julkaisemassa Paavali ja laki -iustitiassa (Iustitia 6, 1995) Thurén avaa omassa artikkelissaan samaa teemaa ja kritisoi jonkin verran myöhempien luterilaisten selitysraamattujenkin argumentaatiota. Thurénin loppukaneetti onkin puhutteleva: ”Tämän esityksen piilotarkoituksena on ollut terävöittää lukijoiden kriittistä asennetta. Sellaista tarvitaan myös silloin, kun luetaan C:n [Concordia Self-Study Bible] tasoista suositeltavaa kirjallisuutta.”
Luterilainen tunnustus oli Thurénille selkeästi rakas. Hän halusi kuitenkin mennä meidän ajastamme viittäsataa vuotta kauemmaksikin kalaan, aina Vanhan testamentin maailmaan asti. Hänen tekstinsä olivat pureskeltuja ja mietittyjä, märehdittyjä. Erityisesti varhaisemmissa kommentaareissa nostetaan kissa pöydälle myös Tunnustuskirjojen raamattuargumentaation suhteen. Toisaalta Thurén näkee myös, että tunnustuksen ja Raamatun välillä on yhteys. Tunnustus on siis raamatullista tunnustusta. Vaikka luterilaisilla isillä jokin argumentti ei aina pitänyt, itse teologia ei romahda, sillä niiden taakse löytyy muita argumentteja tai toisia Raamatunkohtia saman argumentin taustalle.
Samaan aikaan Thurén on näyttänyt itselleni mallia myös siinä, että raamatuntutkimus ja klassisten kielten hallinta voivat tukea ja auttaa nimenomaan seurakuntia ja kirkkoa. Akateeminen tutkimus on siis hyödyllistä ja sitä voi tehdä muutenkin kuin kunnon postmodernismin hengessä hajottamalla katedraaleja ja rakentamatta mitään tilalle. Räisänen muistaakseni mainitsee elämäkerrassaan Thurénin joskus laukoneen, että eksegetiikka on kirkon orja. On tai ei ole. Itse ainakin pyrin siihen, että oma eksegetiikkani voisi olla rakentamassa kirkon työtä – akateemisista ihanteista luopumatta.
Thurén on mielestäni aliarvostettu eksegeetti suomalaisen yliopistollisen eksegetiikan historiassa. Lukekaamme Thurénia, erityisesti hänen kommentaarejaan, Thurénin hengessä kriittistä silmää unohtamatta!
Aamunvaloa, luottamusta, janoa 